(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kansanedustaja Laura Huhtasaari. Kuva: Eduskunta.

Laura Huhtasaari osoittaa, että koulutusleikkauksiin ei ole varaa. Jos edes korkeasti koulutetun ihmisen nuppiin perusasiat eivät asetu, niin onko ihme, jos elämän_koulun kasvatit perustavat toimintansa uskomuksiin?

Yhdysvalloissa koululaiset eivät tahdo uskoa, että maapallo on pyöreä. Meillä puolestaan on ajauduttu keskustelemaan ihan vakavissaan argumentoiden, että mahtaako maapallo olla sittenkin vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen.

Ei ehkä uskoisi, mutta vuosi on 2017 ja sekin jo jälkimmäiseen puoliskoonsa kääntynyt.

Meikäläisen keskustelun laukaisi perussuomalaisten presidenttityrkyksi nostettu kansanedustaja Laura Huhtasaari. Hän uskoo vakaasti kreationismiin ja kiistää evoluution.

Huhtasaari ei ole ajatuksineen yksin. Hänen jälleen puheenaiheeksi nousseet mietteensä ovat johtaneet ihmeellisesti rönsyileviiin sosiaalisen median keskusteluihin. Pahimmillaan niissä on enemmän tai vähemmän tyrmätty tiede yleisesti.

Osa keskustelijoista on jaksanut vastata esitettyihin uskomuksiin ja muihin älyttömyyksiin asiallisesti argumentoiden ja asianmukaisilla lähdeviitteillä. Tämä on tietysti oikea tapa keskustella, mutta hankalaksi käy, jos ilmiö laajenee nykyisestään.

Kyse on monessa tapauksessa perusteellisen tason tiedoista, jotka voi ajatella lähtökohtaisesti omaksutun jo kansa- tai peruskoulussa. Ne ovat asioita, jotka tiedetään ja joita ei tarvitse erikseen joka kerta osoittaa todistetuiksi. Niiden päälle rakennetaan.

Osin samaa ilmiötä edustaa viimeisen parin vuoden aikana yleistynyt jankkaaminen siitä, pätevätkö ihmisoikeudet kaikkiin ihmisiin ja onko kaikilla yhtäläinen ihmisarvo. Myös tämän kysymyksen ympärillä on vaadittu kärsivällistä argumentointia, vaikka ihmisarvon ymmärtämisen luulisi olevan keskeisiä oppeja, joita meikäläisen koulutusjärjestelmän pitäisi pystyä takomaan aivan jokaiseen nuppiin.

Toistaiseksi vielä vaikuttaa vallitsevan laaja yhteisymmärrys siitä, että kaksi plus kaksi on neljä. Kaukana ei ole tällä vauhdilla kuitenkaan se hetki, kun joku vaatii pitämään yhtä lailla arvokkaana näkemyksenä sitä, että laskutoimituksen lopputulos onkin viisi ja hänet istutetaan television ajankohtaisohjelmaan keskustelemaan asiasta tasavertaisesti jonkun professorin kanssa.

Laura Huhtasaari on korkeasti koulutettu ihminen. Edes häntä ei ole meidän järjestelmämme onnistunut vakuuttamaan siitä, että toden totta ihminen on kehittynyt apinasta. Ei, vaikka evoluutiota on vatvottu antiikin Kreikasta lähtien ja Darwinin Lajien syntykin täyttää parin vuoden kuluttua 160 vuotta.

Jos edes yliopistokoulutetun kansanedustajan päänuppiin perusasiat eivät asetu, niin onko mikään ihme, että elämän_koulun kasvatit kyseenalaistavat niitä vieläkin reippaammin?

On selvää, että meillä ei todellakaan ole varaa leikata senttiäkään koulutuksesta. Se voi tuntua talouskuripoliitikosta ihanalta, mutta varsinkin pitkän päälle seuraukset ovat surkeita. Huippuosaaminen on ollut ja voi olla jatkossakin Suomelle menestyksen avaintekijä. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään siitä, vaan yleisen sivistyksen merkitys vaikuttaa meidän kaikkien arjessamme jatkuvasti.

Kreationismi ja litteään maahan uskominen ovat melko harmittomia asioita, mutta laajemmin ajateltuna yleinen sivistys takaa vakauden ja antaa eväät rakentaa uutta. Valeuutiset ja räikeä propaganda eivät uppoa sivistyneisiin ihmisiin. Sitä vaille jääneet ovat helppoja värvättäviä milloin minkäkin asian edistäjiksi.

Yksittäisiä hörhöjä on aina ja joka tapauksessa. Presidenttiehdokkainakin on nähty vuosien varrella monenlaista kahelia. Järjestelmän tehtävä on varmistaa, että hörhöys jää marginaaliin.

Tallomalla koulutusta ja halveksumalla sivistystä tilaamme taikauskoa ja ihmisoikeuksien kiistämistä. Sen seurauksena ei ole pelkkiä kivoja säästömiljoonia.

Katsokaa Laura Huhtasaaren naamaa, kun mietitte seuraavan kerran, voisiko koulutuksesta vielä vähän nipistää.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Niimpä. Mitens sitten se kun islamistisissa maissa evoluution opettaminen on kokonaan kielletty. Valtamedia unohtuu tälläisiä pikkujuttuja mutta ei se mitään.

Kuusi ajatus- ja kirjoitusvirhettä kolmessa lauseessa. Koulutusleikkaukset purevat.

En usko, että meidän kannattaa murehtia muiden maiden koulutusjärjestelmistä. Parempi keskittyä siihen omaan koko energialla.

Huhtasaaren sielunmaisemasta löytyy paljon analogioita sille, miten akateemisesti tyhmennetty kansanosa on ollut vastaanottavaista vasemmistolaisen ja vihreän valemedian propagandalle jo vuosikymmenten ajan.

Koulutus ei ole aina tie omaehtoiseen ajatteluun.

Akateemisesti tyhmennetty? Koulutus ja sivistys antaa ihmiselle mahdollisuuden punnita itse elämänarvojaan ja asenteitaan, jolloin ei ole kaikenlaisten vaihtoehtovalemedioiden ja kansaa villitsevien diktaattorien vietävissä. Huhtasaari on surullinen poikkeus yleensä onnistuneessa sivistystyössä. Tietämätön, sivistymätön kansa on lammaslauma, joka määkii kovaäänisesti, mutta tottelee paimenta teurastamolle asti.

Luomiskertomukseen uskoo mm. Soini ja Sipiläkin.
Mikä oikeuttaa tekeen yksinomaan Huhtasaaresta pellen tähän uskomukseen perustuen?

”toden totta ihminen on kehittynyt apinasta”

Ei. Ihmiset ja ihmisapinat ovat kehittyneet yhteisestä esi-isälajista, joka ei (välttämättä) ollut apina.

Tässä on syy (Korhonen) miksi en tilaa Seuraa.

Termit ”ihmisoikeus” ja ”ihmisarvo”, ovat ihmisen itsensä keksimiä asioita. Todellisuudessa ihminen ei ole yhtään sen arvokkaampi kuin vaikkapa koira tai joku muu eläin. Itseasiassa ihminen on tuhoisin ja luonnon kannalta katsottuna vähiten arvokas asia tällä planeetalla. Meneppäs pikajuna kysymään mitä mieltä vaikkapa merten kalat, jotka muuten ovat huvenneet muutamassa vuosikymmenessä noin 90% nykyisen ryöstökalastuksen vuoksi, ovat ihmisarvosta! Niin jos niitä vielä sieltä muoviroskia tulvivista meristä paljoa edes löytyy.

Huhtasaarellahan on opettajanpätevyys, eli eikös se ole vain hyvä jos rahat eivät riitä hänen palkkaamiseensa opettajaksi.

Olen ollut yli 30 vuotta opettajana ammatillisessa oppilaitoksessa ja ammattikorkeakoulussa. Itse olen opiskellut kansakoulun jälkeen aina tekniikan alan jatkotutkintoon. Väliin on sopinut koko tekniikan alan koulutusjärjestelmä. Yliopisto-opiskeluja on tullut suoritettua viidessä eri yliopistossa.
Perusopetuksen rahoitus sisältyy osana valtion ja kuntien yhdessä rahoittamaan peruspalvelujen rahoitukseen. Valtion osuus on suurin piirtein puolet siitä. Samassa valtionosuudessa on myös muitten ikäluokkien peruspalvelut. Summa maksetaan kunnille yhteen laskettuna. Kunnat voivat itse päättää, kuinka summan jakavat. Valtio asettaa ainoastaan palveluille alarajan, ylärajaa ei ole. Kunnilla on verotusoikeus ja ne voivat tarjota niin hyvät peruskoulupalvelut kuin haluavat. Toisesta asteesta ylöspäin rahoitus tulee erikseen. Siellä olisi valtavat säästömahdollisuudet rakenteita järkeistämällä. Esimerkiksi miksi meillä on viisi teknillistä yliopistoa, kun Norjassa on yksi ja Ruotsissa kaksi? Valtion velka kasvaa koko ajan. Suomen suurin ikäluokka on 70 vuotias. Peruspalvelujen mitoitus on 2000 euroa vuodessa. 75-vuotiailla se on 6000 euroa vuodessa ja 85-vuotiailla 20000 euroa vuodessa. Kuinka rahoitus hoidetaan? Kovia sopeutuksia tarvitaan jo seuraavalla hallituskaudella. Kiky jäi täysin torsoksi.

Huh, olipa vihamielinen artikkeli…

Kenen naamaa pitäisi katsoa, kun seuraavan kerran miettii toimittajakoulutuksesta leikkaamista?

Kehottaisin Jussi Korhosta katsomaan omaa naamaansa ennen kuin seuraavan kerran kirjoittaa vihapuheitansa. Meitä on Suomessa valtava määrä ihmisiä, jotka uskovat Jumalaan ja hänen luomistyöhönsä, läheskään kaikki eivät kuulu kirkkoon. Meillä on myös islaminuskoisia keskuudessamme, hinduja, ateisteja jne. Millä yli-ihmisen oikeudella sinulla on lupa kirjoittaa kenestäkään eri tavalla kuin sinä ajattelevasta ihmisestä noin räävittömästi ja ilman kunnioitusta?

Arvoisa toimittaja, uskolla ei ole mitään tekemistä koulutuksen kanssa. Jumalaan uskovia löytyy joka yhteiskuntaluokasta, roskakuskeista tiedemiehiin. Se, minkä mallinen kukin kuvittelee maapallon olevan, ei ole suomalaisen koulutuksen tulos. Toisin sanoen, Laura Huhtasaaren uskolla ei voi perustella koulutusleikkauksia puolesta tai vastaan. Kaikella kunnioituksella, nyt oli niin kaukaa lähdetty hakemaan perusteita mustamaalaukselle, että joku voisi erheellisesti tulkita vihapuheeksi vääräuskoista kohtaan. Sehän ei ollut toki tarkoituksesi, eihän?

Hmmm komppaan muuten paitsi että ihminen ei ole kehittynyt apinasta. Meillä on yhteinen kantamuoto mutta ollaan kehitytty siitä eri haaraan.

Kyllä Pekka Latva katson mieluummin Lauran kaunista profiilia, kuin sinun nuhruista suttuista naamaasi! Hauku välillä vaikka aatesisartasi Li Anderssonia. Hän on antamassa kaikesta lausuntoja,mutta järkevää ei ole vielä tullut ainuttakaan.

Biol.huom.: Ihminen ei kehittynyt apinasta. Ihmisellä ja apinalla on ollut yhteinen kantamuoto aikojen historiassa, josta molemmat lajit ovat kehittyneet.

Ai valtamedia unohtuu mitä? Tarkoititko sanoa, että valtamediassa ei mm. käsitelty sitä, että Turkissa suunnitellaan evoluutioteorian opettamisen lopettamista? Minun mielestäni sitä näytti tulevan joka tuutista… Mutta tosi ikävää on, en todellakaan halua tänne samaa.

”Kreationismi ja litteään maahan uskominen ovat melko harmittomia asioita, mutta laajemmin ajateltuna yleinen sivistys takaa vakauden ja antaa eväät rakentaa uutta. Valeuutiset ja räikeä propaganda eivät uppoa sivistyneisiin ihmisiin”
Ovat harmittomia siinä olet oikeassa,mutta laajemmin ajateltuna yleinen sivistys ei takaa mitään. Sinä itse ja myös sinun kaltaiset ihmiset uskovat valeuutisiin koska haluavat uskoa.Laura pyrkii presidentiksi ei opettajaksi.Tuo otsikko on vähän halveksuva.
Oletko kateellinen Lauralle, kun hän on kaunis?

Menisit kysymään noita asioita kaikilta muiltakin poliitikoilta. Uskooko Sipilä kreationismiin, entäs Niinistö tai Soini? Emme me tee yhden ihmisen mielipiteellä mitään, jos ei ole vertailua. Islamissa tietääkseni uskotaan kreationismiin, miksi et ota sitä esille?

Ei millään pahalla, mutta sinunkin sanavarastosi vaikuttaa tuon jutun perusteella varsin ohuenpuoleiselta. Arvelisin sen kielivän varsin kapea-alaisesta lukeneisuudesta. Voin toki olla väärässäkin, niin kuin tapaan usein olla, ainakin muiden mielestä. Tuo elämänkouluja (oliko yhdyssana – voisin tarkastaa yhdyssanaoppisääntöjä tutkimalla, mutten viitsi) käyneiden aliarvioiminen ja yhteenniputtaminen alkaa hieman jo kyllästyttää tässä titteleiden ja päästötodistusten luvatussa maassa (sen verran alkavat omatkin sanat huveta, että tuon lainasin omasta blogintapaisestani)… Niin ei se yliopistotodistus ole autuaaksitekevä saavutus – siihen johtopäätökseenhän sinunkin olisi pitänyt tulla, jos kerran tällä, mikä se nyt olikaan – hetkinen, ah, Huhtasaarellakin sellainen on… Tietyissä asioissa ja niihin liittyvissä uskomuksissa koulutus voi näytellä toki jotain osuutta, mutta lopultakin kysymys on siitä, mitä ihmisen päässä liikkuu – eli suomeksi: onko ihmisellä aivotoimintaa ja millä tasolla se on. Voisin jatkaa, mutta tämä on sinun blogisi ei minun, joten jos tarve vaatii, niin palaillaan asiaan, muuten ihan vain hyvää jatkoa niin sinulle kuin lukijoillesikin.

Valitettavasti koulussa opetetaan kovin yksinkertaistetulla tavalla ja kritiikittömästi, osin jopa virheellisiksi osoitettuihin todisteisiin vedoten evoluutiosta niin, että monille syntyy vaikutelma ristiriidattomasta totuudesta. Asia ei kuitenkaan ole ollenkaan niin yksinkertainen. Lisäksi monet tutkijat vaikenevat julkisuudessa epäilyistään pelätessään uransa puolesta.

Tuota, vähän kyllä vesitty tää kirjotus tossa apinakohdassa. Ihminen EI ole kehittynyt apinoista, vaan meillä ja apinoilla on yhteinen esi-isä. Sillon kun tämä esi-isä eli ei mitään apinoita ollut vielä olemassakaan. Mielestäni ihan perusjuttuja tämäkin.
No tietyllä tapaahan tää moka tietty vaan osoittaa koko tekstin pointin.

Taas tää Persu on tyhmä tarina. Sä voisit myös mainita, että meidän istuva pääministerikin uskoo samanlailla helluntailaisena kreationismiin. Ja sillä on sentään valtaa toisin kuin presidentillä. Ei pressa päätä mistään opiskeluun liittyvästä vaikka kirjoittaja niin pelotteleekin. Pääministeri sen sijaan päättää.

Ei näitä seuran toimittelijoita voi vaan ottaa tosissaan. Miksi unohtuu puhua muista poliitikoista ja ministereistä ketkä uskovat luomisteoriaan. Edellinen pikajunan juttu oli että rinkebyssa ei ole mitään ongelmia eikä ruotsissa no go alueita ja viikon päästä kaikissa lehdissä oli että poliisi on hätää kärsimässä ruotsissa. Siis nää seuran toimittelijat puhuu mitä käsketään. Vuh vuh..

Vanha vihaa lietsova vihakirjoitus, mutta pakko kysyä, että mihin uskonvapauden arvostaminen hukkuu silloin, kun kyse on Huhtasaaresta? Tämä on ihan säännönmukainen käyttäytymis- ja asernemalli. Samat ihmiset, jotka teennäisesti vihaa ja kritisoi Huhtasaarta, kuitenkin toisissa yhteyksissä puolustaa uskonvapautta ihmisarvona. Silloin tällöin kuulee puhuttavan kaksinaismoralismista, mutta ehkä on olemassa etuoikeutettuja, joille se on oikeus. Koska persut?

Vastaa käyttäjälle Joku vaan Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X