Teksti:
Ismo Lehtonen

Musta kissa Nero alkoi ilmestymistään seuraavan viikon aikana käydä yhä rohkeammaksi. Se uskaltautui pian jo terassille syömään, vaikka Tanja istui siellä.

Ostin kaupasta kanapateeta ja sitten neljän pateepötkön lajitelman, jotta kissa saisi vaihtelua ruokavalioonsa. Yksi niistä osoittautui vihannesversioksi.
Nero söi senkin, mutta ilmeestä saattoi päätellä, että nyt jäivät kyllä Michelin-tähdet tällä kissaravintolalla haaveeksi.

Katin uskalluksen lisääntyessä aloimme valmistella sitä hakemaan suojaa yöpakkasilta huoneistostamme.

Neron ilmestyessä terassille syömään aloimme jättää ulko-ovea varovasti raolleen, odottaen, josko kissa uskaltautuisi sisätiloihin lämmittelemään. Jonkin ajan päästä se alkoikin varovasti kurkistella ovelta ja uskaltautui jopa puoliksi sisälle, mutta pelko ja varovaisuus ei antanut periksi tulla kokonaan sisään.

Lopulta se rohkaisi mielensä ja livahti ovesta sisään. Istuimme sohvalla liikkumatta kuin tatit ja annoimme Neron tutkiskella rauhassa paikkoja. Kaikki kiinnosti kovasti, mutta selvästi otusta jännitti ja mietitytti, onkohan se astunut ansaan.

Toinen etutassu jäi aina ilmaan kuin saksanseisojalla sen edetessä askel kerrallaan. Annoimme sille ruokaa ja vettä olohuoneen nurkkaan ja katsoimme, uskaltautuuko kissa appeelle.

Lopulta se uskalsi tehdä senkin ja patee teki kauppansa. Sisään se ei kuitenkaan halunnut jäädä, vaikka pakkanen puri ulkona vielä ikävästi. Sen sijaan se kyhjötti öisin kynnysmatollamme, jossa oli kuitenkin vähän mukavampaa kuin paljaalla asfaltilla.

 

Kissa syö raksuja.

Nerolle maistuvat kissanraksut. © TM

 

Falskaavan ulko-oven alta tihkui vähän lämpöäkin.

Emme totta puhuen tunteneet itseämme erityisen älykkäiksi hytistessämme sohvalla peittojen alla vain, koska kissaa varten piti pitää ovea auki ja päästää pakkanen suoraan sisään.

Päivänä muutamana keksimme myös, miten Nero oli pihaan päässyt. Meidän ja naapurin terassien välissä kasvaa puu, josta kissa pääsee naapurin terassin katokselle ja siitä edelleen kattoja pitkin suureen maailmaan. Samaa reittiä se oli tietysti alun perin pihaammekin tullut.

Tieto helpotti, sillä nyt ainakin voimme olla varmoja siitä, että Nero ei jäisi ruuatta ja juomatta jumiin pihallemme, vaikka lähtisimmekin pois pidemmäksi aikaa.

 

Kissa käyttää puuta hyväkseen.

Neron reitti pihalle ja pois. © IL

 

Viime viikon torstaina tapahtui sitten käänne. Nero tuli sisään, tutkaili jälleen ympäristöä ja asettui lopulta sängyn alle nukkumaan. Se selvästi tunsi olonsa suhteellisen turvalliseksi, mutta kovin aukealle paikalle ei uskaltanut kuitenkaan levolle asettua.

Olimme ostaneet sille kaupasta säkillisen kissanraksuja, olivat sopivasti tarjouksessakin.

Perjantaina kissa veteli edelleen hirsiä. Lämmin ja turvallinen nukkumapaikka näemmä kelpasi kulkurille, mutta aloimme miettiä tulevaisuuttamme. Meillä ei ole ollut lemmikkiä reissaamisen takia, mutta nyt kissa näytti asettuneen taloksi.

Mistä hankimme sille hoitajan matkojemme ajaksi? Voimmeko vain jättää Neron ulos ja ruokaa terassille? Mitä naapuritkin ajattelevat?

Pähkäilyä aiheutti sekin, että Neron vatsa näytti kovin roikkuvalta. Ystävämme seurasivat Facebookissa tiiviisti Neron edesottamuksia ja pohtivat kanssamme, onko Nero kenties naaras ja tiineenä, vai onko sillä vain matoja.

Emme olleet varauksettoman innostuneita ajatuksesta, että kissa päättäisi pyöräyttää matollemme tai peräti sängyn alle joukon pikku-Neroja.

Päivän kääntyessä iltaan aloimme jo huolestua. Olimme sopineet tapaamisen ystävämme kanssa kaupungille, mutta emme uskaltaneet jättää kissaa yksin sisälle, vaikka olimmekin tehneet sille hiekkalaatikon korvikkeen pesuvadista ja sen pohjalle revityistä vessapaperin hylsyistä.

Ulkona satoi ja myrskysi, eikä Nero näyttänyt pätkääkään siltä, että sitä huvittaisi lähteä sinne uudesta mukavasta ja lämpimästä kodistaan. Lopulta selitimme ystävällemme tilanteen ja kutsuimme hänet kylään, mitä vastaan hänellä ei onneksi ollut mitään.

Tajusimme, että jo muinaisten egyptiläisten jumalana palvelema olento oli ollut meillä alle vuorokauden ja hallitsi jo elämäämme ja kotiamme. Sängyn alta.

Ystävämme oltua kylässä jonkin aikaa Nero uskaltautui hetkeksi pois sängyn alta. Hetken päästä huoneistoon levisi pistävä haju. Jossain oli kissanpissaa.
Mitään lätäkköä ei löytynyt ja myöhemmin päättelimme, että Nero oli pelännyt vierasta ihmistä ja varmuuden vuoksi merkannut asunnon itselleen kuuluvaksi.

Seuraavana päivänä Nero lähti ulos, eikä ole sen jälkeen sisälle tullutkaan kuin syömään. Japanilaisen ystävämme vieraillessa luonamme pari päivää Nerosta ei näkynyt hännänpäätäkään, mutta sitten se taas ilmestyi terassille.

Ehdimme jo loukkaantua: katti tulee syömään ja nukkumaan, pissaa johonkin ja häipyy sitten kokonaan.

Jos se on pihalla meidän lähtiessämme ulos se seuraa meitä hetken ja livahtaa sen jälkeen vastapäätä pihaa olevasta kellarin ikkunasta sisään.

Siellä se on ollut lämmittelemässä silloin, kun ei ole uskaltanut vielä tulla meille.

Nero on päättänyt selvästi pysytellä puoliksi kulkukissana, eikä asettua meille taloksi. Tavallaan se on harmi, sillä ei meillä olisi ollut mitään sitä vastaan, että sohvalla välissämme olisi ollut kissa, jota silitellä.

Eilen sunnuntaina, eli kahden viikon päästä Neron ilmaantumisesta pihaan, tapahtui kuitenkin uusi käänne. Nero ilmestyi oven suuhun Tanjan ollessa menossa terassille ja naukui! Raukalla oli nälkä ja ensimmäistä kertaa se pyysi ruokaa muutenkin, kuin tuijottamalla merkitsevästi.

Eikä siinä vielä kaikki: Nero alkoi hetken syötyään puskea Tanjan jalkaa, sitten kättä ja lopulta kelpasi rapsutuskin! Kovin on kissa rohkaistunut lyhyessä ajassa. Pieni pyörähdys sisälläkin piti tehdä.

Toisaalta on helpottavaa tietää, että Nero ei ole meidän vastuullamme ja pystymme luottavaisin mielin lähtemään matkoille. Olemme jättäneet sille raksuja ja vettä terassille, mutta paha kyllä pulun penteleet käyvät napostelemassa niitä, kun kissa on poissa.

Ne pelkäävät kissaa, mutta mokomat salmonellaruiskut ovat niin isoja, että Nerokin vähän pelkää niitä, eikä uskalla tulla syömään kun pulut ovat sen ruokakupilla.

Ehkä meitä ei ole tarkoitettu juuri nyt lemmikin omistajiksi, mutta mukavaa on sekin, että tuolla ulkona on otus, joka on kiintynyt meihin.

Tai ainakin ruokakuppiimme.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Upea kertomus,kiitos.
Itselläni samantapainen kertomus vuuosien takaa.Pihalle ilmestyi iso,
vähän kuluneen näköinen poikakissa. Silloin oli kesä-aika.Hän kävi
pihalla ja kuistilla kuukauden päivät,annettiin aina jotain evästä.
Sitten Hän hävisi!? Myöhemmin kuulin naapurilta että kissan omistaja oli
vienyt Hänet sterilointiin. No hyvä niin,ettei tarvitse kuleksia ympäriinsä.
Meni muutama viikko ,sit Hän ilmestyi taas pihalle,tuli kuin ennenkin
kuistille syömään,ja syksyä myöden Hän majoittui meille ,ensin vain eteiseen
päivisin,sitten myös yöksi,kunnes muutti kokonaan meidän Pojaksi kokopäivä
kissaksi.Niin me elettiin muutamia vuosia onnellisena.kunnes hänelle tuli aika täyteen. Muistoissa Hän on aina edelleenkin.
Nykyään meillä on yhteensä 3 kissaa.

Kiitos! Ja hieno tarina! Noin ne kissat saattaa joskus vaihtaa perhettä. Mekään ei oltu aluksi varmoja, onko Nero jonkun lemmikki, mutta vaikuttaisi kulkukissalta, kun piilotteleekin naapurin kellarissa. Pelkää kovasti muita ihmisiä, paitsi meitä (tai vähän kyllä muakin vielä).

Ostimme taannoin kesämökiksi pikkukylästä vanhan ok talon. Kävimme siellä usein viikonloppuisin remonttia tekemässä ja lähes aina käydessämme naapurin kaksi ( siskokset ) kissaa tuli meitä moikkaamaan. Tapahtui siis myös talvisin tämä ja joskus kissat jopa osasivat olla meitä odottamassa pihalla t. terassin alla.

Jotenkin ja jostain nämä otukset siis tiesivät aina meidän aikatauliåun, koska milloinkaan ei mennyt montaakaan minuuttia niin katit olivat pihalla kuikuilemassa. Luonnollisesti annoimme aina kohteliaasti hieman purtavaa ja rapsutteluja kehujen kera.

Tuli sitten Joulukuu -12 , ja muutimme maalle pysyvästi omien leikattujen kissojemme kanssa. Eikä mennyt sitten tuntiakaan, ja naapurin katit ilmestyivät taas paikalle. Laitoimme katetulle terasille ruokaa ja omat kissat saivat tarkkailla vierailevien tähtösten ruokailua turvallisesti lasisen seinän läpi. Molemmin puolista tarkkailua lasin läpi, ei murinoita.

Naapurin katit olivat kuitenkin jo selvästi keskenään päättäneet uuden kotinsa osoitteen ja eräänä päivänä sitten keväällä, toinen siskoksista teki hienon esityksen leikkien pihalla tyhjillä kukkaruukuilla ja kivillä 🙂 , tehden näin hienolla esityksellään meihin erittäin suuren vaikutuksen.

Homma oli sitten näin taputeltu. Kissat päästettiin taloon sisälle. Omat kissat vietiin pesuhuoneeseen ja sitten kissojen paikkoja vaihdettiin. Hyvin toimi. Pieniä suhinoita tuli tottakai, mutta olivat nopsasti ihan hyvissä väleissä. Samana iltana kaikki neljä kissaa nukkuivat sujuvasti samassa talossa.

Kävin naapurin kanssa keskustelun heidän kisuistaan ja tuumasin, että toki meillä on aina ruokaa ja lämpöä tarjolla, mutta omaksi emme niitä haluaisi ottaa. Naapurin melestä nuo katit joutaisivat hyvin meillä olemaan ja vaikka ihan pysyvästi. Hänellä kun on kennel ja hommia muutenkin kädet täynnä.

No näin sitten mentiin eteenpäin. Aikaa kului pari vuotta, ja toinen siskoksista sairastui pahaan suutulehdukseen, eikä hampaiden poisto ja antibiootit tulehdukseen auttaneet, oli sitten aivan pakko lopettaa hieno kisu. Jäljelle jäänyt veli eli sitten vielä pari vuotta, mutta sairastui kilpirauhasen vajaatoimisuuteen, eikä koskaan siitä toipunut. Viime syksynä pääsi kissojen taivaaseen kovasti laihtuneena.

Olivat hienoja ja myös erittäin isoja kissoja, Maine Cooneja. Poika oli n. 9 kg ja siskokin 7 kg.

Vieläkin on noita persoonallisia, kekseliäitä ja sosiaalisia veijareita kovasti ikävä.

Hei! Kiva tarina! Päättivät sitten kissat teilläkin, keitä niiden perhe on. Tosi ikävää, että sitten menehtyivät. Nero on sopeutunut jo elämäämme täysin, mutta silti pitää käydä katoilla ja kujilla vaeltelemassa ja kun käyn kaupassa, se tulee kadulle odottamaan. Naapuriasunnon remontti tuhosi valitettavasti viikko sitten pihamme pikku puutarhan, joka oli Nerolle kuin pieni viidakko ja rakas leikkipaikka, joten se haluaa entistä enemmän meistä leikkiseuraa.

Vastaa käyttäjälle izicat Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X