(Päivitetty: )
Teksti:
Anneli Juutilainen

 

wp_20151228_11_13_10_proHaimme isäni kanssa aattoaamuna äitini meille joulun viettoon. Hän istui hoivakodin olohuoneessa muiden asukkaiden kanssa tonttulakki päässään ja ilahtui suunnattomasti kuullessaan, että veisimme hänet jouluksi meille.

Aatto sujui rauhallisesti kotonamme. Paikalla oli minun perheeni ja vanhempani. Tonttu toi lahjat oven taakse jo aikaisin iltapäivällä siltä varalta, että äiti ei jaksaisi olla meillä myöhään.

Äiti kuitenkin yllätti meidän kaikki ja viihtyi seurassamme kahdeksan tuntia ilman yhtäkään sekoilua tai hallusinaatiota. Yhden kerran hän sanoi isälleni, että ei tiedä miten kauan saisi olla hoivakodissa, koska on niin terve.

Äiti ilahtui saamistaan lahjoista: neuletakista, kylpytakista, villasukista, suklaasta ja kehystetystä lasteni valokuvasta. Suurimman onnen hän kuitenkin sai siitä, että pääsi seuraamaan lasten riemua joululahjoista.

Kuuntelimme koko päivän joululauluja ja erityisesti Beatlesia. Mummi tanssi ja lauloi iloisesti – hän muisti hyvin vanhojen suosikkilaulujen sanat. Olen kuullut, että musiikki on muistisairaille tärkeää. Nyt näin käytännössä, miten suuri merkitys sillä onkaan muistisairaan vireyteen ja mielialaan.

Lupasimme hoivakodille, että palauttaisimme mummin illalla kahdeksaksi, koska hän käy niihin aikoihin nukkumaan. Äiti jäi uuteen kotiinsa hyväntuulisena ja iloisesti vilkuttaen.

Vaikka aatto meni äidin kanssa loistavasti, paluu tyhjään kotiin tuntui isästäni surulliselta. Tämä oli ensimmäinen aattoilta ja yö 35 vuoteen kun he olivat toisistaan erossa. Ei ihme, että illan päätteeksi ukkia vähän itketti.

Tapaninpäivänä vietimme yhteisen illan anopillani ja haimme äidin sinnekin mukaan. Vierailu meni loistavasti ja äiti viihtyi. Paikalla oli myös mieheni sisko perheensä kanssa. Kaikki neljä lasta toivat juhlapäivälliselle mukavasti hulinaa ja vilskettä, josta äiti nauttii.

Poikani täyttää tänään 6 vuotta ja meidän oli tarkoitus juhlia häntä isovanhempien kanssa meillä. Sairastuin kuitenkin influenssan jälkitautina keuhkoputkentulehdukseen, joten siirsimme isovanhempien bileet loppuviikkoon. Onneksi eskarikavereiden kanssa on ehditty jo pippaloimaan Hoplopissa. Kummit lapsineen sekä läheiset ystävämmekin kävivät meillä jo aatonaattona juhlimassa poikaa. Tänään päivänsankari pääsi tiedekeskus Heurekaan isänsä, siskonsa ja anoppini eli toisen mumminsa kanssa.

Valtakunnassamme siis kaikki hyvin. 

X