(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kankaalla varustettu rikkoutunut pullo mielenosoitusteltan ulkopuolella perjantaina aamupäivällä.

Poliisi tutkii tapausta Kalevan mukaan vahingontekona. Poliisin mukaan valvontakamerakuvissa näkyy valkoinen auto.

Oulun torilla sijaitsevaan turvapaikanhakijoiden mielenosoitustelttaan kohdistettiin isku varhain perjantaiaamuna. Teltalle heitettiin paikalla olleiden Molotovin cocktaileiksi kutsumia pulloja. Tulipaloa ei syttynyt, mutta yksi heitetyistä pulloista osui paikalla ollutta suomalaismiestä jalkaan.

Vanhempi konstaapeli Petri Puranen Oulun poliisista vahvisti Isän pikajunalle aamulla, että poliisille on ilmoitettu asiasta ja että poliisi tutkii tapausta. Komisario Nina Similä kertoi myöhemmin, että poliisi on kirjannut tapahtumapaikalta löydetyksi kaksi pulloa. Paikalla olleen mukaan poliisi keräsi löytämänsä pullot talteen, joten yllä kuvassa näkyvä rikkoutunut pullo ei kuulu niihin. Se kuvattiin vasta aamupäivällä.

Ylelle poliisi kertoi, että isku tapahtui kello 4.30 ja että poliisi tutkii telttaa kohti heitettyjen pullojen sisältöä. Kalevalle poliisi kertoi, että sen aiemmin vahvistama ainakin yksi lasinen pullo ei olisi ollut palava. Myöhemmin poliisi kertoi, että pullon sisältämän nesteen haju on ”viitannut polttoöljyn tapaiseen aineeseen”. Kalevan mukaan tapausta tutkitaan vahingontekona.

Isän pikajunan haastattelemien paikalla olleiden henkilöiden mukaan teltalle heitettiin ainakin kolme pulloa. Niistä yhden kerrotaan osuneen ja rikkoutuneen teltan ulkopuolella olleen suomalaismiehen jalkaan. Hän on tapahtuneesta syvästi järkyttynyt.

– Tosi hirveä järkytys, me ollaan siellä autettu ihan kaikkia ihmisiä. Ja meidät halutaan polttaa. Minäkään en halua mitään muuta kuin auttaa ihmisiä, niin minä saan polttopullon jalkoihini, puhelimitse tavoitettu Kari Viholainen sanoo.

Myös Viholainen sanoo, että heitetyt pullot eivät syttyneet. Hän ei kuitenkaan voi olla miettimättä, mitä olisi voinut tapahtua.

– Jos minuun osunut pullo olisi syttynyt, niin olisinko tässä vai olisinko enää yhtään missään?

Järkytyksestä huolimatta Viholainen sanoo, että väkivalta ei häntä hiljennä.

Valkoinen auto ja ainakin kaksi pulloa

Helsingin Sanomat kertoi, että poliisin näkemys ei tue kertomusta, että pulloja olisi ollut enemmän kuin yksi ja että heitetty pullo olisi osunut paikalla ollutta miestä jalkaan. Helsingin Sanomien mukaan poliisi on myös kertonut, että kaikki paikalla olleet olisivat olleet tapahtumahetkellä teltan sisällä.

Kari Viholainen, joka kertoi saaneensa pullon jalkaansa, kiistää Helsingin Sanomissa esitetyn väitteen, että paikalla olleet olisivat olleet tapahtumahetkellä teltan sisällä.

– Tämä ei pidä paikkaansa. Teltan sisällä ei ollut tapahtumahetkellä ketään. Istuimme kaikki teltan ulkopuolella. Olin itse sen kulmalla, kun heitetty pullo iskeytyi jalkaani.

Isän pikajunan tavoittama komisario Nina Similä Oulun poliisista sanoo, että Helsingin Sanomille kerrotut tiedot ovat peräisin poliisin asiasta yöllä kirjaamista tiedoista. Niihin ei ole kirjattu mainintaa siitä, että pullo olisi osunut mieheen, mutta Similän mukaan poliisi ei kiistä sitä tai sitäkään, että paikalla olleet henkilöt olisivat olleet teltan ulkopuolella.

Similä kertoo, että paikalta on löydetty kaksi pulloa, viinipullo ja Koskenkorva-pullo. Kun mukaan lasketaan teltan ulkopuolella vielä aamupäivällä ollut rikkoutunut pullo, vaikuttaa paikalla olleiden kertomus kolmesta heitetystä pullosta todennäköiseltä.

Similän mukaan poliisi on tutkinut paikalta saatua valvontakamerakuvaa. Hän ei avaa tutkintaa tarkemmin, mutta kertoo, että valvontakameran kuvissa näkyy valkoinen henkilöauto, josta myös paikalla olleet ovat kertoneet. Paikalla olleiden mukaan pullojen heittäjä tai heittäjät olivat liikkeellä valkoisella Mitsubishi-merkkisellä autolla, jossa istui kaksi kasvonsa peittänyttä henkilöä. Komisario Nina Similällä ei ollut tietoa auton merkistä.

Kari Viholainen valittelee poliisin hitautta yöllä. Hänen mukaansa isku tapahtui kello 4.40 eli kymmenen minuuttia poliisin kertomaa myöhemmin.

– Soitin välittömästi poliisille. Me ollaan Oulun keskustassa. Kuinka poliisilta saattoi kestää 20 minuuttia saapua paikalle, kun tällainen isku on tapahtunut?

”Kuinka tällaista saattaa tapahtua Suomessa?”

Jafar Adel kertasi yön tapahtumia perjantaiaamuna.

Jafar Adel kertasi yön tapahtumia perjantaiaamuna.

Mielenosoituspaikalla Oulun torilla iskun sattuessa ollut irakilainen Jafar Adel on tapahtuneesta ihmeissään. Hän kertasi aamuyön tapahtumia teltalla kymmenen aikaan perjantaina.

– Meitä oli paikalla yhteensä neljä henkilöä, kun mukaan lasketaan ohikulkija, joka oli juuri pysähtynyt meitä jututtamaan. Teltan taakse pysähtyi auto, joka poistui välittömästi pullojen heittämisen jälkeen paikalta.

Adelin mukaan poliisi otti paikalta valokuvia ja keräsi rikkoutuneet pullot mukaansa. Teltan edessä oli kuitenkin vielä aamupäivällä yksi rikkoutunut pullo, johon oli kiinnitetty kangasta.

Myös Adel vakuuttaa, että isku ei vaikuta mielenilmauksen jatkumiseen.

Paikalle puoli kymmenen aikoihin saapunut Mona Hyvärinen yhtyy Adelin ihmettelyyn.

– Emme me odottaneet, että Suomessa voisi tällaista tapahtua, Hyvärinen ja Adel sanovat.

Turvapaikanhakijat ovat osoittaneet Oulussa mieltään kireää turvapaikkapolitiikkaa vastaan. Mielenilmaus siirtyi viime viikolla Isokadulta torille.

Poliisi otti kiinni Soldiers of Odin -jäsenen epäiltynä iskusta – etsinnöissä löytyi dynamiittia

Lisäys 24.5.2017
Poliisi kertoi vajaat pari viikkoa iskun jälkeen, että tapaukseen liittyen oli otettu kiinni yksi henkilö. Mies oli kertonut olevansa katujengijärjestö Soldiers of Odinin jäsen, mutta toimineena torilla ilman ”järjestön taustatukea”.

Poliisin tiedotteessa todettiin, että miestä epäitiin laittomasta uhkauksesta, vahingonteosta ja räjähderikoksesta. Miehen käyttämistä tiloista oli löytynyt ”vähäinen määrä räjähteitä”. Ylen mukaan kyseessä oli kaksi dynamiittipötköä.

Yle kertoi, että epäilty on nuori mieshenkilö. Hänet vapautettiin kiinnioton jälkeen, mutta tapauksen esitutkinta jatkui.

* * *

Päivitys 7.4.2017 klo 12.00
Juttua täsmennetty. Polttopulloja oli paikalla olleiden mukaan enemmän kuin yksi. Niitä ei myöskään heitetty autosta. Lisää tietoja pian.

Päivitys 7.4.2017 klo 12.30
Juttua päivitetty kauttaaltaan. Lisätty haastateltujen ihmisten kommentteja ja kuvia.

Päivitys 7.4.2017 klo 12.42
Lisätty tieto, että Kalevan mukaan poliisin vahvistama yksi pullo ei olisi ollut palava.

Päivitys 7.4.2017 klo 12.46
Muutettu otsikkoa. Otsikko oli aiemmin muodossa ”Polttopulloisku turvapaikanhakijoiden mielenosoitusteltalle Oulussa”.

Päivitys 7.4.2017 klo 14.07
Lisätty Helsingin Sanomien poliisilta saama tieto ja Kari Viholaisen vastaus siihen.

Päivitys 7.4.2017 kklo 14.45
Lisätty komisario Nina Similältä saatuja tietoja.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Poliisi tutkii on täysin eri asia kuin se että mitään iskua olisi tapahtunut.

Kuvissa esiintynyttä ”polttopulloa” ei oltu edes yritetty sytyttää.

Näillä tiedoilla 99%/1% = feikki/aito.

Tosi uskottavaa.

Täällä vannepäät kiirehtivät välittömästi vähättelemään asiaa. Ei taida siitä päästä mihinkään, että yhteiskunta on oikeuslaitoksen myötäilemänä ja jostain syystä kovimmalla äänellä möliseviä sivistymättömiä juntteja peläten päättänyt että tällainen toiminta on hyväksyttävää. Tällaista paskaako haluatte todella lapsillemme opetettavan? Munattomien idioottien touhua, eikä tällä tilata muuta kuin isompia ongelmia. Muuttakaa venäjälle.

”Kankaalla varustettu rikkoutunut pullo mielenosoitusteltan ulkopuolella perjantaina aamupäivällä”….juttu julkastu jo 9.55 hmm ei ees haiskaha.

Eilen tulleessa Seurassa 2 sivun juttu, ja heti alussa kirjoitettu tyyliin: turvapaikanhakijoiden teltta yritettiin polttaa.

Ei varmaan tätäkään julkaista, taitaa olla seuran tilaukset laskussa?

Juttua on päivitetty monta kertaa tietojen lisääntyessä ja täsmentyessä. Ensimmäinen lyhyt versio julkaistiin 9.55. Pian tämän jälkeen, viimeistään kymmenen aikoihin on aamun sijaan aamupäivä, pullo nähtiin ja kuvattiin paikalla, missä myös haastateltiin ihmisiä. Tämän jälkeenkin on lisätty tietoja eri tiedotusvälineistä ja muun muassa poliisin haastattelusta.

Aseella tehty laiton uhkaus? Terroristisessa tarkoituksessa?

Korhonen ei epäile lainkaan paikallaolijoiden kertomuksia, vaan nielee syötin koukkuineen ja siimoineen. Vaihtoehtomedioista löytyy paljon laadukkaampaa analyysiä aiheesta.

Korhonen ei tässä tapauksessa ottanut lainkaan kantaa kenenkään kertomuksiin, vaan kertoi eri näkökantoja, joita kysyi niin paikalla olleilta kuin poliisiltakin. Vaihtoehtomedioissa on varmasti ”analysoitu” ”laadukkaasti”, kuten aina.

Eikö tää oo ihan suoraa seurausta tuosta käräjäoikeuden päätöksestä hylätä syytteet Ylivieskan polttopullo-keissistä?

Näyttää olevan opittu että pelottelua ja uhkailua vähätellään, jos heitetään polttopulloja, mutta niitä ei sytytetä.

Omaan silmääni tämä näyttää jonkinluokan terrorin kuivaharjoittelulta/larpaamiselta.

Vastaa käyttäjälle Isän maitojuna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X