En vieläkään tajua, mitä hienoa ryyppäämisessä on

Elämässäni olen useaan otteeseen miettinyt, olenko syntynyt väärään maahan. En ole missään vaiheessa ymmärtänyt, miksi ihmiset juovat päänsä täyteen. Ja vielä vääntävät siitä vitsiä. Suomalainen känninen örveltäminen on mielestäni vastenmielinen näky. En ole tavannut yhtäkään humalaista, joka esiintyisi edukseen.

Ongelma ei ole alkoholin käyttö vaan sen liiallinen käyttö. Tiedättehän, sellainen käyttö jossa henkilö juo itsensä tilaan, jossa aiheuttaa harmia itselleen ja muille. Nakkikioskit ja niin edelleen.

Olin 11-vuotias, kun isäni tarjosi minulle ensimmäisen kerran maistiaisia baarikaappinsa sisällöstä. En halunnut maistaa.

Sen jälkeen isäni tarjosi maistiaisia aina, kun maistoi itsekin. Vastaus oli aina sama, kunnes lähdin erään kerran teini-ikäisenä koululuokan kanssa risteilylle. Sain matkaevästä, josta join laivalla kännit. Taisivat olla elämäni ensimmäiset.

Myöhemmin olen todennut, että isäni harjoittama avoin alkoholipolitiikka sai minussa aikaan sen, että alkoholia ei juuri tehnyt mieli. Jos olisi tehnyt mieli, sitä olisi ollut aina saatavilla. Viinakaappi ei ollut lukossa. Juomat pysyivät kuitenkin koskemattomina.

Parikymppisenä muistan juoneeni itseni kerran melkoiseen humalaan. Sen jälkeen vastaavat humalat ovat laskettavissa elämäni aikana yhden käden sormilla.

Lukioiässä ja etenkin sen jälkeen ammattikorkeakouluaikoina painostus viinan käyttöön oli kova. Koulukavereideni oli vaikea ymmärtää, ettei alkoholi herättänyt minussa minkäänlasisia intohimoja. Välillä join pakosta, ollakseni kaverieni mielestä sosiaalisempi. Koin bileet ja alkoholinhuuruiset illanvietot vieraannuttavina. Jäin monesti mieluummin kotiin.

Työelämässä sama jatkui. Eräs esimieheni tuntui hiljaisesti palkitsevan niitä, jotka lähtivät iltavuoron jälkeen muutamalle. Minä hoidin hommat ja lähdin kotiin. Toisenlainen valinta olisi voinut näkyä tilipussissani, mutta katsoin ettei juominen liity ammattiini millään tavalla.

Vasta 35 ikävuoden jälkeen olen voinut vapautuneesti sanoa illanvietossa, ettei viina maistu. Ja toki se maistuu joskus, jos tarjolla on hyvää gin tonicia. Kolmekymppisenä kävin usein baarissa, mutta ajoin sinne autolla. Tärkeintä oli lähteä viikonloppuisin ihmisten ilmoille. Sosiaalinen elämä voitti kännäämisen.

Suomalaisten alkoholinkäyttö on muuttumassa ja hyvä niin. Olemme oppimassa alkoholin sivistyneen käytön. Olemme ymmärtämässä, että kivaa voi olla myös ilman holtitonta känniä. Mikä hienointa, nuorten alkoholinkäyttö on ollut jo pidempään laskussa.

Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen todennut, että on paljon mukavampaa herätä sunnuntaisin pirteänä vaikkapa kuntosalille. Niinpä myös alkoholittomat baarikäynnit ovat vähentyneet radikaalisti. Jos vaihtoehtona on päivän tuntien hukkaaminen makoiluun pää kipeänä tai vaikka vaan pelkästään väsyneenä, valinta on helppo.