(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Sampo Terho. Kuva: Eduskunta.

Nelosolut voisi olla persuille taikajuoma, jos he vain uskaltavat tölkkiin tarttua.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on käytännössä haudannut hallituspuolueiden sopimuksen alkoholilain uudistamisesta. Muu käy, mutta vahvemmat markettioluet eivät.

– Itse en kyllä missään tapauksessa lähde viemään sellaista tilannetta, jossa edustajat joutuisivat toimimaan omaatuntoaan vastaan tällaisessa kysymyksessä, jonka kokevat omantunnon kysymykseksi, Sipilä linjasi Uuden Suomen mukaan.

Perussuomalaiset eivät hyväksy keskustan kompromissia, jossa pääministeripuolueen kansanedustajille annettaisiin vapaus kaataa äänestyksessä osa kokonaisuudesta. Ja niin koko uudistus on kaatumassa.

Tämä on perussuomalaisille iskun paikka. Erityisesti se on sitä eduskuntatoimintoja päsmäröivälle puolue-eliitille, joka on ryhmittynyt tuoreen kulttuuriministerin Sampo Terhon taakse puheenjohtajakamppailussa.

Populistin herkkua

Alkoholilakiuudistuksen kokonaisuuden kannalta on mitätön kysymys, saako maitokaupasta nelosolutta vai ei. Vielä mitättömämpi se on politiikan suuressa kuvassa.

Populistiselle puolueelle se on kuitenkin sen ominta herkkua. Se on juuri niitä yksittäisiä pikkujuttuja, joiden kirjaamisen ranskalaisilla viivoilla puolueohjelmiin perussuomalaiset peri edeltäjältään SMP:ltä.

Niiden tarkoitus on osoittaa äänestäjille, että puolue välittää pienistä asioista, jotka ihmiset arjessaan näkevät. Kansaa kosiskelevat näyttävät, että he kuulevat kansaa.

Persuja on vedetty koko hallituskauden ajan alta kölin, ja persut ovat nielleet kaiken. Tämä vahvistaa Jussi Halla-ahon asemia puoluejohtajakisassa, sillä hän on europarlamentaarikkona pysytellyt sivussa jatkuvasta takinkäännöstä.

Kun pääkyykyttäjä keskusta on livennyt sovitusta linjasta alkoholiasiassa, tarjoaa se perussuomalaisille moraalisen oikeutuksen livetä myös omasta puolestaan. Paras kohde iskulle on irtautua sote-uudistukseen liittyvästä valinnanvapaudesta.

Terho kiristysruuvia vääntämään

Miljardien eurojen terveysbisneksen ojentaminen suuryrityksille kaihertaa taatusti persuäänestäjien mieliä. Mikäli siitä äänestäminen olisi omantunnon kysymys, voisi helposti kuvitella monen perussuomalaisen kansanedustajan asettuvan siinä opposition rinnalle.

Valinnanvapaus puolestaan on kolmannelle hallituspuolueelle kokoomukselle tärkeä. Se oli hinta, jolla kokoomus ostettiin puoltamaan keskustaa hyödyttävää maakuntamallia. Jos perussuomalaiset kaatavat valinnanvapauden, ei kokoomuksella ole mitään syytä pitää kiinni huonoksi toteamastaan maakuntamallista.

Maakuntamalli taas on keskustan satavuotinen strateginen tavoite, joka pönkittää puolueen valtaa. Se on pitkässä jatkumossa Sipilän suurin saavutus, jonka kaatumiseen hänellä ei ole varaa.

Persuilla on viina-asioissa käsissään kiristysruuvi. Mikäli sitä osoitetaan näyttävästi vääntämään Sampo Terho, on hänellä mahdollisuus nousta juuri ennen puoluejohtajavalintaa edustamaan myös perussuomalaisten perinteistä populistista linjaa. Aavistuksen nykyistä vahvempi olut marketin hyllyllä olisi perussuomalaisten pysyvä vaalimainos.

Neloskalja voi olla perussuomalaisille taikajuoma, jolla kalastellaan suosiota vanhoin konstein ja pelataan nykyjohdon suosikkia kärkipaikalle.

Onko perussuomalaisista sitten pelaamaan kovaa peliä vai laskevatko he jälleen vapaaehtoisesti housut kinttuihin ja pyytävät lisää nöyryytystä?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X