(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Eläkeläispoliisi Olli Sademies on aiemmin tuomittu nettikirjoitteluistaan.

Jo aiemmin kirjoitteluistaan tuomittu Olli Sademies pyytää jakamaan perättömyyksiä vilisevää kirjoitustaan.

Ennen eläköitymistään rikostutkijana Helsingin poliisissa toiminut Olli Sademies varoittaa tänään julkaisemassaan Facebook-kirjoituksessaan ”hyysäreitä”.

– Islamilainen maailma on julistanut pyhän sodan länsimaita vastaan. On tapahtunut SODANJULISTUS – OLEMME SIIS SODASSA. Silloin astuu sotatilalait voimaan automaattisesti, mikäli oikein toimitaan ja valtiotamme halutaan suojella. Se pitää sisällään sen, että jokainen, joka ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa on isänmaan petturi ja ansaitsee sotatilalain mukaisen rangaistuksen, joka sotatilassa merkitsee kuolemanrangaistusta.

Perusuomalaisista jo aiemmin erotettu entinen varavaltuutettu Sademies ulottaa taistelijan käsitteen totuttua laajemmaksi. Hänen mukaansa esimerkiksi talvisodassa sotilaille sukkia kutonut voidaan lukea taistelijaksi.

Tuoreen kirjoituksensa pontimeksi Sademies esittää Lontoon terrori-iskun. Sademies sai alkuvuodesta sakkotuomion aikaisemmiseta kirjoituksistaan. Hän oli muun muassa esittänyt pakkosterilisaatiota afrikkalaismiehille.

Tavoitteena laaja yleisö

Sademies on tunnettu somesekoilustaan. Siitä on kyse tälläkin kertaa, ja Sademies aivan perustellusti arvaa, että hänen kirjoituksensa on vaarassa tulla poistetuksi, mikä olisi paikallaan.

Sademiehen teksti on julkinen. Se voi siis päätyä sekä hänen noin viidentuhannen kaverinsa näkyville että jo lukuisien tekstin jakaneiden silmille. Heti kirjoituksensa alussa hän pyytää jakamaan tekstiä eli tarkoitus on tavoittaa mahdollisimman laaja yleisö.

Kirjoitus on roskaa. Ei ole olemassa sellaista islamilaista maailmaa, joka voisi julistaa sodan. Suomessa sodasta päätetään lisäksi itsenäisesti; meille ei muodostu automaattisesti sotatilaa, jos jonkin kuvitteellisen tahon vaikka sellainen väitettäisiin julistaneenkin. Tasavallan presidentti ei ole tällaista asetusta antanut.

Suomessa ei myöskään ole käytössä kuolemanrangaistusta edes sotatilan vallitessa. Sen poistaminen laista on saattanut mennä joiltakin ohi, mutta näin toden totta tapahtui vuonna 1972. Varsinaisesti meillä ei myöskään nykyään puhuta sotatilasta, vaan valmiustilasta ja puolustustilasta, mutta suotakoon edelleen kansan suussa viihtyvän vanhahtavan käsitteen käyttö.

Merkittävää Sademiehen kirjoituksessa on kuitenkin se, että hän sukankutojamummoista puhuessaan esittää kaikki vähänkään vihollisiksi katsottuja auttavat taistelijoiksi. Virheellisesti uhottu kuolemanrangaistus asetetaan näin ollen hyvin laajan joukon painostukseksi, ja siihen kuuluu suuri määrä sekä ulkomaalaisia että suomalaisia.

Kohuryhmän kohderyhmää

Viikonloppuna Long Play kertoi, että poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä on esitetty hyvin arveluttavia kirjoituksia. Jäsenet ovat jakaneet muun muassa vihasivustojen materiaaleja.

Ryhmän jäsenistöön kuuluu nykyisten poliisien lisäksi entisiä, esimerkiksi eläköityneitä poliiseja. Ryhmän ylläpitäjänä on aiemmin toiminut nettipoliisina tunnetuksi tullut Marko Forss, joka nykyään johtaa netin vihapuhetta tutkivaa ryhmää.

Olli Sademiehen näkemyksien tuskin voi katsoa edustavan kovinkaan kattavasti poliisikunnassa vallitsevia asenteita. Ne edustavat enemmän tavanomaista nettiöyhötystä, jota ei lähtökohtaisesti tulisi palkita erityisellä huomiolla ja jonka vähenemiseen Forssin johtaman ryhmän toiminnan toivotaan johtavan.

Sademiehen kirjoitus on kuitenkin perusteltua ottaa esiin, koska hänen ainakin pitäisi poliisiuransa vuoksi kuulua niihin, joille annetaan pääsy poliisien salaiseen ryhmään levittämään näkemyksiään. Ainakaan tämä huomioiden ei voida pitää kovinkaan yllättävänä, että ryhmän keskustelut ovat olleet niinkin räävittömiä kuin on kerrottu.

Päivitys 5.6.2017 klo 15.30
Yle kertoo, että Marko Forss ei jatka vihapuhetutkintaryhmän johtajana.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Minun sodat käynyt isoisäni olisi sitä mieltä, että voit mennä rasistisine mielipiteineisi vaikka mereen.

Veronmaksaja kirjoittaa täyttä asiaa. Ei Suomi voi olla koko maailman sosiaalitoimisto!!! Varsinkin kun veronmaksajat kustantaa koko lystin. Jos päättäjät joutuisivat itse kustantamaan tämän holtittoman maahantulleiden elintasosurffauksen olisi päätökset olleet alusta asti kokonaan toisennäköisiä!

Suomeen tuli turvapaikanhakijoita vuoden aikana noin 30 000. Maailmassa on reilut 7 miljardia asukasta. Missä kohdin Suomi näin ollen toimii ”koko maailman sosiaalitoimistona”? Aivan, ei missään.

Määrittelisitkö Jykä vielä sanat ”holtittoman elintasosurffauksen” ja sen, mitä henkilö noin niin kuin käytännössä sitten päivittäin tekee surffatessaan?

Henkilö joka on käyttänyt jo useamman maan etuja omaksi hyödykseen jopa kuukausia tai kauemminkin. Nyt hän on suomessa valittamassa. Pahaa ruokaa. liian vähän rahaa, huono majapaikka ”toiset”asuvat jopa hotelleissa, hän sanoo olevansa sotaa pakeneva henkilö, siitä nyt ei vain ole minkäänlaista todistetta, emme tiedä edes hänen oikeaa nimeään tai ikää, on vain hänen tarinansa. Esimerkiksi.

Pistetäänkö välitön nollatoleranssi asioista valittamiseen? Noista samoista asioista kun tuntuvat valittavan mm. työttömät, vähävaraiset, lapsiperheet sekä opiskelijat. Määritelmäsi mukaan myös he ovat holtittomia elintasosurffareita.

On totta, että yksittäinen turvapaikanhakija voi olla tekemisissä terrorijärjestön kanssa. On myös totta, että joku turvapaikanhakija voi radikalisoitua senkin jälkeen, kun on saanut turvapaikan Suomesta. Se mikä on kiistaton totuus on se, että lähes kaikki turvapaikanhakijat ovat altistuneet vainolle kotimaassaan, jonka takia he ovat tehneet usean vuoden matkan läpi Euroopan päästäkseen turvaan. Olisiko sinun pinnasi kireällä kaiken tuon jälkeen? Pystytkö kuvittelemaan niitä kauheuksia, joita yksittäinen turvapaikanhakija on joutunut kokemaan?

Sademies sekä hänen turvastaan lentävä valheellinen paskapuhe on loistava esimerkki siitä, mitä Suomi tarvitsee: lisää koulutusta. Koulutusta, joka on sekä ilmaista että laadukasta. Jokainen koulutukseen sijoitettu euro tulee moninkertaisena takaisin.

Totta toinen puoli, jollei ihan koko expoliisin tarina. Hyvä että tulee näin julki. Ootellaan sitä Salen sodan julistusta ja paijaillaan ja hyysätään!

Vastaa käyttäjälle Andy Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X