Autoilu, tuo maalaisten harrastus

Jaa kaverilleTilaa Seura

Kuten olen kirjoittanut, on Belgrad muuten mukava kaupunki, mutta jossain vaiheessa sitä on rakennettu autoilu edellä.

Tässä ei ole mitään kummallista, sama virhe on tehty lukemattomissa kaupungeissa ympäri maailmaa. Alvar Aalto suunnitteli moottoritietä Helsingin keskustaan.

Turussa, jossa virheistä oppimisella ymmärretään sekä omien että muiden mokauksien toistamista, luvattiin joulun alle henkilöautoille vapaa pysäköinti. Julkinen liikenne ja jalankulkijat kiittivät. No eivät tosiaan.

Belgradissa on hyvä julkinen liikenne busseineen, johdinautoineen ja raitiovaunuineen, joten autoja tuskin täälläkään tarvittaisiin aivan niin paljon, kuin niitä on. Keskustassa pääsee helposti kävellen, Novi Beogradin puolella on hyvät pyörätiet (joita kyllä käytetäänkin).

Monissa maissa auto on kuitenkin enemmän statussymboli, kuin liikkumisväline, myös Suomessa.
Balilla tuskailimme kaksi vuotta sitten sitä, että monilla oli iso hieno auto, mutta sen kääntäminen vaati lähes kuskilta kuin kuskilta jalkapallokentän kokoisen alueen, puoli tuntia aikaa tai molemmat.

Ranskassa ja Italiassa autoillaan kuin viimeistä päivää, Kreikassa ja Balkanilla usein valitettavasti kirjaimellisesti.

Kun olin lapsi, asuin maaseudulla nykyisen Salon alueella, Perniössä Kosken asemalla. Siellä kaikilla kynnelle kykenevillä täysi-ikäisillä oli auto ja niillä liikuttiin hyvinkin lyhyitä matkoja. Pohjanmaalla serkkupojat huristelivat hiekkakankaita pitkin viritetyllä vanhalla Ladalla, jolla kuulemma pääsi kakkosvaihteella mukavasti yhdeksääkymppiä.

Edelleen maaseudulla auto on tietenkin monelle välttämätön kulkupeli, jos mielii käydä töissä ja kaupassa.

Autoilu onkin lähtökohtaisesti maalaisten puuhaa. Vaikka aivan ensimmäiset autot joskus toista sataa vuotta sitten hankkikin kaupungeissa asunut varakkain väki, on niillä jo silloin huristeltu maaseutukartanoille hevosten ja alustalaisten järkytykseksi.

Perimätieto kertoo, että Suomusjärven kirkossa pappi oli kuuluttanut kesken kirkonmenojen kuutta riuskaa miestä nostamaan vapaaherra Linderin autoa ylös ojasta. Hjalmar Linder oli tiettävästi Suomen ensimmäinen autonomistaja.

Kaupunkien keskusta-asukkaille auto on senkin jälkeen ollut enimmäkseen turha. Jotkut keskustassa asuvatkin tarvitsevat sitä totta kai työn takia, mutta muille sillä on käyttöä lähinnä reissuilla maaseudulle ja loma-asunnoille.

Suomalaisissa kaupungeissa autoilu yleistyi 1960-luvulla lähiöiden ja automarkettien myötä. Vaurastuminen on kaikkialla maailmassa lisännyt autoilun suosiota, oli autolle todellista tarvetta omistajalleen tai ei.

 

Liftaaminen on Tasmaniassa turvallista.

Tasmanian maaseudulla liikutaan autolla ja tarjotaan peukalokyytejä. © IL

 

Autoa tarvitaan useimmiten silloin, kun liikutaan kaupunkien ulkopuolella, siis maalla. On toki kaupunkeja, jotka on suunniteltu niin vahvasti yksityisautoilun varaan, että jalan liikkuminen niissä on todella työlästä, mutta varsinkaan eurooppalaisissa kaupungeissa tämä ei ole ongelma.

Ei pidä käsittää väärin. Meillä ei ole mitään autoilukammoa. Omistin vuosikausia auton ja olen autoillut ympäri Suomea ja Kreetaa. Tanja ajoi kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa töiden puolesta. Autoilu voi olla mukavaa ja jopa rentouttavaa, ei tosin kiireessä, väsyneenä tai kaupungin ruuhkissa.

Järin vastuulliseksi vapaa-ajanviettotavaksi huviautoilua polttomoottorivekottimella ei kyllä voi ilmaston kannalta sanoa, ainakaan, jos on yksin liikenteessä.

Olemme kuitenkin pitkään tulleet toimeen ilman autoa ja matkustellessa suorastaan kokeilleet, miten pärjää ilman. Australiassa yleisin kulkuohje jonkin nähtävyyden äärelle oli ”aja ensin valtatietä X tuhat kilometriä ja käänny sitten sivutielle Y”. Ei useimmiten puhettakaan siitä, että sinne menisi vaikkapa bussi tai edes kamelikaravaani. Lentäen sentään pääsi Uluruun.

Emme halunneet vuokrata autoa, mutta julkinen liikennekin oli siis välillä kankeaa. Mannermaalla se vielä jotenkin toimi isojen kaupunkien välillä, mutta Tasmanian halki päätimme bussiaikatauluja vilkaistuamme *ensi kertaa elämässämme liftata, jotta käynti Freycenetin kansallispuistossa onnistuisi jotenkin järkevästi. Se osoittautuikin erittäin toimivaksi ratkaisuksi ja siellä se on myös turvallista.

 

Autoilu on Australiassa suosittua, mutta bussillakin pääsee.

Australian mannermaalla voi matkata bussillakin. © IL

 

Tietenkin liftatessakin (jota harjoitimme paikallisten tapaan myös Uuden-Seelannin eteläsaarella) turvautuu jonkun muun yksityisautoon. Liftaamisessa kuitenkin tulee hypättyä jonkun sellaisen kyytiin, joka joka tapauksessa on matkaamassa sinne, minne mekin.

Ja kuten sanottua, emme vastusta autoilua sinänsä. Kyllä meille myös autokyyti kelpaa, jos sellaista tarjotaan. Emmekä vanno, ettemme joskus vielä autoa vuokraisi tai jopa ostaisi.

Turha autoilu vain on turhaa autoilua. Jos työmatkan voi tehdä julkisilla, saati kävellen tai pyörällä, miksi valita oma auto, jos vaiva tai ajanhukka ei ole kohtuuton?

Mitä vähemmän autoja on kaupunkien keskustoissa, sitä mukavampaa on jalankulkijoilla, jollaisiksi myös autoilijat muuttuvat heti autosta ulkoistuessaan. Ja sitä helpompaa niissä on liikkua ja parkkipaikka löytää niiden kuskien, jotka oikeasti tarvitsevat sitä autoa.

Kaupunkilainen, lakkaa siis leikkimästä maalaista, jos siihen ei ole mitään syytä.

*Disclaimer: Tanja on kyllä liftannut lentokoneeseen ja esimerkiksi libanonilaiseen sotilasbussiin, mutta ne taas ovat oman tarinan paikka.

X