Teksti:
Ismo Lehtonen

Alba-päivämme jatkuivat vielä hetken. Muutimme lauantaina keskustan ulkopuolelta ydinkeskustaan.
Huoneemme oli entisessä luostarissa aivan katedraalin vieressä, joten sijaintia voi luonnehtia keskeiseksi.
Terassi aukesi sisäpihalle, jonka toisessa rakennuksessa asui ainoa naapurimme.
Katedraalin kellotorni näkyi terassille ja kuului sisälle.

 

Alba on tunnettu katedraalistaan.

Alban katedraali on alunperin 1100-luvulta. © IL

 

Alba on pieni, mutta kaunis historiallinen kaupunki ja ympäröivän maaseudun kukkulaiset maisemat linnoineen ja pikkukylineen suorastaan kuvaukselliset.

Alba on tunnettu tryffeleistään ja ympäröivästä viinialueesta, joka tuottaa jotain Italian hienoimpia viinejä.
Turistit matkustavatkin sinne nimenomaan kulinaaristen elämysten perässä ja myöntää täytyy, että ystävämme Marcon väite Albasta Italian ruokapääkaupunkina ei ole kaukaa haettu.

Viereisessä talossa meillä oli itse asiassa kolmen tähden Michelin-ravintola, joka on rankattu maailman viidenkymmenen parhaimman ravintolan joukkoon. Se näkyy tietysti myös hinnassa, joten tyydyimme tällä reissulla hieman edullisempiin vaihtoehtoihin.
Paikan alkuruokien hinnat alkavat viidestäkympistä, kun ne keskustassa yleisesti ovat kympin luokkaa.

Yhtenä iltana sanoimme ravintolassa kaksi sanaa, joita emme koskaan uskoneet sanovamme tarjoilijan kuullen ääneen: ”Menu turistico, per favore.” Kolmen ruokalajin illlallismenu maksoi kaksikymppiä henkeä kohden sisältäen lasin viiniä tai puoli litraa vettä ja siinä sattui olemaan ruokia, joita nimenomaan halusimme syödä.
Maussa ei ollut valittamista ja hyvä paikallinen viini kruunasi aterian.

Albassa kävimme myös ensi kertaa Italian-visiitillämme aperitivolla. Yleisesti ravintolat ja baarit tarjoavat sellaista kuudesta yhdeksään. Juomalasillisen kanssa saa tällöin alkupaloja, joko samaan hintaan tai pienestä lisämaksusta.
Lisukkeet voivat olla hyvinkin runsaat ja yleensä niihin kuuluu ainakin pieniä pizzanpaloja ja esimerkiksi juustoa tai makkaraa.

Vaikka Albassa voi ulkona syödä yllättävän edullisesti, etenkin tasoon nähden, oli se silti budjetillemme turmiollista.
Huoneessame oli onneksi jääkaappi ja viiden minuutin kävelymatkan päässä supermarketti, joten säästimme hakemalla aamiaistarvikkeet sieltä. Mikäpä omalla terassilla oli ruokailla, kun päivälämpötilat olivat edelleen lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä astetta.

Emme tietenkään olleet siellä pelkästään ruokailemassa, saati lomailemassa.
Päivät kuluivat enimmäkseen kirjoittaen, kuvia käsitellen, haastatteluja järjestäen ja niitä tehden.
Kaupunkiin tutustuminen rajoittui illallisaikaan.
Ja koska olemme oman elämämme matkatoimisto, melkoisesti aikaa kului jälleen seuraavaa majapaikkaa ja kyytiä sinne junaillen.

Aamuja rytmittivät katedraalin kirkonkellot. Ne aloittivat soittamisen hienotunteisesti vasta seitsemältä ja jatkoivat puolen tunnin välein. Toisen, vähän kauempana olevan kirkon kellot noudattivat samaa aikataulua, mutta vähän jäljessä, joten soittoa kesti kerralla pidempään.
Varsinainen äänivalli syntyi ensin kello 7.47 ja toinen puolelta päivin, kun Alban tuomiokirkon kello löi kaksitoista.
Pitkään nukkujille ei siinä kirkossa annettu mitään armoa, ja luulen, mutta en ole aivan varma, että näin pari moikaamisen kuolleista herättämää hortoilemassa viereisellä kujalla. Olen Turussa asunut näköetäisyydellä tuomiokirkosta, mutta sen sointi oli linnunlaulua tuohon verrattuna.

 

Alban raatihuone on 1200-luvulta. © IL

 

Niin, linnunlauluakin Albassa tosiaan oli. Ensimmäistä kertaa vuosiin kuulin käen kukkuvan, vieläpä useana päivänä peräkkäin.
On reissuelämän pieniä iloja lojua aamu-unisena vuoteessa, katsella terassin oven raosta vastapäisen rakennuksen valkeaksi rapattua seinää, suljettua ikkunaluukkua, punaista tiilikattoa niiden yläpuolella sekä pilkottavaa sinistä taivasta ja kuunnella käen kukuntaa.
En uskonut, että sitä kuunnellakseen voi matkata Suomen maaseudun sijasta pohjoisitalialaiseen pikkukaupunkiin, viinitarhojen ja keskiaikaisten kirkkojen katveeseen.

Alba jäi kuitenkin jo taakse ja jatkoimme matkaa Etelä-Ranskaan, Montpellierin edustalla sijaitsevaan Palavas-les-Flotsin rantakaupunkiin. Matkasimme yöbussilla, joka muistutti vanhasta piemontelais-languedocilaisesta perinneruuasta ”sillit suolassa”.
Linnut pitävät parvekkeen edustalla pihapuissa illansuussa huumaavaa meteliä.
Edessä oleva järvi hohkaa kullanpunaisena auringonlaskussa ja toisella puolella hotellia loistaa meri.
Taivaalle on noussut myös kuunsirppi ja tähdet kurkistelevat taivaanrannalla kuin kysellen, saako jo tulla.
Rannassa huojuvat palmut.
Täällä pidämme viikon rantaloman!

X