(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

PitsejäPitsejä näkee vaatteissa, neuleohjeissa, painokuvioissa, mutta kirpputoreilta niitä on entistä vaikeampi löytää. Etenkin pikkuliinat viedään käsistä. Peitot, liinat ja muut pitsitekstiilit sopivat mitä parhaiten kesään ja huvilatyyliin.

Pitsiverhot suojaavat katseilta, mutta sallivat valon siilautua huoneeseen. Pitsiliinalla peitetyn pöydän äärellä neito virkkaa pitsiä nenäliinan reunaan. Mekon alle peittyvät pitsikoristeiset alusvaatteet, harteita suojaa pitsihuivi. Kalastajalangasta virkattu päiväpeitto on omaa työtä. Lakanat on tietenkin koristettu pitsein, samoin yöpaita. Kapioita varten tarkoitettu pitsikerä kasvaa ahkerissa käsissä vierailuilla ja odotushuoneissa.

Kuva on varsin todellinen viime vuosisadan alkupuolelta. Isoäidin kätköissä pitäisi siis pitsejä riittää. Vahvoista langoista virkatut peitot ja lakananpitsit ovat tavallisesti kestäneet kulutusta ja kelpaavat sellaisenaan yhä käyttöön.

Ainakin irtopitsit ja pikkuliinat on viisainta pestä käsin. Tahrojen poistossa voi kokeilla pitkäaikaista (kolme vuorokautta) liotusta kylmässä vedessä. Ohuet, hauraat ja rikkoutuneet pitsit ovat tuunaajien ja askartelijoiden unelmamateriaalia. Niistä voi sommitella muistojen tauluja tai onnittelukortteja. Kuluneista liinavaatteista puretuista pitseistä voi kehystää oman perheen pitsimalliston. Tummalta pohjalta kuviot erottuvat kauniisti.

Pitsejä on maailmalla valmistettu ommellen, neuloen, nypläämällä ja virkkaamalla. Alan aatelisia ovat Brysselin, Venetsian Buranon ja Ranskan pitsit. Suomessa Rauma ja Orimattila ovat tunnettuja nyplääjistään.

Pitsejä

Housualushame 1910-luvulta 30 e, pitsipusero 20 e, molemmat Antiikkiliike Ritva Blomquist. Kaulus yksityiskokoelma. Lasten päiväpeitto (10 x 200 cm) tuolin takana, 40 e. Parivuoteen peitto (216 x 250 cm) lattialla 70 e. Virkattu lovireunainen pöytäliina 16 e. Kaikki Vinttikamari. Tyyny 20 e ja ison pöytäliinan reunaan tarkoitettu nyplätty pitsi 120 e, Ritva Blomquist. Laatikoista pilkistävä nenäliina ja pikkuliina ovat yksityiskokoelmasta.

Museoissa on silloin tällöin pitsinäyttelyitä. Pitsinkeräilijä Marjatta Hietaniemen aarteita oli esillä Hangon museossa tammikuuhun saakka. Kokoelmaa on näytteillä seuraavan kerran Loviisan museossa 11.11. alkaen. Rauman museo järjestää jatkuvasti pitsinäyttelyjä. Lue lisää pitseistä ja niiden historiasta täällä.

Teksti Marja Blåfield | Kuvat Seppo Saarentola

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X