Uusivuosi yllätti matkailijat
Lähestyn lähikaupan ovea uudenvuoden aattona kymmentä yli kuusi illalla. Katson, kun joku nainen tarttuu toiveikkaana oven kahvaan, työntää sitä ensin ja sitten hieman epäuskoisena vetää. Ovi ei aukea kumpaankaan suuntaan.
Vilkaisen oveen printattua aikataulua ja mietin itseäni henkisesti takaraivoon takoen, että suomalaisen olisi pitänyt tajuta tämä: kauppa on mennyt kiinni kuudelta ja avautuu uudelleen vasta 3. tammikuuta. Serbiassa myös 2.1. on vapaapäivä, samoin kuin esimerkiksi vappupäivän jälkeinen päivä 2.5., kuten keväällä tänne saapuessamme huomasimme.
Vaan ei hätää. Lähimpään 24 tuntia auki olevaan kauppaan on vain viiden minuutin kävelymatka ja se nyt ainakin on auki. Marssin siis toiveikkaana sinne.
Jo sadan metrin päästä näen, kuinka belgradilaiset astelevat toinen toisensa perään ovelle ja nykivät sen ovea – turhaan. Epäusko ja -toivo alkavat vallata tilaa aivoissani vuoron perään.
Päätän kuitenkin vielä tallustaa kymmenen minuutin matkan ydinkeskustaan. Siellä oleva isompi marketti lienee sentään auki ja sieltä voi saman tien tehdä ostoksia enemmänkin. Josko vaikka ottaisi kotona odottavien ruusukaalien seuraksi jonkun sopivan possunpalan.
Lienee turha edes mainita, miten kävi. Kotiin tyhjin käsin talsiessani totean, että kuohuviiniä emme tänä uutenavuotena juo, ainakaan kotona. Tai viiniä yleensäkään.
Täällä saa mitä tahansa alkoholia vuorokauden ympäri, mutta kun ympäri vuorokauden auki olevat kaupat menevätkin kiinni kuudelta, vaikutus on täsmälleen sama, kuin Alkon ovien rämähtäessä nokan edestä kiinni minä tahansa aattona tismalleen kello kuusi.
Paitsi että ei.
Ravintoloista saa nimittäin ostaa juomaa myös kotiin. Tosin viini on niissä suhteellisen kallista, mutta täkäläiset ostavat nimenomaan parempia viinejä ravintoloista mukaan.
Uudenvuoden ateria nautittiin meille uudessa ravintolassa. © IL
En kuitenkaan poikennut kotimatkalla ravintolaan juomaostoksille, vaan päätimme poiketa sellaisessa juhlistamassa vuoden vaihtumista.
Ruuan suhteen meillä ei ollut hengen hätää, sillä kotoa löytyy varmuusvarastoja juuri tällaisten tilanteiden varalle. Jotain tonnikalapastaa juhlavampaa olimme toki aatoksi suunnitelleet, mutta ainakaan nälkää ei tarvinnut nähdä. Ravintolaruokailu oli pois suljettu idea ilman pöytävarausta.
Varttia vaille vuoden vaihtumisen suuntasimme läheiselle vanhalle panimoalueelle, jossa on trendikkäitä, mutta mukavia baareja ja klubeja vieri vieressä. Toivioretkemme oli kuitenkin turha, sillä paikat olivat tupaten täynnä ja kaikkiin oli pääsymaksu. Luovutimme ja päätimme ottaa uuden vuoden vastaan kadulla ilotulituksia katsellen.
Ja todellakin, Cetinska-kadulla seistessämme saatoimme katsella komeaa rakettien räiskyntää kadun molemmista päistä. Se oli oikeastaan aika mukava ja perinteinen tapa ottaa uusi vuosi vastaan. Poistuimme paikalta siinä vaiheessa, kun kadunmiehet alkoivat paukutella omia rakettejaan vähän mihin sattui ja oma näkö oli vielä tallella.
Monet baaritkin olivat sulkeneet ovensa jo varhain aattoiltana ja pitivät ne suljettuina myös seuraavan päivän. Aivan kotimme lähistöltä löysimme kuitenkin auki olevan paikan, jota olimme vältelleet puolitoista vuotta huonon asiakaspalvelukokemuksen, tai ennemminkin asiakaspalvelukokemuksen täydellisen puutteen takia.
Belgradin keskustan baarit ja ravintolat menevät yleensä kiinni jo yhdeltä, mutta aaton kunniaksi jotkut olivat auki neljään, niin myös tämä. Palvelukin tällä kertaa toimi.
Seuraavana päivänä päätimme, että uusivuosi olisi mukava aloittaa ruokailulla samassa paikassa. Vaikka kaikkia listassa lueteltuja herkkuja ei ollutkaan saatavilla, oli talon kana mainiota ja juustolautanen tuli talon puolesta.
Vuoden toisena päivänä lähdin jälleen toiveikkaana kauppaan ruokaostoksille, ympäri vuorokauden olevat liikkeet kun avautuivat jo toisena päivänä. Tavoitteena oli hankkia kanaa ja siideriä, jotka laitettaisiin uuniin jääkaapissa oleskelevien perunoiden kanssa.
Ja jälleen oli toive turha. Varastoja ei ollut ehditty täydentää, joten lihatiskissä lojui tismalleen yksi tuote: perhepakkaus çevapeja. Sillä mentiin ja maistuivathan çevapitkin pitkästä aikaa hyviltä tomaattien ja paistetun sipulin kera.
Nyt on vuorossa pari välipäivää ennen ortodoksista joulua, joka sekin kestää kolme päivää. Siihen aiomme varautua ajoissa.
Olemme vuodenvaihteesta 2007-8 eli ensimmäisestä yhteisestä ulkomaanmatkastamme lähtien (silloin Thaimaan Khao Lakissa) viettäneet useimmat vuodenvaihteemme poissa Suomesta. Viime vuonna uusivuosi otettiin vastaan Japanissa, toissa vuonna Melbournessa, sitä ennen Brysselissä, puolestaan sitä ennen ruotsinlaivalla ja taas sitä ennen Taiwanissa…
Nyt meillä ei kuitenkaan poikkeuksellisesti ollut tunnetta, että olisimme ulkomailla. Tunsimme olevamme kotona, Belgradissa.
Hyvää loppiaista ja gregoriaanisen kalenterin mukaista joulua kaikille lukijoille!
Uusi vuosi, uudet lumet. © IL