(Päivitetty: )
Teksti:
Anneli Juutilainen

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen viime syksynä. Silloin vein Alzheimeria sairastavan äitini hoitokotiin, koska elämä kotioloissa ei enää onnistunut. Äitini hurjat hallusinaatiot tekivät isäni arjen äitini omaishoitajana mahdottomaksi.

Nyt 69-vuotias äitini muutti hoitokotiin neljä vuotta sen jälkeen, kun hänellä todettiin Alzheimerin-tauti. Äiti sairastui noin 60-vuotiaana, mutta virallinen diagnoosi saatiin viisi vuotta sitten. Sairaus on sama, johon hänen äitinsä eli mummini kuoli vuosia sitten.

Äiti halusi salata sairautensa niin pitkään, kun ymmärsi tämän maailman menosta. Salailu oli meille perheenjäsenille raskas taakka ja vaikea tehtävä. Viime syksynä päätin lopettaa Alzheimerin piilottelun ja siksi aloitin blogin kirjoittamisen siitä, millaista on elämä Alzheimer-potilaan läheisenä – tässä tapauksessa varhaisiällä sairastuneen Alzheimer-potilaan kolmekymppisenä tyttärenä, joka viilettää juuri elämänsä kiireisimpiä ruuhkavuosia pienten lasten äitinä.

Blogini siirtyi nyt Plaza.fi -sivustolta Seuran nettisivujen alaisuuteen. Blogin nimi ”Kun lamppu sammuu” tulee siitä, että äitini lauloi minulle pikkutyttönä iltaisin Tapio Rautavaaran säveltämää kappaletta ”Sininen uni”.

Äidin lamppu on sammumassa ja roolimme ovat vaihtuneet. Nyt minun tehtäväni on olla silittämässä äidin hiuksia, kun häntä pelottaa.

Valitettavasti tämä on tarina, jolle ei ole luvassa onnellista loppua. Mutta tämä on tarina, jossa onnellisista hetkistä otetaan kaikki ilo irti.

Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaamme.

 

 

X