Helsinki muuttuu, tavarantarve ei

Helsinki, tuo Itämeren helmi ja Pohjolan valkea kaupunki oli onneksi muuttunut valkeasta ruskeaksi tänne saavuttuamme, eli lumet olivat sulaneet. Huhtikuu on vuoden rumin aika, kun maa on jo paljas, mutta mikään ei vielä viherrä ja ainoa nurmikosta esiin työntyvä elonmerkki on koirankakka. Arvostimme silti sohjottomia katuja ja auringonpaistetta.

Kotiin saavuttuamme kävimme hakemassa ensi töiksemme tavaramme kellarista, neljä muovista säilytyslaatikkoa. Niiden sisältöä ei juuri ole kahden Helsingin-viikon aikana tullut kaivattua, edellisestä seitsemästä kuukaudesta puhumattakaan. Olemme kotonakin pärjänneet sillä repullisella tavaraa, joka meillä on ollut maailmallakin.
Täällä säilössä olleista vaatteista olen käyttänyt kylpytakkia ja tohveleita, jotka myös Tanja kaivoi esiin, sekä matkalla kovasti kaipaamiani pukua ja kävelykenkiä. Lisäksi sattuneesta syystä lyhythihaisille paidoille ei ole ollut käyttöä edes kevään lämpimimpinä päivinä, vaan olen korvannut ne pitkähihaisilla.

Kotikatu pitkästä aikaa. (IL)

Olemme jo aikaisemmin pohtineet, mitä ehdottomasti haluaisimme kotoa mukaamme ja lista oli melko lyhyt, kaikkiaan noin kolmesataa tavaraa vaatteet, taloustarvikkeet ja koriste-esineet mukaan luettuina. Kolmen viikon käynti Helsingissä todistaa, että tuo lista pätee hyvinkin.

Helsinki oli suunnitelmissamme tervetullut viivähdys Suomen-kodissa, minkä aikana ehtisimme raivata sitä hieman lisää uusia vuokralaisiakin ajatellen, tavata mahdollisimman paljon ystäviä, hoitaa juoksevia asioita ja ihan vain rentoutua mukavalla kotisohvallamme siinä välissä. Juoksemista on totisesti riittänyt, sillä eteen on tullut odottamattomia käänteitä, joiden takia myös aika juoksee aivan liian nopeasti. Suunnitelluista tapaamisista on toteutunut murto-osa ja raivaaminen on jäänyt minimiin.

Toki olemme ehtineet nauttia kodistammekin ja erityisesti kahden tunnin lauantaisesta saunavuorostamme, jonka aikana voi jäähdytellä sisäpihan terassilla keskellä kaupunkia. Aamukahvihetket olemme yrittäneet pitää kiireettöminä. Tampereella luimme ensimmäistä kertaa vuosikausiin ihan paperista sanomalehteä aamukahvipöydässä, mikä oli kieltämättä mukavaa vaihtelua. Olemme tehneet lempiruokiamme ja hapankorppujen, juuston ja ruisleivän syöntiä on jatkettu. Parhaat ilot ovat usein arkisia ja yksinkertaisia.

Olen asunut Helsingissä seitsemäntoista vuotta ja yhdeksän vuotta meillä on ollut yhteinen koti. Siinä ajassa kaupunki on muuttunut niinkin paljon, että vakavasti nostalgiaan taipuvainen tuijottelisi jo synkissä mietteissä Pitkältäsillalta alla vellovaa tummaa vettä. Moni tuttu paikka ja instituutio on lopettanut tai muuttanut. Hyvääkin tapahtuu kyllä koko ajan, sillä jo puolen vuoden poissaolomme aikana kulman taakse on meiltä salaa perustettu kahvila ja joogasali, toisen kulman taakse muutama uusi ravintola. Olemme yrittäneet käydä muutamissa vakiopaikoissamme syömässä ja juomassa ja ajatuksena oli katsastaa ammatillisesta mielenkiinnosta pari uuttakin, mutta aika ei antanut myöten.

Helsinki on hieno lintuperspektiivistäkin. (IL)

Kohta on tullut aika vaihtaa jälleen maisemaa ja jättää tuttu kotikatu ja Helsinki taakse. Paluun ajankohta on vielä avoin. Otamme siis tutut pienet reppumme ja käymme. Helpotusta pakkaamiseen tuo nyt se, että talvivarusteita ei tarvitse kantaa mukana. Emme siis liikuskele lentokentillä kolmenkymmenen asteen helteissä villakankainen talvitakki käsivarrella, mikä ehkä tuo ripauksen lisätyylikkyyttä matkantekoon.