Korona-arki palautti perusarvomme ja se on ainoastaan hyvä asia

Kaksi kuukautta sitten murheeni olivat niin naurettavia, etten kehtaa edes kertoa. Tällä hetkellä murehdin Suomen yhteiskunnan taloudellista kestokykyä, vanhempieni terveyttä ja ihmisten työttömyyttä.

Minulle on käynyt samoin kuin monelle muullekin suomalaiselle. Elämän perusarvot ovat muuttuneet tai vähintään palautuneet tasolle, jolla niiden pitäisikin olla.

Olen aina arvostanut terveyttä, mutta enimmäkseen se on ollut sanahelinää. Tällä hetkellä arvostan sitä ensimmäisenä kun nousen aamulla sängystä ja viimeisenä kun menen nukkumaan.

Omasta perheestä on tullut tärkeämpi kuin koskaan. Normaalissa arjessa työkiireet ovat menneet monesti vanhempien tapaamisen edelle. Nyt minua aidosti huolettaa tilanne, jossa en pääse kahvittelemaan lapsuudenkotiin. Samaan aikaan olen kuitenkin ollut puhelinyhteydessä vanhempiini selvästi säännöllisemmin kuin normaalisti.

Onko edes ”normaalia” olemassa korona-ajan jälkeen? En usko. Syntyy ”uusi normaali”, jossa toivottavasti arvostamme aidosti tärkeitä asioita. Voi myös olla, että kun koronasta joskus päästään yli, ihminen mukautuu vallitsevaan tilanteeseen ja unohdamme ajan, jolloin huolehdimme lähimmäisistämme, vietimme aikaa perheen kanssa ja nautimme arjen pienistä iloista.

Muistatko ajan, jolloin asiantuntijat kantoivat huolta perheiden yhtenäisyydestä? Siitä, että enää ei ruokailla yhdessä ja että lapset ovat suurimman osan päivästä yksin?

Tämä on ehkä suurin korona-arjen tuoma muutos. Perheissä on sopeuduttu aikaan, jolloin suurin haaste voi syntyä jatkuvasta yhdessäolosta. Ehkä emme ole osanneet aikaisemmin viettää aikaa yhdessä. Parisuhteissa on saatettu löytää kumppanista kokonaan uusia puolia. Se voi olla hyvä tai huono asia.

Sinkuille korona-arki voi olla täyttä tuskaa. En muista koskaan aidosti pelänneeni treffeille lähtemistä. Nyt on sekin tunne koettu.

Yksinäisyys ei ole hyvästä kenellekään, mutta mielestäni jokaisen tulee opetella olemaan myös yksin. Tähän korona-arki tarjoaa mahdollisuuden. Voimme aidosti tutkailla omia tunnetilojamme. Kannustan pitämään tunnepäiväkirjaa, johon kirjataan päivittäin senhetkiset tuntemukset. Ne voivat vaihdella pelon, ahdistuksen, toiveikkuuden ja ilon välillä. Kyllä, yksin voi kokea myös iloa. Itse olen huomannut kokevani ilon hetkiä varsin pienistä asioista. Ne liittyvät hyviin fiiliksiin pienestä reippailusta ulkona. Lintujen laulusta. Hyvästä kahvista. Aamuauringosta tai vaikka siitä, että olen vihdoin oppinut menemään ajoissa nukkumaan. Koska iltaisin ei välttämättä ole muuta tekemistä.

Ihminen sopeutuu aina vallitsevaan tilanteeseen. Joillekin yksinäisyys voi olla kuitenkin ylitsepääsemätön paikka. Silloin kannattaa hakea apua läheisiltä tai ammattilaiselta.

Tänä aikana on hyvä olla jotain, mitä odottaa. Se voi olla hyvän ystävän tapaaminen tai läheisten kanssa vietettävä yhteinen viikonloppu. Tai lupaus puolison kanssa tehtävästä romanttisesta kotimaan matkasta.

Vuosi 2020 ei hevillä unohdu, mutta voimme muistaa sen myös henkilökohtaisen kehittymisen vuotena. Vuotena, joka palautti uskon ihmisyyteen.