Teksti:
Pauli Reinikainen

Elämme aikakautta, jossa jokaisen on viihdyttävä kropassaan, pitäydyttävä arvostelusta ja rakastettava itseään sellaisena kuin on.

Tällaisia arvoja on helppo kannattaa sosiaalisessa mediassa.

Valmentajana näen asiassa kääntöpuolen. Mielestäni kehopositiivisuudessa on pahimmillaan kyse itsepetosta lähenevästä olotilasta, ainakin mitä tulee tavoitteelliseen painonhallintaan.

Tunnettu slogan väittää, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Näihin kolmeen sanaan kiteytyy paljon. Muun muassa se, miksi jotkut onnistuvat tavoitteessaan, toiset eivät.

Jos urheilija lopettaisi treenaamisen päästyään huipulle, hän todennäköisesti ei pysyisi siellä pitkään. Todennäköisesti tavallinen kuntoilijakin toivoisi, että pudotettuaan painon ihannelukemiin se myös pysyisi siellä.

Jos kehonkoostumusta muokkaava laihduttaja olisi jatkuvasti tyytyväinen itseensä ja huokuisi äärimmäistä kehopositiivisuutta, hän tuskin pysyisi painonpudotukseen tähtäävässä tavoitteessaan.

Uskokaa tai älkää, olen nähnyt paljon näitä tapauksia. Tyytyväisyys iskee, kun pari kiloa karisee vyötäröltä. Se palkitaan suklaapatukalla. Sitten iskee henkinen krapula.

Kehonegatiivisuus ei tarkoita sitä, että laihduttajan pitäisi möyriä itsetunnon tuskissa ja vihata itseään ja vyötäröllä roikkuvia makkaroita. Kehonegatiivisuus on kuin bensaa, jota heitetään liekkeihin saavuttaaksemme roihuavan nuotion. Kehonegatiivisuus tuottaa parhaassa tapauksessa uskomattoman sisäisen voiman, joka ajaa meitä kohti tavoitetta, on se sitten 10 kilon painonpudotus tai pakaralihasten kiinteyttäminen.

Kukaan ei pakota sinua muutokseen. Terve kehonegatiivisuus on itsestään välittämistä, omien muutostarpeiden tunnustamista ja elämäntapojen muutosprosessiin tarttumista.

Jos sen sijaan hyväksymme jatkuvasti itsemme sellaisena kuin olemme, emme koskaan näe metsää puilta. Tämä viisaus on oleellinen osa tavoitteen asettamista. Valmentaja tai personal trainer ei voi asettaa tavoitetta, jos se ei ole ensin kirkastunut henkilölle itselleen.

Olkaamme siis terveellä tavalla itsekriittisiä!

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Ymmärrän että kuntosaliyrittäjälle suurinta bisnestä on ihmisten vartaloinho. Jos ihmiset alkaisivat käyttää rahojaan mukavaan liikuntaa sen sijaan että pyrkisivät muokkaamaan kehoaan, voisi kuntosaliyrittäjältä loppua leipä aika äkkiä.

”Kehonegatiivisuus” kuulostaa kovin näpsäkältä voimalta, ja kyllähän se itselläkin ajoi massiivisiin painonpudotuksiin. Valitettavasti se myös kehitti minulle syömishäiriön ja sotki kylläisyyskeskukseni täysin useaksi vuodeksi, koska kuten itse sanoit, kehonegatiivisuus ei koskaan salli pysähtymistä, vaan vaatii aina uusia tavotteita, aina jonkinlaista rangaistusta olemassaolosta. Lihomisesta olisi kohdallani seurannut itsemurha.

Syömishäiriöni alkoi parantua vasta kehopositiivisuuden tullessa vastaan instagrammissa. Yhtäkkiä elämässä onkin aikaa nukkua riittävästi, nähdä ystäviä, maalata, opetella laskettelemaan ja ratsastamaan, edistää uraa, matkustella, kun kaikki voimavarat ja aika eivät mene liian pienillä energiamäärillä raskaiden treenien tekemiseen ankeassa tilassa. Kuulostaa aika paljon kehonegatiivista elämäntapaa antoisammalta elämältä, eikö?

Lopuksi: Käyttääkö joku oikeasti vielä ilmaisua ”pakaroiden kiinteyttäminen”? Luulin että se kuuluu 90-luvun merilevätablettien mainoksiin.

En tiedä tuosta jälkimmäisestä 🙂 On selvää, että kehonegatiivisuus ei toimi kaikille eikä sen sanomaa pidä julistaa liikaa. Tässä pointtina oli terve kriittisyys, joka parhaimmassa tapauksessa voi näkyä pysyvinä tuloksina.

Painonhallinnan keinona liikunnan lisääminen ei ole kaikille mahdollinen. Silloin pitää olla positiivisesti kiitollinen siitä, mitä on olemassa.
Saattaahan se olla niinkin, että on olemassa yksi tai useampia, jopa vallan lihavia ihmisiä, joille kaikessa hiljaisuudessa oma hyvinvointi on tullut yhdentekeväksi eivätkä he halua piittaamattomuuttaan julkisesti tunnustaa. Onhan silloin helppo mutista jotain kehopositiivisuudesta.
On myös sellaistakin sattunut, että määrätietoinen painonhallinta on iän karttuessa ollutkin yrittämistä ja hellittämistä, mistä seuraa pikkuhiljaa painon nousu ja lihasmassan häviäminen. Anoreksiaakin sairastetaan edelleen.
Kehopositiivinen henkilö ei ole automaattisesti sitoutunut terveellisiin elintapoihin – kuten ei innokas kuntoilijakaan. Vai vetäistäänkö herne nenään siksi, että kuntoileva ja normipainoinen ihminen vaikkapa polttaa tupakkaa? Ehei, jospa kuitenkin annetaan rauha hänelle tykönään pohtia tupakkalakkoaan, samoin kuin kehopositiiviselle ihmiselle on tärkeää joskus odottaa parempaa hetkeä elämässään, jotta jaksaa suunnitella muutosta elämäntapohinsa. Se on niin moneen kertaan nähty, että ulkopuolinen ja varsinkaan uppo-outo kolumnisti harvoin yksin sysää liikkeelle kenenkään elämänmuutosta. Kehopositiivisuus on sitä, että emme piilota itseämme ja monia hyviä juttujamme maailmasta vain koska meissä saattaa olla jonkun mielestä liikaa rasvaa. Olemme myös positiivisen luottavaisia ja kunnioittavia muita ihmisiä kohtaan: Jos he kysyvät neuvoa, pyytävät apua tai tukea, tarjoamme sitä mieluusti. Jos taas meidän suuntaamme ei säteile merkkiä siitä, että ihminen olisi vakavissaan treenaamassa ja/tai laihduttamassa, luovumme velvollisuuksistammme toisten vastentahtoisten patistelijana ja annamme jokaisen kulkea omaa polkuaan.

Kiitos kommentista, se on täyttä asiaa!

Kiitos asiallisesta palautteestasi! Hyviä pointteja aiheeseen.

Vastaa käyttäjälle H Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X