Saat mitä tilaat – kansanedustajien suosimassa ryhmässä ilahduttiin toivotusta polttoyrityksestä

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Tulipalo oli toivottu.

Niin sanottujen kansallismielisten puheissa tahallaan sytytetyt tulipalot ovat suuressa suosiossa.

Helsingin Sanomat kertoo, että turvapaikanhakijoiden mielenosoitusteltta sytytettiin palamaan varhain aamulla. Helsingin keskustassa jo viikkoja jatkuneen mielenosoituksen pitopaikalta oli nähty poistuvan ulkopuolinen henkilö.

– Kyllä me sen tutkimme, koska sen on tehnyt ulkopuolinen henkilö ilmeisen tahallisesti, yleisjohtaja Patrik Karlsson Helsingin poliisista sanoo Helsingin Sanomien mukaan.

Poliisi ei pidä todennäköisenä, että palo olisi alkanut teltan sisältä esimerkiksi ruuanlaiton seurauksena.

Tekijästä ei ole toistaiseksi tihkunut julkisuuteen tietoja, mutta tapahtunut on otettu innostuneesti vastaan intenetissä vellovan niin sanotun kansallismielisen liikehdinnän piirissä.

Ja miksipä ei olisi otettu: tuli on ollut sen liikehdinnän paras ystävä jo pitkään. Kun vuonna 2015 suuri määrä turvapaikanhakijoita tuli Suomeen, yleistyi myös radikaalien toimien haikaileminen. Puheita purkautui teoiksi, ja tapahtuneet polttopulloiskut otettiin hurraten vastaan.

Samoin on nyt.

Eräiden kansanedustajienkin suosimassa Rajat kiinni -Facebook-ryhmässä raakaa väkivaltaa on pidetty hyvin toivottavana ratkaisuna. Sopivia toimintamalleja on mietiskelty, ja nettikirjoittelua ei ole pidetty riittävänä vaikuttamismuotona. Kenen hyvänsä vapaasti tarkasteltavissa olevan ryhmän keskustelussa esitettiin esimerkiksi eilen hyvin suorasukainen toive toteutuneen iskun kaltaisesta toiminnasta.

Rajat kiinni -ryhmässä pohdittiin sopivia toimintamalleja.

Tänään Rajat kiinni -väen juhlia varjostaa vain se, että tuho jäi toivottua vähäisemmäksi. Tuttuun tapaan keskusteluissa pyritään sysäämään syy tapahtuneesta niille, joille kuolemaa ja yleistä kärsimystä toivotaan.

Rajat kiinni -ryhmässä reagoitiin tulipaloon.

Nämä, ja paljon muuta aiheesta, on kirjoitettu ja julkaistu täysin julkisissa keskusteluissa. Suljetummissa ”kansallismielisissä” piireissä kieli on ollut vähintäänkin yhtä kovaa ja mielipiteiden esittäjien määrä huomattavasti suurempi.

Niin sanotun maahanmuuttokeskustelun niin sanottuja ääripäitä joka puolella näkevät voivat hiljentyä tämän tapauksen äärelle. On olemassa ääripää, joka kokee ulkomaalaisiin suunnatut tahallisesti sytyteyt tulipalot suositeltaviksi teoiksi. Toisen ääripään mielestä tulipaloja ei pidä sytytellä ollenkaan.

Löytyykö tämän asetelman keskeltä sitten se suuri tolkun ihmisten joukko, joka kulkee kauniisti keskitietä ja paheksuu molempia äärimielipiteitä? Tulipalon vahingot jäivät tällä kertaa vähäisiksi. Lieneekö se sitten sitä tämän päivän tolkkua, että jos poltetaan, niin poltetaan ihan vähän vain – ja jos ruvetaan polttamaan Rajat kiinni -ryhmässä esitetyn vaatimuksen mukaisesti ihan suoraan ihmisiä, muslimeita, niin ei polteta ihan kaikkia?

Vai olisiko se sitten kuitenkin tolkullista, että ei polteta ihan ketään tai mitään?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Mietin, että onko ihan jokin syy, miksi tämänkin jutun yhteydessä olet peittänyt kirjoittelijoiden henkilöllisyyden?

Jos nämä ihmiset toivovat kuolemaa ja väkivaltaa julkisesti muslimeille, niin eikö olisi hyvä antaa heidän nähdä, että he oikeasti puhuvat julkisesti, eivätkä hiljaa ja salaa samanmielisten kanssa.

miksi muslimeille ei voisi vastata samalla kielellä millä he puhuvat meille ”vääräuskoisille”? Hamurabin laki oli ennen kumpaakaan uskontoa ja sharia-lakeja. Kyllä saavat saamattomat päättäjät, Helsingin Kaupunki ja Helsingin poliisi ottaa tämän ”iskun” omaan piikkiinsä! Kun ei kerran kuuntele järkipuhetta ja toimi niinkuin laki edellyttää niin jossain vaiheessa jollain käämi palaa ja kipinät voivat lennellä.

Markku Hietanen, sinä kirjoitat muslimeista niin kuin islam sinänsä olisi jokin ongelma. Voisi melkein luulla, että olet hankkinut tietosi kolumnissakin mainitun Rajat kiinni fb-ryhmän kaltaisilta vihasivustoilta, tai mv:n tapaisilta nettisivuilta. Voisi jopa kuvitella, että uskot vakavissasi Suomi ensin -liikkeen propagandaa. Käsitin varmasti kirjoituksesi jotenkin väärin: tuskin olet niin tyhmä, että luulet kaikkien maailman muslimien pyrkivän islamilaiseen maailmanvaltaan, mutta olevan niin saamatonta ja tehotonta sakkia, että eivät nykyistä enempää saa aikaan, vaikka heitä on siis lukumääräisesti neljännes maailman väestöstä?

Näyttää halla-ahon kädeltä pitelemässä kuohuviinaa.

Paitsi että sotaveteraanit, sotapakolaiset (eli evakot) ja niiden jälkeläiset (kuten minä) suhtaudumme ilmeisesti muita myönteisemmin pakolaisiin ja maahanmuuttajiin.

vrt.
MTV:HBL:”Sotaveteraanilta kovaa palautetta pakolaisia vastustaville mielenosoittajille: ”Häpeän Suomen puolesta””

Enemmistö veteraaneista haluaa ottaa pakolaisia Suomeen, kyselyn mukaan.

Isänmaallinen valitsi EU:n ”koska Venäjä” aivan kuten se on aikoinaan valinnut Saksan ”koska Venäjä”. (WWI:n ja WWII:n aikaan emme edes olisi pärjänneet yksin ilman Saksaa).

Vastaa käyttäjälle Jussi Korhonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X