”Hui! Journalistin ohjeita on salaa muutettu! Mielipiteet faktojen edelle!”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Julkisen sanan neuvosto valvoo Journalistin ohjeiden noudattamista.

Julkisen sanan neuvosto valvoo Journalistin ohjeiden noudattamista.

Joillakin vaikuttaisi olevan myös kaipuuta aikaan, jolloin vaiettiin Neuvostoliiton pelosta.

Internetissä leviää tieto hyvää journalistista tapaa määrittävien Journalistin ohjeiden muuttumisesta. Kuten usein käy, on tämäkin tieto matkan varrella asettunut uusiin ja erilaisiin uomiin. Nyt väitetään jopa, että Journalistin ohjeita oltaisiin muutettu vaivihkaa siltä osin, että mielipiteet olisi nostettu totuuden edelle.

Keskustelu on pitkälti puuta heinää.

On totta, että Journalistin ohjeita on muutettu. Montakin kertaa. Viimeksi niin tehtiin kuusi vuotta sitten. Uusitut ohjeet astuivat voimaan 1. tammikuuta vuonna 2011, kun Tarja Halonen oli vielä presidentti ja pääministerinä toimi keskustan Mari Kiviniemi.

Nyt levitettävän väitteen revitellymmässä versiossa esitetään, että uusituissa ohjeissa olisi poistettu vaatimus mielipiteiden ja faktojen erottamisesta. Tämä juontuu väitteen maltillisemmasta versiosta, jossa kerrotaan, että vaatimus olisi poistettu Journalistin ohjeiden johdannosta, minkä puolestaan tulkitaan merkitsevän totuuden arvon alentamista.

Kun Journalistin ohjeita on muutettu, on myös niiden johdanto muuttunut. Nyt taivasteltua muutosta ei kuitenkaan tehty edes vuoden 2011 muutoksen yhteydessä.

Edellisisten, vuonna 2005 voimaan astuneiden ohjeiden johdannossa nyt käydyssä keskustelussa viitatusta asiasta lausuttiin sanatarkasti samoin kuin nykyisissäkin ohjeissa:

”Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Kaipailtu, salamyhkäisesti väitetysti muutettu kohta löytyy tätä edeltäneistä Journalistin ohjeista. Vuonna 1992 voimaan tulleiden ohjeiden johdannon alussa lukee seuraavasti:

”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nyt esitetyssä arvostelussa sivuutetaan se, että samaisessa johdannossa todetaan myös, että ”[h]yvä journalistinen tapa ei rajoita mielipiteen ilmaisemisen vapautta”.

Haikeudella muisteltu maininta esiintyi ensimmäisen kerran journalistisessa itsesääntelyohjeistuksessa vuoden 1992 ohjeita edeltäneissä Lehtimiehen ohjeissa, jotka tulivat voimaan vuonna 1983. Muotoilu oli hieman eri, mutta asia käytännössä sama.

Todellisuudessa vaatimus faktojen ja mielipiteiden erottamisesta ei ole muuttunut. Muutos piilee siinä, että uudemmissa Journalistin ohjeissa johdannot ovat aiempaa tiiviimpiä. Nykyisissä ohjeissa asia on kiteytetty kuuteen virkkeeseen, jonka jälkeen mennään numeroituun ohjelistaan, jonka jokaista kohtaa on noudatettava. Johdannosta on jätetty pois esimerkiksi kaipaillun maininnan sisältäneen vuoden 1992 johdannon kohta, jossa vaaditaan, että ”[j]ournalistin on tunnettava vastuunsa luonnosta ja nähtävä käsittelemiinsä asioihin liittyvät ympäristövaikutukset”.

Missään Journalistin ohjeissa tai niiden edeltäjissä ei ole kielletty mielipiteiden ilmaisemista, mutta kaikissa niistä on edellytetty, että mielipiteet ja faktat pitää voida erottaa toisistaan. Vuoden 1957 Etikettisäännöt Suomen sanomalehtimiehille muotoili asian näin:

”Rakenna arvostelu erilleen uutisesta; harkitse oletko oikea henkilö arvostelemaan. Dramatisoidessasi tee samoin.”

Nykysäännöissä asia ilmoitetaan kohdassa 11:

”Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.”

Säännöt ovat sen verran selvät, että ilman JSN-keikan uhkaa ei ohjeita noudattavassa tiedotusvälineessä voisi esimerkiksi väittää, että Journalistin ohjeita on salaa muutettu. Siitä sen sijaan voidaan esittää mielipiteitä, ovatko uudet säännöt paremmat kuin entiset. Varmasti on niitäkin, jotka kaipaavat vuoden 1992 muotoiluja ja vaatimusta ympäristövaikutusten arvioimisesta.

Puna-armeijakammosta dosenttipelkoon

Nykyisin vastuullisesti toimiva media nojaa siihen, että tietojen välittäminen on oikeus. Esimerkiksi yksityisyyttä kuitenkin varjellaan, mutta yhteiskunnallisesti vähänkään merkittävämmistä asioista voi kertoa.

Tämäkään ei sovi kaikille. Erinomaisen hyvin asia on käynyt ilmi keskusteltaessa tuoreesta Puolustusvoimia ja Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia käsittelevästä jupakasta. Esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) on esittänyt, että Yle on saattanut aiheuttaa uutisoinnillaan haittaa Suomen ulkosuhteille. Niinistö on vaatinut, että Ylen on muutettava kirjoitteluaan.

Puolustusministeri ilahtuisi varmasti, jos käyttöön otettaisiin uudelleen sananvapautta korostavien nykysääntöjen sijasta vuoden 1968 Lehtimiehen ohjeet. Niissä sanottiin näin:

”Ole asiallinen kirjoittaessasi ulkovalloista. Älä tavoittele tehoa vaan totuutta.

Vältä omien mielipiteittesi heijastumista uutisissa ja otsikoissa.

Tarkista mikäli mahdollista tiedonlähteet. Muista vastuusi maamme suhteista ulkovaltoihin. Jos halventamalla vierasta valtiota saat aikaan vaaran, että maamme suhteet tähän valtioon vahingoittuvat, olet syypää rikokseen. Vieraan valtion omasta käsityksestä riippuu, onko kirjoituksesi loukkaava. Muista sen vuoksi olla erittäin varovainen.

Ole myös varovainen selostaessasi vakoilujuttuja tai valtakunnan turvallisuuteen kohdistuvia asioita.

Muista rajoitukset, jotka koskevat valtion turvallisuuden vuoksi salassa pidettäviä asiakirjoja, piirroksia ja kuvia.

Älä vaaranna kirjoittelullasi puolueettomuutemme vartijoita, puolustusvoimia.”

Puolustusministeri Jussi Niinistön puolue perussuomalaiset kertoo kuntavaalisloganissaan, että ”sananvapaus on rikki”. Vuoden 1968 Lehtimiehen ohjeita laatiessa näin oli. Ulkovalloilla tarkoitettiin Neuvostoliittoa, ja se oli niin suuri ja mahtava, että se marssi sananvapauden edelle.

Puna-armeijan pelosta ollaan nyt siirrytty moderniin dosenttikammoon. Sen pohjalta valtioneuvostossa saakka vaikuttaa olevan pyrkimyksiä tehdä iskulauseesta ”sananvapaus on rikki” enemmänkin vaalilupaus.

Journalistin ohjeet on hyvää journalistista tapaa määrittävä, lakia tiukempi itsesääntelyohjeistus. Suurin osa niin sanotusta perinteisestä mediasta on sitoutunut noudattamaan Journalistin ohjeita. Ohjeiden noudattamista valvoo Julkisen sanan neuvosto. Journalistin ohjeiden nykyinen ja aiemmat versiot löytyvät Julkisen sanan neuvoston internetsivuilta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Outo asiakirja Puolustusvoimien nettisivuilla – Puolustusministeri Niinistö informaatio-operaation keskiössä (9.2.2017)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X