Minä pimitän uutisia – Orgasmit ovat tärkeämpiä

Jussi Korhonen
Blogit Isän pikajuna 15.4.2017 00:01

Iltalehti kertoi orgasmeista.Huhut journalismin kuolemasta ovat vahvasti vähäteltyjä.

Yle uutisoi torstaina, että viime vuonna tuomittiin rikesakkoja reippaasti aikaisempia vuosia suuremman summan edestä. Vuoden 2014 reilusta 20 miljoonasta rikesakkoeurosta noustiin viime vuonna tuplaten suurempaan rahamäärään.

Minulle tämä ei ollut mikään uutinen. Olen tiennyt asiasta jo melkein kaksi kuukautta. En vain viitsinyt kertoa kenellekään. Pimitin uutisen, kuten teen monesti muulloinkin. Kerronpa, miksi.

Rikesakkotietojen hankkiminen Oikeusrekisterikeskuksesta vaati pari sähköpostia ja yhden puhelinkeskustelun. 22.2. sain suunnilleen samat lukemat kuin Ylenkin torstaisessa uutisessa. Jostakin syystä viime vuoden osalta summa on kasvanut, mutta reilu nousu oli jo helmikuussakin nähtävissä. Summan nousulle kerrottiin myös samat syyt kuin mitä Ylen uutisessa luetellaan.

Jos olisin kirjoittanut asiasta uutisen, olisi siitä tullut hyvin samanlainen kuin Ylellä. Selvä uutinen se oli. Kyllä sen joku olisi julkaissut, jos sitä olisi ruvennut myymään. En ruvennut.

Tietojen hankkiminen ja uutisen kirjoittaminen olisivat työmäärältään vastanneet kohtuullisesti sitä, mitä tuollaisista pienistä uutisista freelancereille maksetaan. Sitten ei enää maksakaan vaivaa, kun mukaan lasketaan jutun myymisestä ja laskuttamisesta aiheutuva työ. On mahdollista, että juttua olisi pitänyt myydä useammalle taholle ennen kauppojen syntymistä, jolloin työmäärä olisi lisääntynyt entisestään.

Jos olisin halunnut välttää myymisen vaivan, olisin voinut julkaista tiedot tässä blogissa. Asia oli kuitenkin melko selvä, joten blogin yleisen linjan vaatimaa kommentoitavaa ei juuri ollut. Tiedoilla ei ollut sellaista yhteiskunnallista merkitystäkään, että olisin katsonut tarpeelliseksi poiketa kommentointilinjasta. Niin mielenkiintoinenkaan asia ei ollut, että sen olisi voinut arvioida keräävän niin paljon lukijoita, että julkaisemisessa olisi ollut sitä kautta mitään voitettavaa.

Lisäksi, jos olisin julkaissut tiedot tässä blogissa, olisivat halukkaat tiedotusvälineet voineet poimia ne omaan käyttöönsä. Parhaassa tapauksessa ne olisivat linkittäneet blogijuttuun ja ehkä maininneet minun nimeni, mutta eipä sellaisestakaan mitään iloa ole. Ihmiset eivät yleensä mene alkuperäiselle lähteelle, eikä skuupinkaan tuomasta gloriasta ole mitään todellista iloa tai henkilökohtaista hyötyä. En minä tee julkisuudella mitään. En ole menossa politiikkaan tai tositelevisioon.

Hyvin todennäköisesti olisi käynyt myös niin, että jotkut tiedotusvälineet olisivat vain kylmästi napanneet tiedot ja julkaisseet ne ilman mitään mainintaa siitä, mistä ne ovat peräisin ja kuka niistä ensimmäisenä kertoi. Sitäkin tapahtuu alvariinsa, vaikka alalla kaikki tietävät, että se on väärin.

Jos minulla ei ole kommentoitavaa eikä keräämissäni tiedoissa ole aineksia isompaan juttuun, pidän asiat ennemmin omana tietonani kuin tarjoan voittoa tavoitteleville liikeyrityksille ilmaista tai työmäärään nähden alihintaista materiaalia.

Omalta kohdaltani tämä tarkoittaa sitä, että paljon uutisia jää kertomatta. Rikesakkojen kanssa kävi niin onnellisesti, että Yle tarttui asiaan, mutta useimmiten huomaamani uutiset jäävät vain kokonaan kertomatta. Jos jostakin todella tärkeästä on kysymys, kerron kyllä vaikka ilmaiseksi, mutta niin sanottujen perusuutisten kohdalla annan useimmiten olla. Ei maksa vaivaa.

Yhden ihmisen tapauksessa tämä ei liene kovin merkityksellistä, mutta entäpä sitten, jos meitä on monta? Entäpä, jos kovin monella olisi paljon perusuutisia, joiden tekeminen, myyminen ja laskuttaminen ei ole vallitsevien taksojen valossa kannattavaa?

Se tarkoittaa sitä, että paljon sinänsä uutisoimisen arvoisia asioita jää kertomatta, koska ei maksa vaivaa. Ja kun kertomatta jäävän tiedon määrä kasautuu, rupeaa sillä olemaan jo yleisempääkin merkitystä. Pienistä uutisista ne suuret kokonaisuudet nimittäin syntyvät.

Bisneksen kannalta orgasmit ovat kuitenkin tärkeämpiä.

Media-ala tekee tulosta säästämällä

Perinteinen ja perinteikäs Pohjolan Sanomat ilmestyi maanantaina viimeisen kerran. Kemi-Tornio-alueen 60 000 ihmistä jäi ilman omaa lehteä ja paikallinen valta vaille näivetettyä Yleä valppaampaa vahtikoiraa. Syntyneen tietotyhjiön korvaajaksi viriää varmasti jatkuva virta oikein meheviä nettihuhuja.

Alma Media katsoi, että sellaisella alueella ei ole mahdollista tuottaa taloudellisesti kannattavaa lehteä. Todellisuudessa maanantain kuolinisku oli vain muodollinen niitti: oikeasti Pohjolan Sanomat oli jo aiemmin yhdistetty rovaniemeläiseen Lapin Kansaan ja toimittajat pääosin kengitty kilometritehtaalle.

Kaksi päivää Pohjolan Sanomien viimeisen numeron ilmestymisen jälkeen julkaistiin työpaikkailmoitus. Lopetuspäätöksen tehnyt Alma Media etsii iltapäivälehteensä parisuhde- ja seksitoimittajaa.

Miksipä ei etsisi? Seksillä tienaa, paikallisen sanomalehden jutuilla ei.

Journalisti-lehti kertoi torstaina, että Alma Media oli tehnyt edellisvuonna loistavan tuloksen. Liikevaihto kasvoi viidenneksellä. Liikevoittoa kertyi peräti 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Erityisesti esiin nostettiin seksitoimittajan tulevan työpaikan Iltalehden hienosti vetänyt digimainosmyynti.

Journalistin katsauksessa todettiin, että yleisemminkin media-alalla meni viime vuonna paremmin. Kaikki pörssin mediayhtiöt jakavat edelliskertaa parempia osinkoja. Alma Talentin pääluottamusmies Marko Laitala arveli kuitenkin Journalistille, että hänen käsityksensä mukaan tuloksia tehdään paljolti säästämällä.

Sellaiseen käsitykseen on helppo päätyä. Säästäminen tarkoittaa muun muassa irtisanomisia, kuten Pohjolan Sanomien tapauksessa. Yt-neuvottelut ovat olleet usein nähty vieras monissa muissakin toimituksissa.

Väen vähetessä toimituksissa on vähemmän ihmisiä kertomassa niistä asioista, joita toimituksen ulkopuolisen freelancerin ei ole kannattavaa kertoa. Toimituksiin jäävän väen huomio on taas viisaampaa kääntää seksiin. Siitä kertyy digimainosrahoja.

Liikeyritysten tehtävä ei ole valistaa kansaa, vaan tehdä voittoa. Siitä syystä sinäkin saat jatkossa yhä useammin lukea neljästä keinosta saada parempia orgasmeja sen sijaan, että sinulle kerrottaisiin jotakin yhteiskunnallisesti merkityksellistä.

Huhut journalismin kuolemasta ovat vahvasti vähäteltyjä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt