(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

Kun kävely tuntuu huteralta, rollaattori antaa tuen. Vertailimme kuutta kävelytelinettä. Testaajamme Alli, Hellä ja Seija löysivät suosikkinsa. Entä sinä?

Rollaattorit testissä

Kun rollaattorille on lääkinnällinen peruste, kunta lainaa sen apuvälinekeskuksestaan veloituksetta. Asiantunteva henkilökunta etsii sopivan, säätää ja sovittaa sen käyttäjälle sekä opettaa käytön.
– Apuvälineen tarve tulee aina arvioida yksilöllisesti, sanoo tutkija Tuula Hurnasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Lainarollaattori täyttää yleensä tehtävänsä. Joskus se tosin on käyttäjän mielestä kolho, liian kolhuinen tai väärän värinen. Ulkona olisi mukava körötellä potkurilla ja sisällä kevyellä apuneuvolla. Lainaksi saa silti yleensä vain yhden yleiskulkuneuvon. Lainaamon valikoima on rajallinen, koskunta ei voi kustantaa ylellisyyksiä. Hinta ja pitkäikäisyys menevät kauneuden edelle. Ostamista harkitsevan kannattaa silti keskustella fysioterapeutin ja lainaamon väen kanssa. Kun perustelut ovat hyvät, mieluisin apuväline voi sittenkin järjestyä.

Rollaattorin käyttöön tottuu

Entistä useampi hankkii rollaattorin kuitenkin itse. Tuntuu mukavalta omistaa tärkeä esine. Monet aikuiset lapset haluavat ostaa vanhemmilleen kunnon apuvälineet. Tarjolla on kymmeniä erilaisia kävelytelineitä, joista monipuolisimpiin voi valita runsaasti lisävarusteita. Poimimme syyniin viisi kiinnostavaa rollaattoria ja yhden nelipyöräisen potkupyörän. Yleisimmät rollaattorit maksavat  noin 200–350 euroa. Hienoudet ja lisävarusteet nostavat hinnan jopa yli 700 euron. Potkuri maksaa noin 450–700 euroa.

Kutsuimme koekäyttäjiksi kolme senioria, jotka kaikki tarvitsevat rollaattoria päivittäin. Totesimme yhdessä, että ei ole helppoa myöntää itselle ja näyttää muille, että on vajavainen ja tarvitsee apuvälineitä. Omaisten kannustus auttaa.
– Alkuun rollaattori tuntui vastenmieliseltä, mutta nyt sen käyttö ei ujostuta yhtään, tunnustaa 64-vuotias testaajamme Alli Mylly. Kun apuriin tottuu, se tuntuu yhtä luonnolliselta kuin silmälasit tai kengät.
– Rollaattori on osa minua. Se odottaa aamulla sängyn vieressä. Ilman en pääsisi mihinkään, kertoo 87-vuotias testaajamme Hellä Uuttu.

Vertailuun valitut tuotteet täyttävät perusvaatimukset, mutta mukavuudessa, painossa ja ominaisuuksissa on merkittäviä eroja. Tarpeet ja mieltymykset ratkaisevat valinnan. Tarjonnasta saa nopeimmin käsityksen internetissä.

Rollaattori tulisi valita huomioiden käyttäjän mieltymykset

Vaikka rollaattori ostettaisiinkin lahjaksi, käyttäjän sana ratkaisee. Hieno apuväline unohtuu kaappiin, jos se ei ole käyttäjälleen ja olosuhteisiin sopiva. Rollaattorin tärkein tehtävä on estää kaatuminen ja istuimella pitää voida levähtää. Käsilaukku ja kauppakassi kulkevat tavarakorissa. Kun olo on turvallinen, uskaltaa liikkua enemmän ja pystyy hoitamaan asioitaan. Oikeanlainen rollaattori lisää siis elämänlaatua.

Millaisia vaivoja tarvitsijalla on? Muun muassa kävelytyyli, tuen tarve ja se, kuinka painavaa tavaraa kuljettaa, vaikuttavat valintaan. Käytetäänkö rollaattoria sisällä vai ulkona vai molemmissa? Millaiset ovat kodin ja kerrostalon säilytystilat, minkä kokoinen on hissi, liikutaanko ahtaissa paikoissa? Isot pyörät helpottavat esteiden ylitystä ja kulkua epätasaisella tai pehmeällä alustalla, esimerkiksi hiekalla. Heikkovoimaisen on helpointa nostella kevyttä apuria. Painava voi silti olla herkkäliikkeinen.

Kaikki alkoi potkukelkasta

Ensimmäiset rollaattorit rakennettiin tiettävästi Ruotsissa 1970-luvulla. Länsisuomalainen Tyke aloitti valmistuksen 1990- luvun alussa. Pohjanmaalainen E.S. Lahtinen Oy aloitti potkukelkkojen sarjavalmistuksen 1933. Kelkkaan keksittiin laittaa pyörät 1980. Hissiin ja kaupunkiin sopivan Citypotkurin toimitukset alkoivat 2004. Sisätiloissa sujuteltava kävelykelkka ilmestyi koteihin ja laitoksiin 1984. Eslan rollaattorin eli Kävelypyörän valmistus alkoi 1994. Nelipyöräisiä potkureita valmistavat myös Helkama ja toiminimi Kari Matti Mäkinen.

Access Active – Sporttinen joka paikan menijä

Hinta: 306 e
Takuu: 1 vuotta, jarrut 5 vuotta
Pääedustaja: Respecta Oy, 0207 649 748
Lisävarusteet: mm. keppiteline, selkänoja, tarjotin, istuintyyny, sukset, happipullopidike

Access Active

Norjalaisen Access Activen reilunkokoiset etupyörät auttavat esteiden ylitystä. Kapeahkot pyörät toimivat parhaiten kovalla alustalla. Paino on keskitasoa. Active nitisee ja tuntuu huteralta, mikä ei herätä luottamusta. Harmaa väri on testiryhmän mielestä ruma. Kahvat eivät käänny sivusuunnassa. Irrotettava, kahvallinen tavarapussi käy ostoskassista. Pussi on käytännöllisesti sateelta suojassa istuimen alla. Istuin tuntuu mukavalta, ja sen korkeuden voi helposti säätää mieleisekseen. Lisävarusteiden valikoima on runsas. Esimerkiksi erikseen myytävät sukset helpottavat kulkua lumisella tiellä. Näppäristä säädöistä on hyötyä, jos käyttäjä vaihtuu usein.

Hyvää:

  • Säädettävä istuin
  • Tavarakori
  • Ei vaijereita
  • Lisävarusteet

Huonoa:

  • Tuntuu huteralta

Access Breeze NG – Paras istuin

Hinta: 266 e + tavarakori 36 e
Takuu: 1 vuosi, jarrut 5 vuotta
Pääedustaja: Respecta Oy, 0207 649 748
Lisävarusteet: mm. keppiteline, selkänoja, laukku, tarjotin

Access Breeze

Vertailun mukavin istuin on norjalaisessa Access Breeze NG -kävelytuessa. Istuimen korkeussäädössä on kolme porrasta, joten Breeze sopii sekä lyhyelle että pitkälle ihmiselle. Breeze on siro ja kevyt, ja se kääntyy ja liikkuu ketterästi. Kapeahkot pyörät toimivat parhaiten kovalla alustalla. Kahvoja ei voi kääntää sivusuunnassa. Harmaanmusta väritys on testiryhmän mielestä ruma. Kallistuspedaalit ja keveys helpottavat esteiden ylitystä. Muovinen tavarakori kiinnitetään istuimen etuosaan. Kun istuin on yläasennossa, kori tulee turhan ylös. Kulku olisi painavan ostoskassin kanssa vakaampaa, jos kori olisi alempana. Kori on irrotettava kuljetuksen ajaksi. Turhan ahtaat takapyörien haarukat keräävät talvella ja keväällä herkästi loskaa.

Hyvää:

  • Kevyt
  • Istuin
  • Ei vaijereita

Huonoa:

  • Tavarakorin toimivuus
  • Toiminta loskakelillä

Esla Kävelypyörä – Allin ja Hellän suosikki

Hinta: 340 e
Takuu: 3 vuotta
Valmistaja: E.S. Lahtinen Oy, (06) 4299 400
Lisävarusteet: keppipidike

Esla kävelypyörä

Kotimainen Esla Kävelypyörä on kahden testaajan ykkössuosikki käytännöllisyytensä sekä vakaan ja tukevan rakenteensa ansiosta. Leveät ja herkkäliikkeiset pyörät eivät uppoa herkästi pehmeään alustaan. Väri ja ulkonäkö miellyttävät testiryhmää. Reilunkokoiseen koriin mahtuu isokin ostoskassi. Kassi vakauttaa, koska kori on matalalla. Kahvat kääntyvät sivusuunnassa, ja ote on luonnikkaampi kuin suorissa kahvoissa. Istuin tuntuu miellyttävältä. Lyhytjalkaiselle se tosin on turhan korkealla. Istuimen korkeussäätö puuttuu. Painoa on lisäksi keskitasoa enemmän, mistä on haittaa, jos voimat ovat heikot. Kävelypyörä taittuu kuljetusasentoon näppärästi. Jarrut keräävät talvella loskaa.

Hyvää:

  • Vakaa ja tukeva
  • Hyvät pyörät
  • Tavarakori
  • Kahvojen säädöt

Huonoa:

  • Istuimen korkeussäätö puuttuu
  • Paino

Tyke Mauno – Seijan valinta

Hinta: 215 e
Takuu: 1 vuosi
Valmistaja: Tyke Oy, (02) 677 4222
Lisävarusteet: mm. keppiteline, happipulloteline, tippateline

Tyke Mauno

Kotimainen Tyke Mauno tarjoaa hyvän vastineen rahalle. Kapealla Maunolla sukkuloi vaivatta ahtaissakin tiloissa, ja pyörätkin ovat herkkäliikkeiset. Testaajat kehuvat Maunoa vakaaksi ja tukevaksi. Ostoskassi lisää vakautta, sillä reilunkokoinen tavarakori on matalalla. Leveät pyörät eivät uppoa herkästi pehmeään alustaan. Jarrut ja takapyörien haarukat eivät kerää loskaa yhtä herkästi kuin kilpakumppanit. Testaajat kiittävät kaunista, punaista väriä. Mauno on vertailun painavin rollaattori. Painopiste on onneksi kahvojen kohdalla, mikä helpottaa nostamista. Ote on mukava, sillä kahvat voi kääntää mieleiseensä kulmaan. Istuimen korkeutta ei voi säätää, ja istuimen etureuna painaa lyhytjalkaisen reisiä. Sisarmalli Mauno matala sopii paremmin lyhyelle ihmiselle.

Hyvää:

  • Vakaa ja tukeva
  • Tavarakori
  • Kapea
  • Kahvojen säädöt
  • Pyörät ja jarru

Huonoa:

  • Paino
  • Istuin

Respecta Vector – Tuunaa mieleiseksesi

Hinta: 199 e
Takuu: 1 vuosi
Pääedustaja: Respecta Oy, 0207 649 748
Lisävarusteet: mm. keppiteline, sateenvarjo, selkätuki, vetoketjulaukku, kuljetuslaukku

Respecta Vector

Respecta Vector on vertailun kevyin. Taksikuskin suosikki taittuu kokoon kahvasta nostamalla. Keveys ja kallistuspedaalit helpottavat esteiden ylityksiä. ”Perhoskahvoista” saa usean koeajajan mielestä lipsumattoman otteen. Kahvat eivät miellyttäneet yhtä testaajaa. Kahvoja ei voi säätää sivusuunnassa. Kahvat voisivat olla kauempana etupyöristä. Varomaton kävelijä voi kaatua, jos etupyörät tökkäävät yllättäen. Aputestaajille kävi useita läheltä piti -tilanteita. Vakiotavarakassissa on kahvat mutta ei kantta. Kangasistuin ei ole hassumpi, mutta lyhyen ihmisen kaipaama korkeussäätö puuttuu. Vectoriin on tarjolla runsaasti lisävarusteita, joista useat tosin ovat aika kalliita. Jarrut keräävät herkästi loskaa.

Hyvää:

  • Kevyt
  • Helposti kuljetuskuntoon

Huonoa:

  • Istuimessa ei korkeussäätöä
  • Toiminta loskakelillä

Esla Citypotkuri – Vauhtia pitkille matkoille

Hinta: 440 e
Takuu: 3 vuotta
Valmistaja: E.S. Lahtinen Oy, (06) 4299 400
Lisävarusteet: suojahuppu

Esla Citypotkuri

Esla Citypotkuri on kuin lyhyt potkukelkka, jonka alla on pyörät. Se sopii lyhyille ja pitkille matkoille. Potkuri kulkee vaivatta asfaltilla, hiekalla ja lumessa. Hyväkuntoinen saa melkoiset vauhdit. Potkuri ei sovi heikkovoimaiselle. Se kuormittaa jalkoja ja selkää enemmän kuin kävelytuki. Kookkaat ilmakumipyörät vaimentavat tärinöitä. Jalat eivät luiskahtele tukevilta astinlaudoilta, ja koriin mahtuu isokin ostoskassi. Citypotkuri mahtuu moniin hisseihin, mutta sokkeloinen lähikauppa on sille liian ahdas. Yli metrin pituisen potkurin etupyörät eivät käänny notkeasti. Painopiste on kahvojen kohdalla, mikä helpottaa käsittelyä. Kuljetuskuntoon purkaminen kysyy voimia ja näppäryyttä.

Hyvää:

  • Vauhti, voimia säästävä rullaus
  • Kulku epätasaisella ja pehmeällä alustalla
  • Tavarakori ja kuljetuskyky

Huonoa:

  • Painava ja kookas
  • Vain ulkokäyttöön

Lue lisää Vivasta 5/2012!

Teksti: Vesa Ylä-Jääski
Kuvat: Pekka Holmström ja Colourbox

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X