Hyviä ja huonoja päiviä

Anneli Juutilainen
Blogit Kun lamppu sammuu 29.3.2017 10:42

Äiti täytti 70 vuotta viime viikolla. Juhlimme hänen syntymäpäiväänsä kotonani vain meidän lähipiirimme kesken. Äiti oli varsin iloinen ja hyväntuulinen ja puhalsi kakustaan kynttilän innokkaasti. Tosin hän ei tuntunut käsittävän, että kyseessä oli hänen merkkipäivänsä.

Vaihtelut äidin päivittäisessä kunnossa ovat olleet viime aikoina häkellyttäviä. Joinakin päivinä hän tuntuu olevan läsnä ja pystyy jutustelemaan arkisista asioista. Toisina päivinä hän etsii hoitokodin käytäviltä jo kymmenen vuotta sitten kuollutta äitiään ja kertoo näkemiään hallusinaatioita tositarinoina.

Jos paikalla on useampia ihmisiä, äiti pärjää hienosti. Hän nauraa yhä samoille asioille kuin ennenkin. Suurimmaksi osaksi hän on kuitenkin hiljainen ja tarkkailee muita. Kun olemme kaksin, hän uskaltaa purkaa minulle ajatuksiaan. Ne ovat usein hyvin sekavia, mutta minusta on lohdullista, että hän kokee turvalliseksi kertoa minulle, mikä mieltä painaa.

Uusi ystävä

Äiti pitää minua yhä ystävänään. Kun saavun hoitokotiin, hän pomppaa joka kerta pystyyn ja tulee halaamaan. Äiti siis tunnistaa, että kuulun hänen lähipiiriinsä. Sitä, että olen hänen tyttärensä, hän ei tiedä.

Olen ottanut tavakseni heti visiitin alkuvaiheessa käydä hänen kanssaan roolimme läpi: ”Sinä olet minun äitini ja minä olen sinun tyttäresi Anneli. Tulin tänne sinua tapaamaan.”

Se tuntuu selkiyttävän tilannetta, toki vaan hetkeksi.

Vähän aikaa sitten äiti esitteli minulle hoitokodissa miehen, jota hän tituleerasi miesystäväkseen. Kyseessä on hoitokodin uusi asukas, jonka seurassa äiti tuntuu viihtyvän. Suhde ei kuitenkaan ole romanttinen vaan hoivaavaa. Äiti otti hänet heti siipiensä suojaan ja haluaa varmistaa, että toisella on hyvä olla. Tämä luonteenpiirre on ollut äidilleni hyvin ominainen koko hänen elämänsä ajan.

Pieniä pilkahduksia

Vaikka minusta tuntuu, että äiti on suuren osan ajasta omassa maailmassaan, joskus tulee pieniä pilkahduksia siitä, että hän on tässä hetkessä. Eräänä päivänä hän kiitteli minua siitä, kun toin hänelle uusia vaatteita.

”Sä pidit musta aina niin hyvää huolta kun olin nuorempi. Nyt on mun vuoroni varmistaa, että sulla on kaikki hyvin”, sanoin hänelle.

”Mutta kyllä mäkin haluaisin vielä pitää susta huolta”, äiti sanoi ja katsoi silmiini.

Sen ihan pienen hetken hän oli täällä taas.

Keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt