(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kuvakaappaus eduskunnan verkkolähetyksestä.

Perussuomalaiset ryhmittyivät sankoin joukoin hallintarekisterilain taakse. Vain kolme poliisikansanedustajaa lipesi rintamasta.

Eduskunnassa äänestettiin omistusten kätkemisen mahdollistavasta niin sanotusta hallintarekisterilaista. Lakia puoltavat hallituspuolueet jyräsivät sitä vastustaneet opposition edustajat äänin 94–62.

Aiemmin lakia jyrkästi vastustaneet perussuomalaiset asettuivat muun hallitusrintaman mukana sankoin joukoin tukemaan sitä. Äänestyksessä paikalla olleista perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenistä ainoastaan poliisikansanedustajat Tom Packalén, Mika Raatikainen ja Veera Ruoho äänestivät hallituksen esitystä vastaan.

Erityisesti kokoomuksen ajaman hallintarekisterihankkeen taakse ryhmittyivät seuraavat perussuomalaisten kansanedustajat:

Eerola Juha
Elo Simon
Elomaa Ritva
Hakkarainen Teuvo
Hongisto Reijo
Huhtasaari Laura
Immonen Olli
Jalonen Ari
Juvonen Arja
Kankaanniemi Toimi
Kivelä Kimmo
Lehto Rami
Louhelainen Anne
Mattila Pirkko
Meri Leena
Mäkelä Jani
Mäkipää Lea
Mäntylä Hanna
Mölsä Martti
Niikko Mika
Niinistö Jussi
Oinonen Pentti
Ronkainen Jari
Saarakkala Vesa-Matti
Savio Sami
Soini Timo
Turunen Kaj
Vähämäki Ville

Äänestyksestä poissa olivat, kuka mistäkin syystä, perussuomalaisten kansanedustajat Tiina Elovaara, Kari Kulmala, Jari Lindström, Ville Tavio ja Sampo Terho.

Ja miksi tämä lista pitää julkaista?

Ihan vain siksi, että sen voi ottaa esille, jos edellä mainituista hallintarekisterifaneista joku vielä joskus kehtaa mennä horisemaan jotakin eliitistä tai EU:sta. Heillä oli nyt mahdollisuus omilla toimillaan osoittaa, kuinka paljon ja mitä he ovat valmiita tekemään. EU:n närkästyksellä vihjaiseminenkin opasti heidät keskustan ja erityisesti kokoomuksen talutusnuoraan.

Listassa mainitut kansanedustajat tarjosivat parjaamalleen eliitille aiempaa paremmat mahdollisuudet piilottaa omaisuuttaan ja mahdollisia kytkyjään.

Kuva: Kuvakaappaus eduskunnan verkkolähetyksestä.

Lähde: Eduskunta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Mikä fiksaatio sulla on tuota hallintarekisteriä kohtaan? Kukaan sitä ei omaisuuksien piilottamiseen käytä, koska on paljon paljon helpompia ja halvempiakin tapoja. Toisekseen omaisuuden piilottamisessa ei ole mitään moraalitonta eikä rangaistavaakaan. Sitä kutsutaan yksityidensuojaksi ja pankkisalaisuudeksi.
Hyväksytty laki tarkoittaa nyt sitä, että Euroclear Finland Oy saa pitää toimiluvan ja te toimittajat pääsette käytännössä yksinoikeudella osaketietoja urkkimaan ja Euroclear varmasti kestitsee ja lahjoo teitä hyvin jatkossakin.

Sulta jää nyt Martti huomaamatta se, että tuo mahdollistaa poliitikolle mahdollisuuden käsitellä sellaisenkin yrityksen asioita, joita omistaessaan hän olisi sinänsä jäävi mitään päätöksiä tekemään (koska se omistus on piilossa hallintarekisterissä).

Kiinnijäämisestä ei enää ole pelkoa.

Kun tämä yhdistetään siihen, että meillä on nyt koko sosiaali- ja terveyssektori siirtymässä yritysten kautta hoidettavaksi, niin homma käy riemukkaaksi.

Isänmaan petturit. Häpäisevät sanan ’suomalaiset’ puolueensa nimessä.

Jesuiittakoiran masinoima miina.
Mutta järkyttävää luettavaa tuo lista.
Kun on pässikansan edustajista puhe, voi vain todeta, että semmoinen koira kuten isäntä.

Miksi tässä ovat Sinisetkin mukana, omituista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X