(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

Kysyimme Vivan 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi lukijoiltamme koulumuistoja – ja saimme niitä satamäärin. Kiitos.

Kaikkia saapuneita koulumuistokirjoituksia emme saaneet mahtumaan Viva 9/2015 -lehden sivuille, joten julkaisemme niitä tässä lisää.

Päivä prinsessana

”Oli vuosi 1958. Olin ekaluokkalainen ja koko 7-vuotiaan sielullani rakastunut luokkatoveriini Kariin. Opettajamme Elli suunnitteli kevätjuhlaan Prinsessa Ruusunen -lauluun kuvaelmaa. Minut – luokan ainoa pitkätukkainen – valittiin prinsessaksi. Ja muistan vieläkin elävästi sen, miten kauhesti jännitin, kun opettaja mietti kuka voisi olla prinssi. Ja valinta osui Kariin!

Se huikea onnen tunne! Opettaja osti keltaista silkkikangasta, josta äiti ompeli puvun lisäten samettinauhasta rusetteja. Se oli minun todellinen prinsessapäiväni.

Kerroin tämän julkisesti 50-vuotisluokkakokouksessakin. Opettaja on nyt jo 90 vuotta. Olemme yhteydessä silloin tällöin. Tuon tapahtuneen jälkeen olen aina ollut hänelle ”prinsessa”.

Merja Suuniitty

Jäisiä kalapuikkoja

”Kerran vedettiin kalapuikkokisaa yläasteella, ja santsikierrosta haettaessa huomattiin, että kalapuikot olivatkin jääneet keittäjiltä puoliksi jäisiksi.

Jengi kasasi jostain ihmeen syystä kaikki kalapuikot meikäläisen lautaselle, ja niitä biojätteeseen viedessä tuli aika pahaa katsetta keittäjiltä.”

Sampo Rasinkangas

Ankea asuntola

Minun koulumuistoni ovat aika ankeita. Jouduin pitkän koulumatkan takia olemaan asuntolassa, koska tiet olivat tukossa ja vasta keväällä ne aukaistiin. Koulumatka oli 11 kilometriä. Jouduin hiihtämään tuon matkan, mutta ensimmäisenä kouluvuonna olin useita viikkoja asuntolassa.

Asuntolan hoitaja oli aika hirmu. Muistan, että hän piti usein arestissa koko asuntolan väkeä – ja pojat saivat kyytiä ulos.

Paras muisto ekaluokalta on, kun osasin jo lukea mennessäni kouluun. Asuntolassa opetin toisia ekaluokkalaisia lukemaan ja sain opettajalta sukset ja sauvat palkaksi. Ne olivat hienot!

Liisa Korkiakoski

Uintikilpailu jännitti

”Minut ilmoitettiin neljännellä luokalla mukaan koulujen väliseen uintikilpailuun. Minua jännitti niin paljon, että hypätessäni uima-altaaseen vedin suoraan vettä keuhkoihin, ja se kilpailu jäi siihen.

Hävetti suunnattomasti, kun kaikki ryntäsivät katselemaan, onko minulla kaikki hyvin. Kaikki oli hyvin ja selvisin pelkällä säikähdyksellä.”

Nina Blomster

Pönttöuuni nurkassa

”Kävin kansakoulun neljä ensimmäistä luokkaa oman kylän koululla. Samassa huoneessa oli kolme luokkaa, joten ei meitä monta ollut nykyluokkakoon mukaan. Välillä piti istua pojan vieressä kaksoispulpetissa, ja se oli kamalaa.

Pönttöuuni lämpesi nurkassa, välitunnit liikuttiin ja kisattiin ulkona, perunat kasvatettiin koulun pellossa ja keittolan tarjoama piippuvelli (makaroneista) oli kamalaa.

Syksyisin kerättiin marjoja. Lukemaan, laskemaan jne opittiin. Käsityöt oli parasta, kun aina joku luki satukirjaa muille.

Tästä elo jatkui keskikouluun, mikä olikin jo iso laitos. Silti käyn kesäisin nykyisin suljetun kyläkoulun pihaa haistelemassa ja muistelemassa, että oli se ihanaa aikaa! Noin 60 vuotta sitten.”

Lili Espoosta

Rakastuin kirjoihin

”Menin kansakoulun ensimmäiselle luokalle 50-luvulla. Todella pienen kansakoulun ensimmäisellä luokallamme oli kolme oppilasta: Raili, Markku ja minä.

Luokkahuoneen nurkassa seisoa jökötti korkea maalaamaton puukaappi täynnä kirjoja. Raili oli vaaleatukkainen hento tyttö, Markku hymykuopat saanut hurmuri ja minä mielestäni vain kamalan ujo.

Raili-opettaja kertoi, että heti kun osaamme lukea, saamme lainata kirjoja kotiin ja tarjosi samalla Topeliuksen Adalmiinan Helmen mukaani. Olin oppinut siskojeni avulla lukemaan. Kotona luin kirjan ja olin onnesta sekaisin. Niin ihana oli lapsuuden satumaailma. Vanhempani eivät olleet ehtineet tai osanneet hakea kunnan oikeasta kirjastosta mitään. En ainakaan tiennyt kirjastoista mitään.

Kirjojen maailma avautui minulle nyt kuvitettuna. Satukirjat olivat ihan jotain muuta kuin sanomalehtien otsikot ja jonkinlaiset joulumainokset, joissa näkyi syksyllä tonttujen ja joulupukkien kuvia ja ne vanhat lehdykät ja kirjat, joita kotona oli. Kirjastot ja kirjat ovat vieläkin iso osa elämääni.”

Marjatta Heikkinen

Kiusaajat kuriin

Kiusaajieni takia muistoni koulusta ovat suurimmaksi osaksi ikäviä. Ainoastaan ala-asteen toisella luokalla opettaja oli niin tiukka täti, ettei sallinut ketään otettavan silmätikuksi.

Myös Norjaan suuntautunut luokkaretki yläasteella osoittautui mukavaksi, kun juttelin norjalaisten poikien kanssa englanniksi, ja pientä ihastumistakin oli ilmassa. Hallitsin englannin puhekielen tosi hyvin, koska meillä oli tuohon aikaan kesäisin vaihto-oppilaita kotonani.

Vielä tänä päivänäkään en halua tervehtiä kiusaajiani enkä halunnut heidän takiaan luokkakokoukseen.

Ikuiset arvet

Ihanat kevätjuhlat

”Muistan yhä ne ihanat kevätjuhlat! Sain juhliin aina uuden mekon ja tukkani laitettiin kauniisti. Juhlat kruunasi Jo joutui armas aika -suvivirsi.”

Riitta Pailomaa

Salaista sutinaa

”En kyllä ikinä unohda sitä, kun kuudennella luokalla minulla oli sutinaa yhden pojan kanssa. Se oli tosi salaista.

Viimeisinä kevään koulupäivinä meillä oli koulun pihalla koko luokan piknik, ja salaa tuijottelimme toisiamme koko piknikin ajan. Varmaan muut luokkatoverit miettivät, että mitähän nuo kaksi typerinä hymyilevät.”

Jenni Haikonen

Ylpeästi pyörällä

”Uusi pyörä ja ensimmäinen koulumatka sillä – ylpeys ja ilo nousevat vieläkin mieleen sitä muistellessa.”

Anne Kaisla

Silmä mustana

”Samana syksynä oppikoulun tokaluokalla pesäpallo osui silmääni, ensilumilla lumipallo ja vielä liiterissä laudankulma. Silmä mustana meni lähes jouluun asti.”

Juhani Hyttinen

Hyvää ja pahaa

On vaikea valita hyvän ja pahan välillä, sillä molempia kouluaikaan toki mahtuu. Hyviä ovat ainakin ne pari vuotta ekalla ja tokalla luokalla. Opettaja oli aivan ihana! Hänen nimensä oli Laura. Nimi seuraa kuopuksen mukana.

Kolmannella ja neljännellä opettaja vaihtui, ja hän oli hirviö, joka vei oppimiseltani pohjan koko loppuelämäni ajaksi. Hän kiusasi minua todella törkeästi: Teki naurunalaiseksi toisten edessä, eikä koskaan antanut vastata, kun viittasin. Nostatti sen sijaan ylös, kun en viitannut. Nolasi minut täysin, ja toiset nauroivat.

Tämä jätti minuun iäksi jäljet, jotka näkyvät vieläkin. Pelkään ihmisten kanssa kommunikoidessani nolaavani itseni. En pahemmin liiku missään vieraissa piireissä vieläkään, vaan vietän aikaa oman perheen parissa.

Mummo 60v.

Rähinöivät pojat

”Jostain syystä minun mieleeni ovat jääneet nämä rähinöivät pojanklopit 55 vuoden takaa. Siihen aikaan opettaja saattoi vielä ottaa kiusankappaleita niskasta kiinni ja palauttaa ruotuun.

Muistan eräänkin kerran, kun opettaja huusi kurkku suorana: ”Nyt rauha luokkaan, ottakaa huomioon, että minä olen käynyt Suomen armeijan!”

Käskytys oli todella armeijaan verrattavissa, ja jos huuto ei toiminut, opettaja otti koltiasta niskasta kiinni ja lähti viemään ulos käytävälle. Tämän käskytyksen ja ulosheiton aikana eräs poika puri opettajaa käteen.

Minua kilttiä tyttöä tämä pelotti. Jos joku uskalsi riehua ja käyttäytyä sopimattomasti, koko luokka istui jälki-istunnossa. Tämä oli minun mielestäni väärin, kun itse yritti käyttäytyä kunnolla.”

Helena Övermark

Opettaja isolla O:lla

”Eräs opettaja sanoi minulle viimeisenä koulupäivänä ennen lukioon menoa seuraavat sanat: ”Jos ja kun sinä tarvitset elämäsi varsitiellä suosituksia Sinusta, persoonastasi, luonteestasi, käytöksestäsi, elämäntavoistasi ynnä muusta sellaisesta, niin minuun saa olla näissä asioissa AINA yhteydessä. Olen valmis ja halukas suosittelemaan sinua mihin vain ja milloin vain!” Tämän opettajan opetettavana olin ollut sekä ala- että yläasteella eli siis yhdeksän vuotta.

Hän opetti eri aineita ja oli viimeisinä vuosina oppilaanohjaaja eli OPO. Muistan nämä sanat ulkoa, ne pulpahtavat mieleen tuon tuosta. En ole hänen tarjoamaansa apua käyttänyt, mutta suurella kiitollisuudella niitä muistelen. Olihan hän kyllä aika uskomaton opettaja, opettaja isolla O:lla!

Vein viime viikolla hänen haudalleen ison kimpun kieloja. Teen tämän joka kesä, kun vierailen syntymäpaikkakunnallani.”

Marra

Koulusta kotiin

”Asuimme saaressa ja aina piti lähteä veneellä tai suksilla ja kävellä loppumatka kouluun. Sitten koulun loputtua sama homma toisinpäin.

Mutta sitä ruuan hajua mikä porstuassa kotona tuli vastaan, ei voita mikään hajuvesi! Äiti oli tehnyt lanttukukkoa ja paistanut piirakoita ja korvapuusteja.

Luin äskettäin tyttäreni koulumuistoja 90-luvulta ja siellä luki: ”Kun tulen koulusta kotiin, äiti on paistanut pullaa…” Näin se perinne jatkuu.”

Marjatta Leppänen

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X