Perussuomalaisten Huhtasaari valmis yhteistyöhön Johan Bäckmanin kanssa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kansanedustaja Laura Huhtasaari. Kuva: Eduskunta.

Kansanedustaja linjasi näkemyksiään Facebookissa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari puolustaa päätöstään esiintyä Suomi ensin -liikkeen mielenosoituksessa viime viikolla. Eilen julkaisemassaan Facebook-päivityksessään Huhtasaari ihmettelee mielenosoituspuheestaan virinnyttä keskustelua.

– Minä käyn näissä kansallismielisissä mielenosoituksissa. Rasistijahtaajat pöyristyvät, hän kirjoitti.

Huhtasaari piti Suomi ensin -väkeä kiittävän puheen viime torstaina. Mielenosoitusleiri oli tuolloin jo määrätty purettavaksi. Vain tunteja Huhtasaaren puheen jälkeen, varhain perjantaiaamuna poliisi tyhjensi leirin. Tämän yhteydessä kaksi henkilöä otettiin kiinni. Yhtä kerrottiin epäiltävän virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Suomessa kansallismielisyyden varjolla toimii koko joukko erilaisia ryhmittymiä lähtien uusnatsien väkivaltaisesta Pohjoismaisesta vastarintaliikkeestä, joka tähtää Suomen valtion lakkauttamiseen. Yhteistä monille näistä liikkeistä on se, että ne vastustavat jyrkästi perussuomalaisia. Näin tekee Suomi ensin -liikekin, joka on järjestänyt myös perussuomalaisia vastustavan mielenosoituksen.

Huhtasaari ei ole kuitenkaan järin ronkeli. Hänelle vaikuttaa sopivan yhteistyö kenen hyvänsä kanssa, kunhan se vain on edes nimellisesti kansallismielistä. Ilmeisesti sellaiseksi sopii Huhtasaaren kirjoissa jopa Venäjä-propagandisti Johan Bäckman.

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari ei sulje pois mahdollisuutta yhteistyöhön dosentti Johan Bäckmanin kanssa.

Huhtasaaren päivityksen yhteydessä jaettiin kuvakaappaus Suomi ensin -liikettä tukevan Bäckmanin Facebook-kirjoituksesta. Kommentoija kysyi Huhtasaarelta, toimiiko tämä myös yhteistyössä maanpetturiksi nimittämänsä Bäckmanin kanssa.

– Toimin kaikkien kanssa yhteistyössä. Ihmisiä kaikki tyynni, Huhtasaari vastasi.

Sinänsä Huhtasaaren valmius yhteistyöhön Bäckmanin kanssa on luontevaa jatkumoa torstain kiitospuheelle: sekä Suomi ensin -liike että Johan Bäckman toistavat vahvasti yhtä ja samaa sanomaa, joka suuntautuu koko Suomen nykyistä järjestelmää vastaan. Mikäli Huhtasaari laskee Venäjän mediassa Suomi-vastaista propagandaa suoltavan Bäckmanin osaksi kansallismielistä liikehdintää, on se samalla pyrkimys kansallismielisyyden ja isänmaallisuuden tähän saakka väitetysti vallinneen yhteyden avoimeen purkamiseen.

Laura Huhtasaari on ilmoittanut pyrkivänsä perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi. Ensi kesän puoluekokoukselle tarjoutuu mahdollisuus määrittää suuntaa: ottaako perussuomalaiset kansallismielisyytensä tueksi Putinin Venäjän ajaman mallin?

Onko se jatkossa yhteistyötä Johan Bäckmanin kanssa? Onko se kenties haaveilua pääministerin asuntoon kohdistettavasta murhapoltosta, kuten Huhtasaaren Facebook-seinällään sallimassa kirjoittelussa:

Kansanedustaja Laura Huhtasaaren Facebook-sivulla sananvapaus ei ole rikki.

Päivitys 23.2.2017:
Kansanedustaja Laura Huhtasaari otti kiertelyn jälkeen suoraan kantaa asiaan. Hän ei olekaan valmis yhteistyöhön Johan Bäckmanin kanssa. Lue asiasta lisää tästä ->

Laura Huhtasaaren kuva: Eduskunta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Suomi ensin -häirikköjä putkaan – Huhtasaari kiitteli vielä eilen illalla (17.2.2017)

Aiheesta internetissä:

Aamulehti: Halla-aholaisten jytkytys jatkuu – Laura Huhtasaari pyrkii perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi (13.1.2017)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X