Huhtasaarelta viimein suora vastaus yhteistyöstä Bäckmanin kanssa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kansanedustaja Laura Huhtasaari. Kuva: Eduskunta.Kansanedustaja ei olekaan valmis yhteistyöhön ”kaikkien kanssa”.

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaikutti pahastuneen minun taannoisesta kirjoituksestani, jossa kerroin hänen olevan valmis yhteistyöhön Venäjä-propagandisti Johan Bäckmanin kanssa. Otsikkoon päädyin, kun Huhtasaari Facebook-sivullaan käydyssä keskustelussa vastasi kommenttiin, jossa kysyttiin nimellä mainitusti yhteistyöstä Bäckmanin kanssa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari ei sulje pois mahdollisuutta yhteistyöhön dosentti Johan Bäckmanin kanssa.

– Toimin kaikkien kanssa yhteistyössä. Ihmisiä kaikki tyynni, Huhtasaari kirjoitti.

Kansanedustaja on sittemmin osallistunut asiaa koskevaan keskusteluun Facebookissa ja kirjoittanut siitä myös blogiinsa. Kannanotoissaan hän on todennut, että hänellä ”ei ole ollut kunniaa” tavata dosenttia ja että tapaamisen järjestämiselle ei ole syytä.

Missään minun silmiini osuneessa hän ei kuitenkaan kiistänyt, etteikö hän olisi valmis mainittuun yhteistyöhön.

Esitin kuitenkin asian johdosta tarkentavan kysymyksen henkilökohtaisella Facebook-sivullani:

– Kansanedustaja Laura Huhtasaari, oletko sinä valmis yhteistyöhön dosentti Johan Bäckmanin kanssa vai et?

Pienen kiertelyn jälkeen kansanedustaja antoi asiaan viimein suoran vastauksen:

– En.

Tämä ei jätä mitään epäselväksi. Koko keskustelulta oltaisiin voitu välttyä, mikäli kansanedustaja olisi heti alkuperäiseen kysymykseen esittänyt saman kannan. Siitä voisi tietysti vielä saivarrella, että Huhtasaari puhui alunperin pötyä väittäessään Bäckmanista kysyttäessä, että hän tekee yhteistyötä kaikkien kanssa, jos hän ei sitten kuitenkaan nimenomaisesti sen puhutun Bäckmanin kanssa olekaan valmis yhteistyöhön.

Mutta olkoon.

Laura Huhtasaaren kuva: Eduskunta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Perussuomalaisten Huhtasaari valmis yhteistyöhön Johan Bäckmanin kanssa (21.2.2017)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

 

X