Kuva: Kesko

Teksti:
Pauli Reinikainen

Korona-aika on mullistanut käsitykseni ruokakaupassa käymisestä. Tai oikeastaan käymättömyydestä.

Vielä helmikuussa asennoitumiseni ruuan verkkokauppaan oli vähintäänkin vähättelevä. En uskonut, että tarvitsisin moista palvelua.

Maaliskuusta lähtien olen tilannut ruuat kotiovelle, enkä aio lopettaa tätä tapaa. Tykästyin ostotapahtumaan verkossa. Saan rauhassa valita haluamani tuotteet ostoskoriin. Ruokailujen etukäteissuunnittelu on tehostunut.

Kyse ei ole laiskuudesta. Syy, miksi alun perin aloin käyttää ruuan kotiinkuljetuspalvelua paikallisesta marketista, oli halu välttää julkisia paikkoja. Olenhan tautikammoinen.

Hiljalleen aloin huomata muitakin hyötyjä, yksi suurimmista ajan säästäminen. Olin maaliskuuhun asti käynyt ruokakaupassa lähes päivittäin, ostamassa päivän, korkeintaan kahden ruokatarpeet sinkkutalouteeni.

Kotiinkuljetuksen myötä huomasin, että kaupassa käymiseen kuluu yllättävän paljon aikaa. Matkoineen kaikkineen käytin ruokakauppareissuun vähintään puoli tuntia päivässä. Sehän on 3,5 tuntia viikossa!

Mieti, mitä kaikkea sinä aikana ehtii. Saatoin lähteä keskellä päivää vaikkapa kävelylenkille.

Omat ruokakauppakäyntini olivat olleet lyhyitä verrattuna esimerkiksi nelihenkisen perheen tarpeisiin. Markettireissu saattaa kestää parikin tuntia.

Ruuan verkkokauppa yhdistettynä kotiinkuljetukseen on nerokas tapa säästää aikaa – ja rahaa. Riihimäellä maksan kotiinkuljetuksesta 9,90 euroa. Se on mielestäni naurettava korvaus siitä, että joku kerää puolestani yli 100 euron ostokset ja kiikuttaa ne kotiovelleni. Minun tarvitsee vain siirtää elintarvikkeet pahvilaatikosta jääkaappiin. Tuntuu jopa hieman uusavuttomalta.

Säästöä kertyy paitsi bensakuluista, kun kauppareissuja ei tarvitse enää tehdä, mutta myös yllättävästä syystä: heräteostosten määrä on romahtanut. Ostan pääsääntöisesti vain aidosti tarvitsemani elintarvikkeet. Samalla ruokahävikkini on vähentynyt.

Palataanpa otsikon lupaukseen. Personal trainerina yksi useimmiten kuulemani syy liikkumattomuuteen on ajan puute. Jatkuva kiire. Ajanhallinnan vaikeudet.

Ruuan kotiinkuljetuksella aikaa vapautuu välittömästi esimerkiksi liikuntaan. Ei enää tekosyitä. Stressikin vähenee, kun ostokset voi hoitaa tietokoneelta silloin, kun siihen on aikaa.

X