Teksti:
Pauli Reinikainen

Viime viikon ykkösuutinen terveysrintamalla oli uuteen hallitusohjelmaan tehty kirjaus energiajuomien myynnin kieltämisestä alle 16-vuotiailta.

Hiphei ja hurraa!

Tätä olen odottanut. Päätöstä, joka kieltäisi nämä täysin turhat ja kaiken lisäksi nuorison terveyttä uhkaavat juomat.

Kaikella kunnioituksella Antti Rinnettä kohtaan päätöksestä voi kiittää osaltaan entisen hallituksen maa- ja metsätalousministeriä Jari Leppää sekä perhe- ja peruspalveluministeriä Annika Saarikkoa, jotka käynnistivät selvityksen myyntikiellosta. Silloin kieltoa kaavailtiin alle 15-vuotiaille.

Käsi ylös, jos keksit yhdenkin sellaisen syyn, joka puoltaisi myynnin sallimista?

Ei sellaisia ole. Vai koska viimeksi olet lukenut tutkimuksen energiajuomien myönteisistä terveysvaikutuksista?

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on tutkinut monesta energiajuomasta löytyviä tauriinia ja glukuronolaktonia. Ne eivät ole haitallisia, mutta eivät terveellisiäkään. Eniten haittaa onkin (yllättäen?) kofeiinista.

EFSAn mukaan vähäinenkin kofeiinin saanti voi aiheuttaa osalle käyttäjistä vahvan fyysisen ja psyykkisen riippuvuuden. Seurauksena voi olla vieroitusoireita kuten päänsärkyä.

Energiajuomissa kofeiinia on usein reilusti, esimerkiksi nuorison suosimassa Euroshopperin halpalitkussa 35 milligrammaa yhtä desiä kohden.

Määrä ei olisi lainkaan huolestuttava, jos sitä verrataan yhteen kahvikuppiin. Siinä kofeiinia on noin 60 milligrammaa.

Huolestuttavaa sen sijaan on, että yhdessä Euroshopperin energiajuomatölkissä on 500 millilitraa nestettä eli 160 milligrammaa kofeiinia. Eikä kulutus jää nuorisolle yleensä yhteen tölkkiin päivässä.

Kofeiinia voi siis päätyä lapsen elimistöön satoja ja satoja milligrammoja yhden päivän aikana.

Tölkkien varoitusteksteissä kerrotaan, ettei energiajuomia suositella lapsille tai kofeiiniherkille.

EFSAn mukaan kohtuullinenkin kofeiinimäärä jatkuvasti nautittuna saattaa aiheuttaa kofeiiniherkillä lapsilla ahdistuneisuutta ja jännittyneisyyttä. Kohtuullisena pidetään esimerkiksi 1,5 energiajuomatölkillistä päivässä, mikä mielestäni ei ole lainkaan kohtuullista. Ainakaan päivässä.

Lasten osalta energiajuomien käytön seurauksia ei ole Suomessa tutkittu. Lukisin sellaisen tutkimuksen mielelläni.

Lähimmäksi pääsee vuoden 2017 kouluterveyskysely, jonka mukaan noin joka kymmenes peruskoulun kahdeksannen ja yhdeksännen luokan pojista ja viisi prosenttia tytöistä juo energiajuomia 3-5 päivänä viikossa.

Antti Rinne saattoi tehdä merkittävän palveluksen myös lapsesi hampaille. Jatkuva makeiden juomien lipittäminen ei tunnetusti tee hyvää purukalustolle. Jos esimerkkituotteena käytetään jälleen Euroshopperia, yhdessä desissä mainittua nestettä on peräti 11 grammaa sokeria. Näin ollen tölkin mukana kurkusta kumotaan 55 grammaa  tätä valkoista myrkkyä, jonka kansainvälinen terveysjärjestö WHO on luokitellut tupakkaa pahemmaksi tappajaksi.

Tässä yhteydessä en malta olla kiittämättä hallitusohjelman aikomusta nostaa limsojen hintoja.

Vielä kerran: Kiitos, Antti.

X