(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

Suuri osa hyödyntämistämme tietokoneiden, tablettilaitteiden ja älykännyköiden toiminnoista tukeutuu nettiyhteyteen.

Nettiyhteydet

Liittymän nopeus ilmaistaan megabitteinä sekunnissa. Alle megabitin vauhti riittää pankkiasiointiin, sähköpostiviestintään ja kärsivälliselle ihmiselle vaikkapa tiedonhakuun netistä. Esimerkiksi Yleisradio suosittelee Areenan ohjelmien katseluun vähintään kahden megabitin liittymää, Netflix peruslaadulle kahta ja teräväpiirtovideoille 5–7 megabittiä. Hanki minimivaatimuksia nopeampi liittymä, sillä todellinen nopeus vaihtelee.

Netistä toistettavan elokuvan pysähtely voi johtua myös nettipalvelun ylikuormituksesta, mihin edes nopeampi liittymä ei auta. Kiinteistöön kytketyn optisen kuidun ja kaapelitelevisioverkon kautta saa yleensä laadukkaan nettiliittymän kohtuukustannuksin. Kysy lisätietoja isännöitsijältä ja teleoperaattorin asiakaspalvelusta. Yleisimmät kiinteät nettiliittymät perustuvat lankapuhelinverkkoon.

Matkapuhelinverkkoon tukeutuvan mobiililiittymän voi ottaa mukaan kesämökille ja kotimaan matkalle. Nopeus kuitenkin vaihtelee melkoisesti sijainnin ja verkon kuormituksen mukaan. Kaukana tukiasemasta yhteyttä ei välttämättä synny ollenkaan. Testaa toiminta tärkeimmissä käyttöpaikoissasi ennen kuin sitoudut.

Langattoman liittymän kuukausihintaan tulee sisältyä rajaton tai riittävä määrä bittejä. Estä tai rajoita nettiyhteyden vierailut ulkomaisiin verkkoihin, jos liikut rajaseudulla tai vieraassa maassa. Tutki laskut. Jos liittymä on perustettu vuosia sitten, samalla operaattorilla voi olla edullisempi vaihtoehto. Yleisimmät kiinteät liittymät maksavat 25–40 euroa kuukaudessa ja mobiililiittymät noin kymmenestä eurosta ylöspäin.

Kuusi ratkaisua nettiyhteysongelmiin

Speedtest

Jos nettiyhteys yskii

Testaa liittymän todellinen nopeus osoitteesta www.speedtest.net käynnistettävällä maksuttomalla mittarilla. Jos vauhti on jatkuvasti luvattua selvästi huonompi, kysy neuvoa operaattorin asiakaspalvelusta. Jos ongelma ei korjaudu, vaadi alennus hintaan.

Nettitikku

Nettitikku

Nettitikku eli mokkula yhdistää tietokoneen matkapuhelinverkon kautta internetiin. Saunalahti Huawei E3276 4G -tikku pystyy valmistajan mukaan jopa nopeuteen 150 megabittiä sekunnissa. Noin 150 e. Lisäksi tarvitaan kuukausimaksullinen liittymä.

Ilmaiset nettiyhteydet

Ilmaiseksi nettiin

Monien kahviloiden, ravintoloiden, hotellien ja kirjastojen asiakkaat pääsevät nettiin ilmaiseksi wlan-palvelupisteen eli Wi-Fi hotspotin kautta. Jos liityt Fon-nimiseen yhteisöön (fon.com), saat käyttöösi yhteisön 12 miljoonaa palvelupistettä.

Adsl-modeemi

Langaton nettiyhteys kaikkiin huoneisiin

Lankapuhelinverkkoon perustuvaan nettiyhteyteen tarvitaan liittymän lisäksi niin sanottu adsl-modeemi. Modeemi kytketään puhelimen pistorasiaan. Kaapelitelevisioverkkoon tukeutuvaan liittymään tarvitaan kaapelimodeemi. Kodin tietokoneet yhdistetään modeemiin ethernet-johdoilla tai langattomilla yhteyksillä. Modeemi ostetaan usein operaattorilta samalla kuin liittymä.

Asus DSL-N55U on adsl-modeemin ja kotiverkon keskuslaitteen yhdistelmä. Se jakaa nettiyhteyden langattomasti melko suurenkin kodin kaikkiin huoneisiin. Asus maksaa noin 140 euroa verkkokauppa.com-kaupassa. Noin 90 euroa maksava sisarmalli Asus RT-N56U kytketään erilliseen modeemiin. Palkkaa tarvittaessa digitalkkari asennusavuksi. Lue lisää digitalkkari-palvelusta!

Sonera

Kohtuuhintaista netinkäyttöä pohjoismaissa

Matkapuhelinverkkoon perustuva niin sanottu mobiili nettiyhteys saattaa tulla arvaamattoman kalliiksi ulkomailla. Poikkeuksiakin on. Sonera Sopiva -mobiililiittymällä nettisurffaus maksaa Pohjoismaissa ja Baltiassa yhtä paljon kuin kotimaassa.

DNA-mokkula

Jaettu mobiili nettiyhteys

DNA Mokkula 4G WLAN jakaa mobiilin nettiyhteyden turvallisesti tietokoneille, älytelevisiolle ja vaikkapa lastenlasten tablettilaitteille kotona, mökillä ja matkailuautossa. Mokkula toimii akkunsa voimalla monta tuntia. Noin 150 euroa.

Maksupääte

Tulossa: Jokanaisen maksupääte

Myyjäisten, kirpputorien ja keräysten järjestäjien harmiksi monilla on mukana maksukortteja mutta ei käteistä. IZettle Chip & PIN -maksupääte sopii yhdistyksille ja yksityishenkilöille. Se kelpuuttaa yleisimmät sirukortit. Laskuttajalta peritään ainoastaan 2,75 prosentin palkkio kustakin maksutapahtumasta. Laite maksaa 59 euroa verkkokauppa.com:ssa.

Koti-insinöörin vinkit

  • Vältä pitkiä määräaikaisia sopimuksia, sillä niistä on erittäin vaikeata päästä eroon, jos tarpeesi muuttuvat kesken kauden.
  • Älä pihistele liikaa nopeudessa, sillä mitä nopeampi liittymä sitä parempi käyttömukavuus.
  • Hyödynnä tekniikan kehitys ja operaattoreiden kilpailu.
  • Tarkista vähintään kerran vuodessa, että nettiyhteyk-siesi laatu ja hinta ovat kilpailukykyiset.

Lue lisää Vivasta 2/2014!

Teksti: Vesa Ylä-Jääski
Kuvat: Ari Heinonen  ja valmistajat

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X