(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Orpo, Petteri kok (Kuva: Eduskunta.)

Hallituksella ei ole mandaattia. Perinnöksi on jäämässä lisääntynyt eriarvoistuminen ja pahoinvointi, joiden jälkiä paikkaillaan vielä pitkään. 

Muistatteko vielä kevään 2015? Tuolloin Suomessa käytiin eduskuntavaalit, joiden seurauksena maahan muodostettiin kolmen puolueen enemmistöhallitus.

Maan asioita rupesivat kovalla jumpalla ja vatuloinnilla vääntämään oikeille urille Juha Sipilän johtama keskusta, Timo Soinin ohjastama perussuomalaiset ja Alexander Stubbin kipparoima kokoomus. Jo hallitusohjelmasta nähtiin, että kyyti olisi kylmää. Äänestystulos antoi kuitenkin kolmikolle mandaatin toimia, vaikka vastalauseet olivat äänekkäitä.

Sitä hallitusta ei enää ole. Nyt valtaa pitää koalitio, joka ei vastaa mitään äänestystulosta ja jonka toiminnalle ei ole oikeutusta.

Valistunut arvio

Gallupit eivät ole yhtä kuin vaalitulos. Jos olisivat, ei kalliita ja vaivalloisia vaaleja tarvitsisi järjestää lainkaan. Mielipidemittaukset ovat vain arvioita.

Mutta ne ovat valistuneita arvioita.

Jokunen päivä sitten saimme kaksi valistunutta arviota äänestäjien mielipiteistä. Tulokset olivat niin selvät, että minkään mittausvääristymän piikkiin ne eivät enää mene. Maamme uudella hallituksella ei ole oikeutusta valtaan.

Pääministeripuolue keskusta on romahtanut. Se ei ole ihme. Puheenjohtajansa Juha Sipilän johdolla puolue on vajonnut kauas keskustan kautta vuosien julistamista arvoista.

Heikoimmat ovat Sipilän keskustalle halveksittu taakka, joille ei ole tarjolla kuin vakuutuskuorista punottua raippaa. Rahakasoihin kompasteleville puolue on keskittynyt luomaan turvaverkkoja, ettei vain tule polveen pipi, jos ja kun lankeaa.

Keskustan kannatusluvuilla voisi ehkä vielä jotenkin kitkutella kauden loppuun ja valmistautua hakemaan sitten uutta vauhtia oppositiosta. Suurin pudottaja, soinilaisten ex-persujen uusi vaihtoehto eli sininen tulevaisuus tekee kuitenkin tämän lähestymistavan tyhjäksi.

Miniryhmä mammuttiasemassa

Ensin Helsingin Sanomat arvioi uuden ryhmän kannatuksen kahteen ja puoleen prosenttiin. Sitten Yle paukautti oman mittautuksensa tulokseksi lukeman 0,7 prosenttia.

Niillä numeroilla ei ole mitään asiaa hallitukseen – eikä varsinkaan viiteen ministeripaikkaan.

”Mutta äänestettiinhän tämä ryhmä suurella äänisaaliilla vuonna 2015 eduskuntaan”, saattaisi joku puolustella.

Ei äänestetty. Tämä selittyy jo meillä käytössä olevalla vaalitavalla, jossa äänet menevät ensisijaisesti puolueelle tai muulle listalle.

Eduskuntavaaleissa merkittävä osa kansasta uskoi perussuomalaisiin. Kukaan ei äänestänyt ainuttakaan uuvattia yhtään mihinkään. Ei olisi edes voinut, koska mitään uutta vaihtoehtoa ei ollut olemassakaan, kun numeroita äänestyslippuihin piirrettiin.

Nyt tiedämme, että ryhmällä ei ole kannatusta käytännössä lainkaan. Se ei ole ihme, sillä porukalla ei ole mitään muuta esitettävää kuin vakaa tahto olla hallituksessa. Ei ole puoluetta, ei ole ohjelmaa. On vain lyhyehkö pätkä korulauseita.

Siitä voi ehkä lähteä puoluetta pykäämään, mutta merkittävään hallitusvaltaan ei asiaa moisella ole.

Vain yksi seisoo

Todellisuudessa hallituspuolueista ainoastaan kokoomuksella on riittävä tuki takanaan, jotta se voi seisoa ylpeästi pää pystyssä. Kokoomus on tarjonnut kannattajilleen sitä, mitä he ovat tilanneet.

Tilattu ja tarjoiltu kokoomuksen linja on kylmä ja muun muassa hallituksesta toiseen jatkuneiden tyrmäävien koulutusleikkauksien valossa myös verrattoman kaksinaamainen.

Sitä kuitenkin noin viidesosa äänestäjistä haluaa.

Näillä kannatusluvuilla vaikuttaa todennäköiseltä, että parin vuoden kuluttua tottelemme päämisteri Petteri Orpoa, jonka johdolla saamme nyt nähtyä vielä paljon lisää.

Mutta se on silloin.

Nykyisen hallituksen pitäisi jaksaa vielä melkein kaksi vuotta. Uuvatteja ei pelasta mikään, mutta keskustan pitäisi keksiä jotain.

Silmänlumetta ja temppuilua

Odotettavissa on irtiottoja ja vänkäämistä. Odotettavissa on silmänlumeeksi väsättyä temppuilua. Virkamiehet valjastetaan puurtamaan kansaa kosiskelevien lakihankkeiden parissa kannatuslukemien kohentamiseksi.

Tämä on seurausta siitä, että vaalituloksen perusteella muodostettua hallituspohjaa ja sen taakse määritettävää kannatusta ei enää ole. Tämä hallitus ei jatka, mutta asemia pitäisi pystyä puolustamaan.

Vallalla ei tee mitään, jos sitä saa nauttia vain hetken. Todelliset saavutukset vaativat aikaa, ja aikaa saa vain jatkuvalla kannatuksella. Näin on käynyt kokoomuksen kohdalla, joka on onnistunut tällä vuosituhannella hivuttamaan asia kerrallaan agendaansa meidän kaikkien arkitodellisuudeksi.

Koska keskustan on pian kyettävä paikkaamaan asemiaan, uhkana ovat kestämättömät tilanteet: eihän edes hallituksen harkittuja hankkeita ole pystytty Sipilän johdolla viemään muun muassa perustuslaillisista syistä maaliin. Kuinka pikaiset lehmänkaupat voisivat johtaa muuhun kuin lisääntyvään sekoiluun?

Vaarana on, että nykyhallitus halvaantuu vaalipeliin jopa edeltäjäänsä pikemmin seuraavia vaaleja ennakoitaessa.

Talous kasvaa viimein hiljalleen hallituksesta huolimatta, joten siinä mielessä edeltäjän hätää nyt ei ole. Pelissä on kuitenkin paljon.

Kirosana

Suhautetaan se kirosana: sote.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuus tarvitsee uudistuksen. Nykyinen järjestelmä ei kestä. Sen tunnustavat kaikki.

Sote-uudistus on viimeiset pari vuotta maannut keskustan ja kokoomuksen itsekkäiden vedätysten päällä. Keskusta haluaa kylkiäisinä asiaan mitenkään liittymättömät maakunnat ja kokoomus bisnekset läheisille terveysjäteilleen.

Legitimiteettisuohon uppoavan hallituksen uppiniskaisuus vaikuttaa johtavan siihen, että tarvittavat toimet venyvät hamaan tulevaisuuteen. Seuraava hallitus näyttää näillä näkymin aivan eriltä kuin nykyinen, eikä sen ole pakko allekirjoittaa Sipilän konklaavin typeryyksiä.

Vallitsevassa tilanteessa hallituksen johdolta vaadittaisiin viisautta. Tulisi rakentaa järjestelmä, joka saadaan käytäntöön.

Mutta voiko sitä viisautta löytyä, kun huomio väistämättä siirtyy tulevan vallan petaamiseen?

Todennäköisesti Juha Sipilä ottaa vauhtia ja juoksee päänsä ensimmäiseen löytämäänsä havupuuhun – ja soten keittelemistä jatketaan seuraavan hallituksen voimin.

Hallituksen saavutukset ovat kovin köykäiset. Kestävyysvajeen kuromisesta paljon on laskettu soten varaan, ja se on epäonnistumassa. Sipilän hallituksen perinnöksi voi jo nyt ennakoida lisääntyneen eriarvoistumisen ja yleisen pahoinvoinnin, joista maksetaan katkeria laskuja vielä pitkään.

Sotet ja muut isot asiat taitavat jäädä muiden viimeisteltäviksi. Jälleen kerran.

Ehkä hyväkin niin, mutta joskus pitäisi saada aikaiseksi.

Petteri Orpon kuva: Eduskunta.

X