Kiemunki valehtelee – osallistunut törkykommenteilla MV-ryhmän keskusteluihin

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Terhi Kiemunkin on osallistunut aktiivisesti MV-ryhmän keskusteluihin.

Terhi Kiemunki väitti STT:lle, ettei ole edes lukenut MV-ryhmän keskusteluja.

Monien tiedotusvälineiden internetsivuilla julkaistiin tänään STT:n juttu, joka kertoi törkyjulkaisu MV-lehden ympärille rakentuneesta Facebook-ryhmästä. Jutun sisältö vastasi pääosin sitä, mitä Isän pikajuna kertoi jo marraskuussa tässä kirjoituksessa: ryhmässä haaveillaan  poliittisesta väkivallasta ja rasismi on räikeää.

Juttuun oli kysytty kommentti perussuomalaisten Tampereen paikallisosaston johtajalta Terhi Kiemungilta, joka on MV-ryhmän jäsen.

– En ole koskaan liittynyt tuollaiseen ryhmään, enkä kannata sitä julkaisua millään tavalla. Joku voi varmaan lisätä siihen kenet vain. En ole koskaan lukenut sieltä mitään, enkä käytä sitä millään lailla, Kiemunki kommentoi.

Kiemunki valehtelee. Isän pikajuna tutustui tänään uudestaan MV-ryhmän keskusteluihin. Terhi Kiemunki ei ole pelkästään lukenut ryhmän keskusteluja, vaan hän on myös osallistunut niihin. Esimerkiksi viime heinäkuussa hän kirjoitti eräässä keskustelussa Sosialidemokraattisten Opiskelijoiden silloisesta puheenjohtajasta Hanna Huumosesta seuraavasti:

– Koska Huumonen on p***reikä, tämä päivä voidaan julistaa ripulipäiväksi.

– …tai paremminkin krapulap***apäiväksi.

Kiemunki on osallistunut ryhmässä lukuisiin keskusteluihin, joissa on esittänyt muun muassa muslimivastaisia näkemyksiään. Hän on myös aloittanut ryhmässä itse keskusteluja. Viime huhtikuussa hän esimerkiksi kampanjoi ryhmässä osuuskauppavaaliehdokkuuteensa liittyen.

Kiemunki on toiminut ryhmässä samalla Facebook-profiililla, jota hän käyttää Facebookissa muuhunkin viestintäänsä. Kiemungin kommentit löytyvät MV-ryhmästä hakutoiminnolla.

Terhi Kiemunki on MV-ryhmän jäsen.

STT:n mukaan Kiemunki oli perjantaina kertonut, ettei ole itse hakeutunut ryhmään ja että hän aikoo poistua siitä. Ainakin vielä maanantai-iltapäivänä Terhi Kiemunki on ryhmän jäsen.

Terhi Kiemunki on perussuomalaisten varavaltuutettu Tampereella ja kansanedustaja Lea Mäkipään (ps) avustaja. Hänet tuomittiin nettikirjoituksestaan joulukuussa sakkorangaistukseen. Kiemunki valittaa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan saamastaan tuomiosta hovioikeuteen.

Lea Mäkipää totesi puolitoista viikkoa sitten pitkän harkinnan jälkeen, että Kiemunki voi jatkaa hänen avustajanaan. Mäkipää pohti Kiemungin asemaa hänen nettikirjoitteluunsa liittyen.

Kuvat: Kuvakaappauksia Facebookin Mitä Vittua-ryhmästä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Ilja Janitskinin Facebook-ryhmässä haaveillaan kansanedustajien murhista (2.11.2016)

Aiheesta internetissä:

STT / MTV: Suljetussa nettiryhmässä haaveillaan keskitysleiristä ja poliittisista murhista – Syyttäjä: Suljettu ryhmä ei sulje pois rikosta (30.1.2017)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Mietippä Aapo ensi kerralla kahdesti tai jopa kolmesti ennen kuin rupeat vertaamaan näitä terhikiemunkeja autisteihin.

Myös herra Janitsin on nyt MV-valemediassa ottanut kantaa Kiemunkiin ja ihmettelee Kiemungin valheita. Ollut näemmä aktiivinen kirjoittelija ja tukija kulissien takana.

Vaikka en pidä teksteistäsi, en ymmärrä ajatusmaailmaasi lainkaan ja väität MV-lehteä mm. törkyjulkaisuksi (millä perusteella?) niin tämä kirjoitus on aiheellinen.

???

Aamulehden toimittaja paljastaa taas yhden persujen kansanedustajan pluffin. Laura Huhtasaari kirjoitteleen saksimalla tohtorien,professorien ja tutkijoiden kirjoituksin ja lausuntoja: Ja jakaa niitä ominaan. Olen pitänyt LH älykkäänä ja asiantuntevana edustajana,mutta nyt se selvisi.Hän on pettänyt minutkin noilla älymystöläisten kirjoituksilla. Hän lienee oikealta ammatiltaan opettaja,mutta ei osaa lainata toisten tekstejä.Nyt hän aikoo parantaa tapansa.Korjaako hän kirjoitukset siten,että niistä ei huomaa,että ne on varastettuja.Ulkokuori näyttää olevan pettävään.

Totta, on loukkaus autisteja kohtaan, jos heitä verrataan Kiemunkiin. Autistit ovat kuitenkin sydämellisiä ihmisiä. Sopivaa vertauskohtaa voi hakea siis Kiemungin omista sanomisista.. Krapulaah…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X