(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Juha Sipilä. Kuva: Rajaus alkuperäisestä. Alkuperäinen kuva: Ppntori. CC BY-SA 4.0.

Juha Sipilä ei ehkä tee sitä tahallaan, mutta koska hän ei tule ajatelleeksi, tulisi pääministerin lastenkin sijoitukset avata tarkasteltaviksi.

– Kyllähän jokainen arjessa ymmärtää, että jos lapsia kuljetetaan harrastuksiin tai kouluun tai niin edespäin, pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi alkuvuodesta 2016.

Kyllä ymmärtää. Jokainen ymmärtää, että ihminen haluaa lapsilleen parasta. Monesti muillekin sukulaisilleen, ystävilleen, lähipiirilleen ja niin edespäin. Juuri siksi Sipilän itsensä kohdalla asia onkin muodostumassa ongelmaksi.

Sipilän kommentti koski äänekkääksi käyneen muukalaisvihamielisen liikehdinnän osana syntynyttä katupartioilmiötä. Esimerkiksi lukuisia väkivaltarikollisia ja erinäisiä uusnatsi- ja muita äärioikeistokytköksiä kerännyt katujengijärjestö Soldiers of Odin ihmetytti monia. Sipilän lausahdus osoitti, että hän oli koko asiasta ilmeisen pihalla.

Aivan yhtä ilmeisen pihalla Sipilä näyttää olevan myös esteellisyyksistään. Jos vaikka laissa määriteltyä esteellisyyttä ei olisikaan, jo jatkuvasti esille tulevat epäilykset sellaisesta rapauttavat uskoa pääministeriin ja koko hallitukseen.

Voi hyvinkin olla, että Sipilä toimii hyvässä uskossa, avoimin mielin ja ylevin päämäärin. Voi olla, että hän todellakin on vakuuttunut siitä, että hän toimii koko Suomen parhaaksi.

Tai sitten ei. Mistäpä me sen tietäisimme. Jokainen kuitenkin arjessa ymmärtää, jos lapsia kuljetetaan harrastusten ja koulun lisäksi muutenkin kohta parempaa huomista. Se käy väistämättä mielessä, kun pääministerin toimia katsoo.

Vuoden 2016 aikana Sipilä edisti henkilökohtaisilla toimillaan ainakin kaksi kertaa lastensa bisneksiä: ensin kerrottiin Terrafamen rahoittamisesta ja Katera Steelistä, nyt kerrotaan Sipilän Intian-matkasta ja Chempolisista. Molemmissa tapauksissa Sipilän lapsilleen siirtämän sijoitusyhtiön Fortel Investin voi hyvällä syyllä katsoa hyötyneen pääministerin toimista.

Koska pääministeri ei hyväntahtoisesti tulkittuna tule itse ajatelleeksi asioita, olisi viisainta antaa muille siihen tilaisuus. On kysyttävä, mitä muuta Sipilän lapset mahtavat omistaa. On selvitettävä, onko kahta ilman kolmatta. Onko Suomen pääministeri edistänyt lastensa bisneksiä enemmänkin?

”Ei tullut mieleenkään”

Juha Sipilä kätki omaisuuttaan vakuutuskuoriin ja antoi asiasta sidonnaisuusilmoituksessaan ylimalkaisen selvityksen. Sijoitukset ovat sellaisia, että ne mahdollistavat osakkeiden bulvaaniomistamiseksi miellettävän järjestelyn. Sipilä olisi voinut selvittää asian heti sidonnaisuusilmoituksessaan niin, että mitään kohua ei olisi välttämättä syntynyt. Hänellä olisi ollut mahdollisuus vastata asiasta nousseisiin kysymyksiin kohun synnyttyä.

Niin hän ei tehnyt. Hän avasi asiaa kiukkuisessa blogikirjoituksessaan vasta puolitoista vuotta pääministeriytensä alkamisesta. Hänellä ei ilmeisesti käynyt mielessäkään, että salamyhkäisyys tahrasi häntä ja asetti hänen vilpittömyytensä vakavasti kyseenalaiseksi. Se mielikuva ei kiukuttelulla paremmaksi muuttunut.

Sipilä ei tullut ajatelleeksi asioita silloinkaan, kun hän junaili valtion rahoja entiselle Talvivaaralle, nykyiselle Terrafamelle. Hänelle ”ei tullut mieleenkään”, että rahoittamisesta voisi olla hyötyä hänen sukulaisilleen, jotka pyörittävät Katera Steel -nimistä firmaa. Sen Terrafamelta saama tilaus maksetaan rahoista, jotka voi hyvällä syyllä katsoa olevan Sipilän ohjauksessa eteenpäin puskettuja verorahoja. Tässä on hyvä muistaa, että se viimeisin sadan miljoonan euron tukipotti ei ollut ensimmäinen kerta, kun Sipilä pumppasi pääomaa Talvivaaran pohjattomiin kipsisakka-altaisiin.

Yksi Katera Steelin omistajista oli Sipilän lapsilleen siirtämä Fortel Invest. Jos vaikka Katera Steelissä pääosissa huseeraavat Sipilän enot ja serkut katsottaisiinkin niin etäisiksi sukulaisiksi, että heidän asiansa eivät vaikuta pääministerin toimiin, on lapsien hyötyminen jo paljon ongelmallisempaa.

Yhä ongelmallisemmaksi asia muuttuu, kun käy ilmi, että kyse ei ollut yksittäistapauksesta. Sipilän lapsien Fortel Investin omistuksiin kuuluu myös siivu oululaisesta biojalostusteknologiayhtiöstä Chempolisista. Iltalehti kertoo, että Sipilä on henkilökohtaisesti edistänyt Chempolisin liiketoimia Intiassa. Viime helmikuussa useiden muidenkin yrityksien lobbaamista käsittäneen matkan aikana Chempolis kertoi rakentavansa maahan 110 miljoonan euron arvoisen biojalostamon. Chempolisin omistajiin kuuluu myös muita Sipilälle varmasti tuttuja henkilöitä, kuten esimerkiksi hänen entinen liikekumppaninsa.

Viime vuonna pääministeri Juha Sipilä on siis ainakin kaksi kertaa henkilökohtaisesti osallistunut toimiin, joiden voi katsoa olleen eduksi hänen lapsiensa omistuksille – etäisemmistä kytköksistä puhumattakaan.

Mitä Sipilän lapset omistavat?

Kun syksyllä 2015 kävi ilmi, että Sipilän henkilökohtaisesti keskustan ehdokkaaksi puhuma ja voittoisien vaalien jälkeen ministeriksi nostettu Anne Berner oli sotkeutunut veroparatiisibisneksiin, ei pääministerin edes tarvinnut ajatella. Hän ilmoitti täyden tukensa Bernerille, vaikka myönsi, ettei edes tunne asiaa. Vastaava kuvio näkyy toistuvan kerta toisensa jälkeen.

Hyväntahtoisesti ajateltuna pääministeri tohottaa menemään ajattelematta asioita. Hän julistaa tukeaan ja antaa lausuntoja, vaikka ei tiedä mistä on kyse. Hän suhmuroi erinäisiä päätöksiä ja muita toimia ajattelematta, että tulee samalla pelanneeksi lastensa, muiden sukulaistensa ja tuttujensa pussiin. Hänelle ei tule mieleenkään ottaa selville, kestävätkö hänen toimensa kriittisen tarkastelun. Pahantahtoisesti ajateltuna Sipilä tietää täsmälleen, mitä tekee – ja se ei näytä siltä, mitä Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa halutaan nähdä.

Juha Sipilä ei pidä siitä, että hänen lapsensa nostetaan esille julkisuudessa. Se on ymmärrettävää. On kuitenkin nostettava kissa pöydälle: mitä kaikkea Sipilän lapset omistavat? Jos pääministeri itse ei tule ajatelleeksi, että hän saattaa käyttää vaikutus- ja muuta valtaansa lastensa sijoitusten pönkittämiseen, olisi siihen viisainta tarjota muille avoin mahdollisuus. Muuten voi nimittäin käydä niin, että kohut jatkuvat. Salaperäisen Sipilän toimien tutkiminen ei taatusti jää tähän, kun pää on saatu auki. Piilottelu saa kaiken näyttämään pahemmalta.

Juha Sipilä on ainakin Chempolisin tapauksessa edistänyt lastensa bisneksiä. Ei ehkä tahallaan, mutta niin hän on joka tapauksessa tehnyt.

Ja kyllähän jokainen arjessa ymmärtää, jos lapsia kuljetetaan harrastuksiin tai kouluun – tai herrahissiin tai kohti rikkauksia tai niin edespäin.

Lisäys 10.1. klo 21.55

Pääministeri Juha Sipilä kertoi myöhemmin tämän kirjoituksen julkaisupäivänä Twitter-viestissään hänen lastensa omistaman Fortel Investin ”yhtiöomistukset”.

Lyhyessä listassa kiinnitti huomiota se, että siitä puuttui Terrafame-kohuun liittynyt Katera Steel Oy. Katera Steelistä vahvistettiin myöhemmin Iltalehdelle, että Fortel Invest on myynyt osuutensa yhtiöstä. Tähän kohuun liittyen samaisena päivänä Yle kertoi, että oikeusasiamies ei hyväksy sellaisenaan Juha Sipilän antamaa selvitystä Terrafame-jupakasta. Häneltä vaaditaan uutta selvitystä.

Lisäys 12.1.2017

Pääministeripuolue Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa julkaisi myöhään keskiviikkoiltana listaa pääministeri Juha Sipilän lasten omistuksista. Sävyltään närkästyneessä jutussa kerrottiin, että media on ”ahdistellut” pääministerin lapsia.

– Minulle on muun muassa tänään yhden tunnin aikana tullut 20 puhelua, lukuisia sähköposteja ja teks­ti­vies­tejä toimittajilta, jotka kyselevät kaiken maailman osakas­lu­et­te­loiden perään – ja tässä pitäisi pyörittää yrityksiä vuoden kiireisimpään aikaan, pääministerin poika Mikko Sipilä sanoi Suomenmaan mukaan.

Osakeyhtiölain mukaan osakas- ja osakeluettelot ovat julkisia. Niitä on pidettävä yhtiön pääkonttorissa jokaisen nähtävillä.  Jokaisella on myös oikeus saada osakas- ja osakeluettelosta jäljennös.

Suomenmaan jutusta käy ilmi, että Sipilän lapsilla on omistuksia seuraavasti:

Mikko Sipilä

  • Miiler Group Oy
    • Rätinki-yhtiöt Oy
    • OuKota Oy
    • Oukotek Oy

Timo Sipilä

  • Mainosmaker

Juho Sipilä

  • MJT Invest Oy

Lisäksi jo aikaisemmin on käynyt ilmi, että pääministerin lapset Mikko, Timo, Juho ja Hanna-Maaria Sipilä omistavat julkisuudessa paljon olleen Fortel Invest Oy:n, jolla on yhtiöomistuksia Gasek Oy:ssä, Chempolis Oy:ssä ja Oyj Ahola Transport Abb:ssä.

Päivitys: 10.1.2017 klo 13.57
Siirretty toinen väliotsikko tarkoitetulle paikalleen yksi kappale ylemmäs.

Juha Sipilän kuva: Rajaus alkuperäisestä. Alkuperäinen kuva: PpntoriCC BY-SA 4.0.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Iltalehti: Pääministeri Sipilä lobbasi bisnestä Intiassa – lapset omistavat jättidiilin saanutta yritystä (10.1.2017)

Yle: Sipilä tukee veroparatiisiyhtiössä toiminutta Berneriä (16.9.2015)

Yle: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta (25.11.2016)

Seura: Näin toimivat Juha Sipilän kuuluisat vakuutuskuoret – Miljoonat piiloon verottajalta (27.8.2015)

Juha Sipilän sidonnaisuusilmoitus (31.3.2016)

Juha Sipilä: Vielä kerran omistuksista (9.12.2016)

Iltalehti: Näin Sipilä selvitti esteettömyyttään – ”Ei tullut mieleenkään pohtia” (2.1.2017)

Helsingin Sanomat: Anne Bernerin vaaliehdokkuus puhuttaa keskustassa: Yritysjohtajan kykyä hoitaa köyhien asioita epäillään (31.1.2015)

Juha Sipilän Twitter-viesti (10.1.2017)

Iltalehti: Sipilän lasten sijoitusyhtiö myi omistuksensa Katera Steelistä (10.1.2017)

Yle: Oikeusasiamies pyytää Sipilältä uutta Terrafame-selvitystä (10.1.2017)

Suomenmaa: Media ahdistelee jo Sipilän lapsiakin – Mikko Sipilä kertoo nyt yrityksistään (11.1.2017)

Finlex: Osakeyhtiölaki (viitattu 12.1.2017)

 

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Ymmärrän vielä, että Sipilän lasten hyöty Suomeen tulleista uusista työpaikoista ketuttaa, mutta mihin veroparatiisibisnekseen Berner on nyt sotkeutunut?

Vakuutuskuoren omaisuuden omistaa vakuutusyhtiö, ei Sipilä.
Sitä verotetaan rankasti, kun infaaltio iskee.
Verotuksellisesti se on nollasumma.
Puolen miljoonan Talvivaaran urakan mahdollinen voitto on tonneja Sipilälle.
Sitten tämä Intia. Jos saadaan valuuttatuloja, niin mitä pahaa siinä on?
Joten, tolvanat, lopettakaa löpinät. Ettei mun tarvitse puolustaa kepulaista.

Sipilä on pahimman luokan koijari, todennäköisesti on asemansa saavuttanut petoksella ja vääryydellä. Jos jossain haiskahtaa niin erittäin suurella varmuudella Sipilällä on sormensa pelissä. Sipilä on selvästi kovanluokan bisnesmies; ja osaa punoa ympärilleen kattavan tukiverkon pönkittämällä lähipiiriään, nyt vain on sellainen ongelma, että Sipilä sattuu olemaan pääministeri, jolloin pitäisi keskittyä siihen työhön, tai sitten vakanssia ei olisi pitänyt ottaa vastaan. Tarvittaisiin laki, joka estäisi hallituksella työskenteleviltä oman edun suoraan tai välillisesti hankkimisen työn etuina lahjomattomuuden ja päämäärän saavuttamiseksi, koska tätä on jatkunut liian kauan. Pesti kansanedustajana ei edesauta kansaa, vaan on tie kunnon tiliin, eikä se silti monelle riitä. Puhumattakaan siitä, että työt tulisi tehtyä hyvin. Ministerinä asiat sitäkin paremmalla tolalla. Edellä mainitusta listasta puuttui vielä paljon missä on Sipilän kädenjälki, älkää unohta Ahola Transportin kahnausta, jossa hämärän firman takapiruksi selvisi Sipilän omistukset. Ko. puulaaki työllistää ns. halpa työvoimaa Puolasta, Virosta, jne. Ja autot ovat vuosia pyörineet laittomasti Suomessa vieraiden maiden kilvissä, maksaen pienempää veroa ja maksaen sen muutenkin ihan toisaalle, katsastukset näissä maissa ovat myös kaluston kunnosta päätellen olleet lähinnä rahat tiskille ja leima paperiin puuhaa. Sipilän teesejä ovat mm. kilpailukyvyn parantaminen. Paljonpa siitä on iloa, että työ Suomessa on halvempaa, köyhät entistäkin köyhempiä ja duunarit tuodaan itä-maista, ja saadaan 500 tuhatta Suomalaista työtöntä lisää? Totta, eri kassoista menevät tähän kaikkeen kuluvat rahat, mutta kun perus tuotanto työntekijäkin osaa katsoa laatikon ulkopuolelle, laskea 1+1, ja tajuta, että loppujen lopuksi maksavalla organisaatiolla ei ole mitään väliä, jos raha tulee samasta kirstusta. Sipilä on kyllä hienosti junaillut sen, että jokainen meistä lyö hänen käskystään kädet p*sk**n…

Ja Anne Berner. Hänen työnsä pohjautuu maailman vanhimpaan ammattiin. Rahalla saa – mitä vain. Tämä henkilö on jo luopunut paikastaan ja ilmoittanut palaavansa Sveitsiin ja ottavansa vastuun – mistä vain tarvitsee (korvausta vastaan tietenkin). Kun jollain tulee taas aivopieru, on hyvä laittaa Anne Berner tuomaan konsepti markkinoille, huolimattomuudessaan hanke ehkä olisi romutus valmis jo syntyessään, ellei siitä ”hiottaisi timanttia” ideaa alunperin lobanneiden tahojen toimesta. Otetaan vaikka nämä paljon puhutut mustat laatikot, joiden toimittajaksi ilmoittaututunut taho- ainiin- omaa kytköksiä Sipilään. Tällä kertaa sentään ei ilmeisesti omistuksia, mutta näinhän se bisnes joskus toimii, että kun toisen selkään taputetaan niin raha kiertää kivasti ympyrää tavalla tai toisella. Paikannustiedot, ym. yksilönsuojalain vastaiset piirteet joutavat romukoppaan, kun Sipilä lopulta pakkolain nojalla ohittaa perustuslain, näin pääsee taas köyhä maksamaan enemmän ja saa kivasti muistutuksen paikastaan. Lopulta Sipilälle mitali sankaruudesta, kun näin toimivaksi sai Anne Bernerin sutena syntyneen idean. Kukas sen Bernerin nimittikään? Ja ihan vahingossako? Kyllä se Sipilä pelata osaa, mutta jos hän keskittyisi esim. shakin pelaamiseen, ei tulisi niin paljon sivullisia uhreja. Jos näin räikeästi vain voisi käyttäytyä, hän varmasti palauttaisi orjuudenkin ja riistäisi meiltä omaan pussiin loputkin pelimerkit. Kansakunnalla pelaaminen olisi enemmän luokiteltavissa kansanmurhaksi. Jossain pyörii nytkin video, jossa duunarin rinnuksista revitään prenikat, annetaan kuulla kunniansa, kuinka lama on tämän aiheuttama, ja vielä tulee selkään. Minun lompakkoni läpi kulkeva rahavirta ei yksin ole tätä lamaa luonut, mutta ehkä me kaikki voisimme katsoa peiliin. Se taho taas, joka tätä lamaa tarkoituksellisesti pitkittää, on aivan toisaalla. Laman turvin on helppo kiristellä kukkaron nyörejä lampaiden maassa – ja sitä kannattaa, jopa keinotekoisesti ylläpitää, jottei tilanne muuttuisi.

Jokaisesta Chempoliksen tuomasta myyntieurosta olen iloinen. Typerää miettiä mitään muuta. Näillä liiketoiminnnoilla joskus ehkä pelastetaan monen työttömän päivärahat.

Niistä euroista ei tule iloitsemaan kukaan työtön – verotkin todennäköisesti jäävät maksamatta tai ainakaan eivät tule suoritetuksi Suomeen vaan seuraavaan lintukotoon, jonne on aika siirtyä ministerikauden päätteeksi. Maa on polttanut jalkojen alla jo kauan, nytkö aloitetaan korjaus, kun on ollut jo pitkään myöhäistä?

Käy kysymässä Sipilän lapsilta, jos saisit vaikka pienen vipin – onnea matkaan 😉

Kun pääministeritasolla olevan henkilön toiminnassa on näin paljon epäselvyyksiä joutuu vain ihmettelemään, millaisia sotkuja alemmilla tasoilla on. Itsekin täällä alimmalla sukankuluttajatasolla teen kaikkeni välttääkseni veroja ym maksuja ja saadakseni itselleni etuja. Vaikuttaa siltä, että koko yhteiskunta on korruption mädättämä. Mitä isot edellä, sitä me pienet perässä.

Tämä suomalaisen poliitikon ”huono muisti” ilmeni suurenmoisen hyvin muinaisessa Paula Lehtomäki -jupakassa, jossa ministeri ilmoitti ettei omista Talvivaaraa eikä ole jäävi päättämään sen asioista. No sitten ilmeni, että hänen puolisonsa kyllä omistaa aika isonkin siivun. Eihän noita kaikkia…

Populistista, vastenmielistä ja ilkeää paskanjauhantaa ihmiseltä, jonka luulisi pystyvän parempaankin. Aivan kuin ei tämä punaviherjähmettyneistöön jämähtänyt Jussi-boy tosiaan ymmärtäisi, että jos Juha Sipilä haluaisi lihottaa itsensä ja läheistensä lompakkoa, se tapahtuisi kokonaan muualla kuin julkisuuden kylmässä valokeilass.

Jos blogin kirjoittaja on näin totaalisen pihalla kirjoittamastaan asiasta, niin miksi kirjoittaa? Eihän noissa väitöksissä ole järjen hiventäkään… Kaikenlaisiin idiootteihin sitä törmää kun vanhaksi elää. Mielipiteesi perustelet mm. ILTALEHDEN jutulla 😀 Toivottavasti pystyt parempaan, jos et niin älä kirjoita.

Onko siinä Iltalehden jutussa virhe?

Noin muilta osin: paljon kiitoksia rakentavasta palautteesta. Toivottavasti helpotti.

Vastaa käyttäjälle Jussi Korhonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X