Immonen, Hitler ja Trump: Valtamedia valehtelee

Jaa kaverilleTilaa Seura
Valehteleva valtamedia on monen toimijan pääteesejä.

Saksassa on otettu uudelleen käyttöön HItlerin aikoina suosittu lügenpresse-ilmaisu, joka tarkoittaa valehtelevaa lehdistöä. Kuva: rajaus alkuperäisestä. Alkuperäinen kuva: opposition24.de. CC BY 2.0.

Vihasivustot, populistit ja ”kansallismieliset” korvaavat propagandalla todellisuutta. Tavoitteen tiellä on vastuullisesti toimiva media.

Liberaali media valehtelee, presidentinvaalikampanjaansa käyvä Donald Trump esittää.

Lügenpresse, valehteleva lehdistö, huutavat saksalaisen lähinnä muslimivihastaan tunnetun Pegida-liikkeen kannattajat Hitlerin natsien suosimaa ilmaisua käyttäen.

Valtamedia valehtelee, melskaavat suomalaiset vihasivustot MV-lehti etunenässä.

Ja valtamedia valehtelee, viestivät kaikki ”kansallismielisemme”.

Vääristellyn ja valehdellun tiedon, häikäilemättömän propagandan avulla valta-asemaa tavoittelevien tiellä suurimpana esteenä on totuus. Sitä edustaa parjattu valtamedia. Sitä harjataan edestä aivan samoilla opeilla kuin millä sitä varsinaista propagandaakin tehdään.

Aseet tätä vastaan ovat kuitenkin valtamedian omissa käsissä. Niistä ei kannata luopua pikavoittojen toivossa.

Uljas uusi totuus

Suomen Sisun puheenjohtaja, kansanedustaja OIli Immonen (ps) puhuu Trumpin lailla liberaalista mediasta.

Propagandaa tuuttaa suomalaisten silmille moni muukin taho, mutta näkyvimmin sitä tällä hetkellä suoltaa niin sanottujen kansallismielisten sekalainen seurakunta erinäisine äänitorvineen.

Kansallismielisinä esiintyvä liikehdintä kytkeytyy tiiviisti laaja-alaisempaan populismin nousuun. Joskus nationalisteiksi tai jopa isänmaallisiksi itseään kutsuvia liikkeitä löytyy monenlaisia väkivaltaisiin vallankumouksiin järjestäytyneistä organisaatioista ruohonjuurinatsien juopottelukerhoihin ja yleispuolueina esiintyviin valtakunnallisiin järjestöihin. Suomestakin näitä monesti keskenään hyvin riitaisia joukkioita löytyy lukuisia.

Yhteistä niille kaikille on se, että niiden teesit eivät uppoa vallitsevan totuuden piirissä. Jotta ne voisivat viedä tavoitteitaan maaliin, on maailmasta maalattava paljon nykyistä synkempi kuva. Tätä kuvaa piirustetaan määrätietoisella informaatiovaikuttamisella.

Suosittu tarina on se, että ”kansojen” ja ”rotujen” läheinen kanssakäyminen aiheuttaa väistämättä traagisia ongelmia. Rehellisen rotuopin sijaan tämä pyritään monesti esittämään puhtoisempana monikulttuurisuuden vastustamisena. Tehtiinpä sitä millä nimellä hyvänsä, on kertomus tyypillisesti sama: rikollisuus räjähtää, syttyy sota, aivan kaikki raiskataan. Väitetäänpä jopa, että tämä kaikki tapahtuisi jo nyt, juuri tällä hetkellä.

Tätä tarinaa rakennetaan pala kerrallaan.

Liian tylsä todellisuus

Suomen Vastarintaliikkeen verkkojulkaisu Magneettimedia kertoo mielellään valtamedian valehtelevan.

Edellä kuvailtua potrettia maalataan jatkuvalla propagandaryöpytyksellä. Siinä totuudella on korkeintaan statistin rooli. Tärkeintä on materiaalin suuri määrä. Jatkuvat pienet ”uutiset” muodostuvat vastaanottavaisten mielissä suureksi kokonaisuudeksi, joka näyttää siltä, mitä propagandistit tavoittelevat: tilalta, joka oikeuttaa järjestelmän vaihtamisen toiseksi.

Kapulana rattaissa tämän teoksen luomisessa ovat tiedotusvälineet. Ne maksavat palkkaa toimittajille, jotka työkseen tarkastavat, mikä on totta ja mikä ei.

Faktoihin perustuva ajankuva länsimaisista demokratioista on propagandistien tavoitteisiin nähden aivan liian tylsä: Pääosin ongelmia ja kärsimystä aiheuttaa sosiaalinen eriarvoisuus ja erityisesti köyhyys. Elintasosairaudet piinaavat yksiä ja nälkä vaivaa toisia. Jotta tämä kuva voitaisiin korvata joka puolella palavilla lähiöillä ja kaikkialla raivoavilla rotu- ja uskonsodilla (jotka leviävät juuri sinunkin pihallesi aivan pian), on faktat voitava korvata dramaattisemmilla tarinoilla.

Näitä tarinoita ovat ne silminnäkijäkertomukset, joita kukaan tai mikään ei vahvista. Tarinoissa raivohullut muslimit riehuvat mitä viheliäisimpiin rikoksiin syyllistyen. Muslimeiksi heidät tiedetään siksi, koska he ovat turvapaikanhakijoita ja turvapaikanhakijoiksi heidät pystytään osoittamaan ulkonäön perusteella. Rasismiksi sitä ei kuitenkaan kukaan myönnä.

Nämä sattumukset ovat tapahtuneet hyvin lähellä, ehkä naapuripitäjässä. Yleensä aina kuitenkin niin kaukana, että yksittäisiä henkilöitä useammalla ei niistä ole havaintoja – eikä varsinkaan viranomaisilla. Monesti nämä todistajat ovat niitä, jotka näkyvät kernaasti levittelevän tätä maailmankuvaa tukevia tarinoita muutenkin.

On miltei huvittavaa, että usein tarinat perustuvat myös juuri sen valehtelevaksi parjatun valtamedian tuotoksiin, jotka väritetään tarkoitushakuisesti tavoitteita vastaaviksi.

Tarinat osoittautuvat jatkuvasti perättömiksi tai vähintäänkin vääristellyiksi, mutta tavaraa ruiskitaan julki niin paljon, että kenenkään aika ei riitä jokaisen jutun taustojen penkomiseen. Valheita on helppo keksiä, mutta niiden alasampuminen on työlästä.

Keksittyjä ja vääristeltyjä tapahtumia jää elämään. Vastaanottavaisen ihmisen mieleen huhu liimautuu muistijäljeksi, jonka jokin toinen huhu myöhemmin vahvistaa yleiseksi totuudeksi. Syntyy mielikuva, että ”tätähän tämä on koko ajan”.

Vaihtoehtotodellisuuden rakentajien kannalta on tärkeää, että faktoilla vastaavat on tehty ennalta epäluotettaviksi. Siksi he toistavat liberaalin median petollisuutta, lügenpresseä ja valtamedian valehtelemista. Tällöin uljaan uuden todellisuuden omaksumista eivät faktat häiritse. Tämän vuoksi luodaan kuvaa, että valtamedia valehtelee.

Propagandaa propagandan vuoksi

MV-lehti on erikoistunut "valtamedian" vastaiseen kampanjointiin.

Valtamedian valheellisuutta rakennetaan samoilla keinoilla kuin korvaavaa todellisuuttakin. Tärkeää on toisto. Jatkuvasti on löydyttävä uusia esimerkkejä siitä, kuinka oikeamielistä kansaa petkutetaan.

Tätä tavoitellaan tarttumalla yksittäisiin, itsessään pieniin tapahtumiin. Yksittäisen toimittajan yksittäisestä jutusta kaivetaan yksityiskohta, joka osoitetaan enemmän tai vähemmän ontuvilla selityksillä ”valheeksi”. Tämän perusteella toimittaja leimataan valehtelijaksi, jonka yhteenkään juttuun ei ole miltään osin uskominen. Tämän kylkiäisiksi voidaan toimittajasta tai tämän menneisyydestä kaivaa esiin jotakin kiusallista, joka paisutellaan ja vääristellään todisteeksi epäluotettavuudesta. Tästä taktiikasta käytetään monesti nimitystä luonnemurha.

Viimeistään silloin, kun sama onnistutaan tekemään samaa tiedotusvälinettä edustavalle toiselle toimittajalle, voidaan koko tiedotusväline osoittaa valehtelijaksi. Mihinkään sen kertomiin asioihin ei voi luottaa. Ja kun edelleen sama tehdään jollekin muulle tiedotusvälineelle, voidaan luoda yleistys suuresta valtamedian salaliitosta, jossa kaikki ovat mukana – yksittäisistä toimittajista omistajiin. Kärkkäimmät Suomessakin ovat etsineet vanhaan natsityyliin omistajien kautta viitteitä jopa juutalaisten salaliitosta.

Yksittäisiin toimittajiin sosiaalisessa mediassa ja vihasivustoilla kohdistuvat luonnemurhaoperaatiot eivät monestikaan ole perimmäisiltä tarkoituksiltaan henkilökohtaisia vainoamiskampanjoita. Ne toki toimivat varoittavina esimerkkeinä, joilla pyritään nostamaan kynnystä puhua tietyistä asioista, mutta pohjimmiltaan ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta, jossa totuus pyritään korvaamaan toisella.

Kuten muussakin propagandassa, ne ovat niitä pieniä tarinoita, joista syntyy muistijälkiä, jotka jokin toinen vastaava tapahtuma todistaa suureksi kuvaksi. Eikä minkään näistä tarinoista tarvitse pitää edes etäisesti paikkaansa – niitä tarvitsee vain olla paljon.

Osa oppia

Suomen Sisun puheenjohtaja, kansanedustaja Olli Immonen (ps) on innokkaasti ja toistuvasti ruominut mediaa.

Pegida-liikkeen omaksuma lügenpresse-ilmaisu herättää monissa vahvoja tunteita, koska Saksassa se muistetaan lähinnä Adolf Hitlerin natsien työkaluna. Sisällöltään sama asia on kuitenkin toistunut halki vuosikymmenten propagandakeinoja soveltavien tahojen puheissa. Kansallismielisinä esiintyvien liikkeiden opeissa, ohjelmissa ja toimissa valtamedian valheet ovat olleet keskeisessä osassa jo pitkään.

Hitlerin natsipuolueen ohjelmassa oli 25 kohtaa, joista yksi oli omistettu ”tunnetusti valehtelevalle lehdistölle”. Monien uusnatsien palvoman amerikkalaisterroristi David Lanen 88 Precepts -ohjeistuksessa puhutaan niin ikään vääristelevästä mediasta.

Kotimainen Suomen Sisu -järjestö kertoo samaa, mutta asia on esitetty peitellymmin. Järjestön periaateohjelmassa lausutaan kauniita ”todellisesta sananvapaudesta”. Samaisessa ohjelmassa puhutaan kuitenkin myös määräävästä eliitistä ja ”hallitsevasta propagandakoneistosta” – ja vaaditaan ”yhteiskuntaa sananvapautta vilpillisesti käyttäneiden mielipidevaikuttajien rankaisemisesta”.

Käytännön tasolla esimerkiksi Suomen Sisun puheenjohtaja, kansanedustaja Olli Immonen (ps) toteuttaa oppia jatkuvilla hyökkäyksillä eri tiedotusvälineitä vastaan. Hänen vanavedessään uiskentelevat seuraajat asettelevat samoja asioita sanoiksi vähemmän kauniisti, mutta sitäkin äänekkäämmin liki teollisella tehokkuudella.

Suomen Sisun, Hitlerin natsien ja David Lanen ohjeistuksista vain viimeisessä esitetään suora oikeutus omaan propagandaan.

– Propaganda on oikeutettu ja tarpeellinen ase jokaisessa taistelussa. Onnistuneen propagandan piirteitä ovat yksinkertaisuus, emootio, toisto ja ytimekkyys. Ja koska ihmiset uskovat, mitä he haluavat uskoa, ja koska he haluavat uskoa sitä, minkä he tuntevat itseään hyödyttävän, niin onnistuneen propagandan täytyy vedota kiinnostuksen kohteisiin niissä, joille tuo propaganda suunnataan, eräässä netissä kiertäneessä suomennoksessa lukee (alkuperäinen teksti englanniksi löytyy esimerkiksi täältä).

Juuri tuota Suomessakin sovelletaan jatkuvasti vaihtelevalla täsmällisyydellä, vaikka meikäläiset tekijät eivät sitä yleensä myönnäkään.

Vain tavoitteet vaihtelevat

Suomen Sisun puheenjohtaja, kansanedustaja Olli Immonen (ps) ei jätä käyttämättä hyväkseen tilaisuutta hyökätä parjaamaansa "valtamediaa" vastaan.

Propagandaa ei meillä tavata julkisesti myöntää propagandaksi. Vihasivustojen ja jopa joidenkin hyvin vaikutusvaltaisten poliitikkojen harjoittama viestintä täyttää kuitenkin propagandan tunnusmerkit niin selvästi, että heille itselleenkään ei voi olla epäselvää, mitä he tekevät.

Toiminta on määrätietoista ja järjestelmällistä. Vain sen tavoitteet vaihtelevat toimijoittain. Osa ajaa koko nykyjärjestelmän lakkauttamista ja korvaamista rotuoppeihin perustuvalla diktatuurilla. Osalle riittäisi ihan vain se, että kaikki ulkomaalaisilta näyttävätkin saataisiin pois tai vähintäänkin ahtaalle. Itse propaganda on niin sisällöltään kuin menetelmiltäänkin kaikilla suunnilleen samaa.

Ja vaikka kuinka riitaisia eri toimijat olisivat keskenään, niille kaikille on eduksi, että valtamedian voidaan osoittaa valehtelevan. Tämän vuoksi ne kaikki toistavat samaa asiaa.

Ja kun valtamedia oikeasti ”valehtelee”

Valehtelevasta valtamediasta tarinoivat saavat jatkuvasti uutta sisältöä propagandaansa, kun valtamedia toden totta pistelee palturia alituiseen. Näin ei tosin tehdä tarkoituksella, eikä kyse varsinkaan ole mistään salaliitosta. Kyse on virheistä ja onnettomista muotoiluista, hutiloiden tehdystä työstä ja prosessien pettämisestä.

Kun paljon tekee, tekee väistämättä virheitä. Sen tunnustaa jokainen toimittaja, ja sen tunnustaa jokainen tiedotusväline.

Propagandahyökkäyksen torjumiseksi aseet ovat valtamedian omissa käsissä. Työt on tehtävä huolellisesti, ja faktat on tarkistettava. Pikaisten pinnallisesti raapaistujen klikkijuttujen sijaan, tai ainakin niiden lisäksi, tulee panostaa julkaistavien tietojen huolelliseen taustoittamiseen. Viranomaisten ja kaupallisten toimijoiden laatimien tiedotteiden kritiikitön julkaiseminen ei yleensäkään ole edes journalismia.

Tämä edellyttäisi sitä, että määrän sijasta mediatalot ymmärtäisivät panostaa laatuun. Hyvä juttu ei synny hetkessä, eikä asian syvälliseen ymmärtämiseen kaksi toimituksen hälyisestä avokonttorista kilautettua puhelua riitä. Toimittajien tulisi voida erikoistua aiheisiinsa syvällisemmin, jotta heillä olisi useammin kulloinkin käsiteltävää yksityiskohtaa laajemmat tiedot kokonaisuudesta.

Valitettavasti trendi on vienyt jo pitkään päinvastaiseen suuntaan. Liiketoimintamalliensa kanssa hukassa olevat mediatoimijat metsästävät pikavoittoja oman uskottavuutensa kustannuksella. Brändit rapautuvat ja propagandisteille raivataan tila toimia.

Erityisen tärkeää on, että vastuullisesti toimivat tiedotusvälineet myöntävät tekemänsä virheet ja korjaavat ne läpinäkyvästi. Vääriksi todettuja tietoja ei saa jättää roikkumaan nettisivuille. Tiedot on tarkastettava ja tarvittaessa tarkistettava jälkeenpäin. Myös juttujen tekemiseen liittyviä prosesseja on syytä avata useammin toiminnan läpinäkyvyyden takaamiseksi.

Juttujen epäselvyydet tulee kyseenalaistaa jo ennen niiden julkaisemista. Toimituksellinen prosessi ei saa nojata pelkästään yksittäisten toimittajien ammattietiikkaan: olemattomilla resursseilla turbovauhdilla työskenneltäessä vahvakaan etiikka ei suojaa virheiltä – ja jokainen virhe on ase, joka käännetään mediaa vastaan.

Virheitä vilisevä ja kiireellä kyhätty journalismi on bensaa vihapropagandaa suoltavien ääriliikkeiden polttopulloihin. Huolellinen, perusteellinen ja ennakkoluuloton media sen sijaan pilaa bileet, joiden päämääränä on luoda todellisuus, jossa vahvan johtajan alaisuudessa toimiva julma poliisivaltio on ainoa vaihtoehto.

Saksalaisten mielenosoittajien kuva: rajaus alkuperäisestä. Alkuperäinen kuva: opposition24.deCC BY 2.0.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Maahantunkeutujat teurastavat totuuden (14.1.2016)

Tämän vuoksi turvapaikanhakijoita pelätään – Propagandan viisi sääntöä (8.2.2016)

Aiheesta internetissä:

Seura: Analyysi: MV-lehden totuus onkin lähes puoliksi valtamedian sisältöä (15.3.2016)

The Guardian: Yes, the media is weighted against Trump – because he mostly spouts lies (16.8.2016)

The Atlantic: The ’Worst’ German Word of the Year (14.1.2015)

Helsingin Sanomat: Kansanpetturi, valemedia, aitokansallinen – natsijargonin paluu huolestuttaa Saksassa (13.10.2016)

Deutche Welle: ”Lying press”: Germany’s misleading media? (30.10.2015)

David Lane: 88 Precepts

Suomen Sisu: Periaateohjelma (2006)

Hitlerin kansallissosialistisen puolueen ohjelma (englanniksi) (1920)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Lue myös

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Se, että valtamedian valehtelua kritisoivat äänekkäimmin idiootit, ei poista sitä tosiasiaa, että valtamedia valehtelee.

Varsinkin Suomessa, tuossa yhden totuuden maassa.

Hyvä, ettei blogisti sortunut puolustelemaan valtamediaa, vaan vaatii siltä sitä, mitä siltä pitääkin vaatia. Vallan vahtikoiruuskaan ei olisi sille pahitteeksi, nyt se on vallan sylikoira, mikä karkottaa ison osan yleisöstä yksipuolisella uutisoinnillaan.

Wikipediasta

”The compound word Lügenpresse has been used intermittently since the 19th century in political polemics in Germany, by a wide range of groups and movements in a variety of debates and conflicts.[1] Isolated uses can be traced back as far as the Vormärz period.[2] The term gained traction in the March 1848 Revolution when Catholic circles employed it to attack the rising, hostile liberal press. In the Franco-German War (1870–71) and particularly World War I (1914–18) German intellectuals and journalists used the term to denounce what they believed was enemy war propaganda. The Evangelischer Pressedienst (de), to cite but one example, made its mission the fight against the ”lying press” which it considered to be the ”strongest weapon of the enemy”.[3] After the war, German-speaking Jewish Marxists such as Karl Radek and Alexander Parvus vilified ”the bourgeois lying press” as part of their class struggle rhetoric.[4][5] The National Socialists adopted the term for their propaganda against the Jewish, communist and later the foreign press. During the protests of 1968, left-wing students disparaged the liberal-conservative Axel Springer publishing house, notably its flagship daily Bild, as a ”lying press”.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X