Teksti:
Hannu Koivisto

Uusin tutkimustieto kertoo, että vapauttakaa hiilidioksidi.

Ilmastopoliikassa on vallalla konsensus: hiilen vapautumista pitää rajoittaa. Näin sanoo IPCC, hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli, joka on saanut Nobelin rauhanpalkinnonkin 2007. Mitä jos IPCC ja Pariisin ilmastokokous onkin täysin väärässä?

Hiilidioksidin vapautumisen todetaan olevan maapallon lämpenemisen syy. Suomalaisprofessorit Seppo Ruottu ja Pertti Sarkomaa ovat osoittaneet tutkimuksessaan aivan muuta. Hiilidioksidi ei lämmitä ilmakehää.

Sitävastoin meidän pitää vapauttaa hiiltä.

Tähän on heidän mukaansa yksi selkeä syy: Ilmakehän hiilidioksidi lisää yhteyttävien kasvien biomassaa. Kun tulevaisuudessa fossilisten polttoaineiden saatavuus merkittävästi vähenee, maapallolta loppuu energia ja ruoka.

Ainoa keino pitää ihmiskunta elinvoimaisena, on turvautua biomassaan.

Laadin artikkelin professoreiden tutkimuksesta ja se on levinnyt laajalle. Tiedeyhteisössä on otettu voimakkasti kantaa, puolesta ja vastaan.

Kukaan ei ole toistaiseksi kyennyt osoittamaan raportissa virheitä. Raportti kumoaa täysin IPCC:n väitteet.

Asiassa ollaan ison äärellä. Ilmastomuutos on tosiasia, mutta jos sen syyt on arvioitu väärin, ollaan tekemässä fataalia virhettä.

Kaikki kriittisetkin äänenpainot on otettava ilolla vastaan, koska laaja-alaista keskustelua tarvitaan. Lisäksi tarvitsemme tutkimuksia.

IPCC on YK:n alainen hallitusten välinen ilmastomuutospaneeli, jolla on tietääkseni 100 miljoonan budjetti. Budjettia käytetään hankkimalla meteorogeilta omaa dogmia tukevaa aineistoa. Tieteellinen tutkimus tehdään toisin: Ensin tutkitaan ja sitten tehdään johtopäätökset.

IPCC on tehnyt ensin johtopäätöksen ja sitten ostaa sitä tukevaa materiaalia. Kehittyvällä tiedemiehellä on vaikeuksia rahoittaa tutkimustaan, jos se kahlaa valtavirtaa vastaan.

Historia toistaa itseään. Galileo Galileikin vielä tyrmässä totesi, että ”se pyörii sittenkin”. Aina on ollut niin, että toisinajattelijat ensin kivitetään.

Voisiko kuitenkin olla mahdollista, että suomalaiset emeritusprofessorit voisivat olla oikeassa? He ovat tutkineet asiaa 70-luvun lopulta lähtien. Heillä ei aktiivisina eläkeläisinä ole taloudellisia siteitä, he ovat vapaita ja riippumattomia.

Ainakin he ovat siinä oikeassa, että kasvavan väestön energia- ja ruokatuotanto on turvattava. Harva on ottanut näin tärkeää asiaa esille julkisuudessa.

Se olisi myös suomalaisten päättäjien otettava huomioon. Suomi voisi tehdä aivan uudenlaisen itsenäisen ilmastopaneelin. Tai sen voisi tehdä vaikka Seuran lukijat!

PS: Tiesittekö muuten, että fossiilista energiatuotantoa avustetaan viisinkertaisella rahamäärällä verrattuna uusiutumattomaan energiaan.

Artikkelikuvassa kaavio vuodelta 2011.

X