Interrail avasi Euroopan silmien eteen, osa 2

Interrail-matkamme jatkui Pariisiin. Saapuessamme pohjoiselle rautatieasemalle, kaupunki oli helteinen.
Ranskan suuren vallankumouksen 200-vuotisjuhlallisuudet olivat ohi, mutta merkkivuosi näkyi katukuvassa.

Uusikin vallankumous Euroopassa oli jo alkanut, mutta vielä Berliinin muuri odotti murtumistaan.

Ystäväni olivat opiskelleet koulussa saksaa, joten Länsi-Saksan puolella he olivat huolehtineet puhumisesta. Ylittäessämme Ranskan rajan minut valittiin äänin 2-1 tulkiksi Ranskan alueella.

En ollut lukenut koulussa ranskaa, vaan venäjää.

Ranskalaisravintoloiden ruokalistat näyttävät edelleen samanlaisilta © IL

Hostellimme sijaitsi muistaakseni 20. kaupunginosassa, jonne pääsi tietenkin kätevästi metrolla.
Suomessa harva tosin siihen aikaan puhui hostelleista, vaan retkeilymajoista.

Opiskelijoina olimme automaattisesti myös Suomen Retkeilymajaliiton jäseniä ja opiskelijakorttia vilauttamalla sai näin ollen alennusta hinnoista.

Retkeilymaja tuo mieleen lepopaikan, jossa keittää ruokaa ja nukkua patikoituaan päivän rinkka selässä poluilla pitkin metsiä, niittyjä ja vuoria.
Tarpeet toimitetaan ulkohuussissa ja kasvot huuhdellaan raikkaalla purovedellä, jonka halutessaan voi lämmittää puuhellalla, takassa tai nuotiolla.

Se kuulosti erikoiselta nimitykseltä majapaikalle, joka sijaitsi tiheästi asutuissa 1920-luvun kaupunkikortteleissa kaukana edes lähimmästä puistosta, mutta kävelymatkan päässä metroasemasta.

Sisävessat ja suihkut löytyivät käytäviltä ja maastokin oli tasaista ja hyvin asfaltoitua.

Tukikohdastamme lähdimme tutkimaan suurkaupunkia. Ensimmäiseksi menimme Galleries Lafayetten urheiluosastolle ostamaan suurta huutoa ja kuuminta hottia olevat vyölaukut.

Valitsin oranssin.

Kaupungin kalleus ei tullut yllätyksenä, mutta silti järkytyksenä. Niinpä tyydyimme enimmäkseen pureksimaan täytettyjä patonkeja hostellilla illallisiksi. Kyytipojaksi ostimme todella halpaa ja todella pahaa punaviiniä, tarkoitettu kai lähinnä ruuanlaittoon.

Teimme kuitenkin poikkeuksen – söimme McDonaldsissa! Mäkkärillä tuli Suomessakin käytyä harvoin, mutta pitihän ranskalaisversio testata. Ja olihan se erilainen, olisi saanut oluttakin.

Saatoin ylpeänä todeta, että ääntämykseni oli kunnossa, kun myyjätär vastasi tilaukseeni ranskaksi. Tunnelmaa hieman latisti se, etten ymmärtänyt, kysyikö hän, että siinäkö kaikki vai tuliko vielä muuta.

Parin päivän perästä olimme katsastaneet Louvren ja Eiffel-tornin, joten oli aika jatkaa kohti etelää. Otimme junan Marseilleen.

Hostelli oli keskustan ulkopuolella ja ensimmäisenä iltana ruokapaikkaa hakiessa tuli vastaan pakettiautoon rakennettu pikkupizzeria, josta tilasin kolme isoa kinkkupizzaa. Koska olin Le tulkki, minut määrättiin hakemaan ruokaa, kaverit hakivat läheiseltä huoltoasemalta viinipullon.

Menin mammuttipizzat saatuani heitä vastaan ja jouduin suunnistamaan suomenkielisen puheen perusteella, sillä pizzalaatikoiden takaa en nähnyt kuin katua ja tähtitaivasta.

Mutustellessamme saalista hostellin terassilla totesimme, että yksi pizza olisi riittänyt kolmelle.

Marseillen jälkeen oli vuorossa pieni Mentonin kaupunki melkein Italian rajalla. Kaupungissa oli yksi hostelli, joka sijaitsi kukkulalla noin neljänsadan porrasaskelman päässä. Kipusimme ylös kuullaksemme, että majatalossa ei ole sijaa ennen huomista.

Välimeri on aina Välimeri. Kuva Ostia di Lidolta. © IL

Päätimme käydä Nizzassa ottamassa aurinkoa rannalla ja tulla takaisin kysymään, olisiko peruutuspaikkoja. Eipä ollut, joten ainoa vaihtoehto oli nukkua viereisessä puistossa. Meillä oli makuupussit, joten se ei sinänsä ollut ongelma, varsinkin, kun lämpöä riitti.

Ilahdutin ystäviäni ennen nukkumaanmenoa muistuttamalla, että näillä leveysasteilla on jo skorpioneja. Emme kuitenkaan heränneet hengettöminä, vaan kutisevina.
Tarkempi tutkimus aamun valossa paljasti, että olimme leiriytyneet keskelle muurahaisten polkua.

Parin Mentonissa vietetyn yön (jälkimmäinen sisällä hostellissa) ja Monacossa piipahtamisen jälkeen oli aika vaihtaa jälleen maata. Suuntasimme Italiaan ja Veronaan, josta oli kätevä jatkaa matkaa myöhemmin takaisin pohjoiseen.

Tulkin velvollisuuteni loppuivat samalla, nyt jokainen oli omillaan. Interrail-saagan kolmas ja viimeinen osa paljastaa, miten kävi.