Kukkalaatikko tuo ihmiselle iloa ja tuskaa

Vanha sanonta on, että kaikki paitsi puutarhanhoito (tai purjehdus) on turhaa. Valehtelisin, jos sanoisin puutarhan hoitamisen olevan minulle tärkeää. Jos meillä olisi oma talo, en ehkä haluaisi siihen hehtaarin puutarhaa, jonka hoitamiseen saisi upotettua suurimman osan kesäisestä vapaa-ajasta. Kasvit ovat toki mukavia ja olisi kyllä mukava saada vihannekset ja yrtit omasta maasta. Silti täällä Belgradissa kukkalaatikko teettää jo riittävästi työtä.

Olen viettänyt lapsuuteni maalla nykyisen Salon alueella, ensin Suomusjärvellä ja sitten Perniön Koskella, jossa meillä oli iso tontti ja sillä paljon hyötykasveja. Minusta ei ollut suurta hyötyä niiden hoitamisessa, mutta perunannostoon sentään osallistuin syksyisin. Se on itse asiassa tiettyyn pisteeseen asti aika mukavaa puuhaa, jos ei sada. Seuraavan kerran ryhdyinkin puutarhahommiin puolitoista vuotta sitten, kun hoidimme australialaisten ystäviemme taloa ja tonttia heidän ollessaan lomalla.

Tontti oli puolen hehtaarin kokoinen ja sille mahtui uima-altaan, kahden pienen sympaattisen koiran, koristepensaiden ja eukalyptuspuiden lisäksi muun muassa kasvihuone, luumupuita, kasvimaa ja pieni kanala. Australian kesähelteillä kaikkea piti kastella säännöllisesti, kuumimpina päivinä myös kanoja. Vaikka suurin osa kastelusta oli puoliautomaattista ja sekä kanat että koirat söivät vain kerran päivässä, töitä riitti silti, ja tietysti kasveja piti pitää silmällä, satoa tarkkailla ja tomaateista kukistaa varkaat.

Tanjan kokemus puutarhanhoidosta oli onneksi paljon tuoreempi ja monipuolisempi ja itsekin osasin kääntää vesihanan ajastimen päälle oikeaan aikaan. Viherpeukaloni on silti edelleen keskellä kämmentä ja suhtaudun terveellä epäluulolla kykyihini pitää kasvikunta hengissä. Belgradin-kotimme edessä sisäpihalla on pieni puutarha, joka suurimmaksi osaksi ei ole vastuullamme. Terassillamme on kuitenkin vuokraisännän äidin siihen rakkaudella ostamia kukkia ja etenkin toinen kaiteelta roikkuva kukkalaatikko on murheenkryyni.

Belgradin-puutarha kukoisti alkukesästä. © IL

Jo viime kesänä kyseisen laatikon kukat kuolivat ilman näkyvää syytä. Kastelimme niitä helteellä ja jätimme rauhaan sateilla. Nypimme kuolleita kukkia ja oksia pois, mutta mikään ei auttanut. Tänä vuonna päätimme, että kuoleman kukkalaatikko ei enää saa uusia uhreja, mutta olimme väärässä. Muutamassa viikossa orvokit heiluttivat pieniä lehtiään meille viimeisen kerran ja poistuivat autuaammille kasvumaille. Viereisessä laatikossa kukat sen sijaan kukkivat melko iloisina viime vuoden tapaan.

Kesä on muutenkin ollut täällä poikkeuksellinen. Kun viime vuonna satoi ja ukkosti yöaikaan ilmaa raikastaen, on tänä kesänä ollut sateista ja kylmää suurimman osan aikaa. Sisäpihan kukkia ei toisaalta ole tarvinnut juuri kastella, mutta niinpä liljat kuihtuivatkin jo kesäkuun puolivälissä, kun viime vuonna ne olivat silloin juuri puhjenneet kukkaan.

Tyhjä kukkalaatikko on joka tapauksessa surullinen näky ja sellainen olisi varmasti myös vuokraisännän äiti, jos hän saapuisi hakemaan posteja ja näkisi kukkiensa kovan kohtalon. Päätimme hankkia laatikon täytteeksi jotain muuta. Tanja keksikin hyvän idean, jonka toteuttaminen kesti hetken. Päätimme nimittäin istuttaa kukkien tilalle hyötykasvin tai kasveja, mutta emme heti löytäneet sellaisia. Viime viikolla kuitenkin kohtasimme kaupungilla komean basilikan ja päätimme, että se saa olla loppuajan laatikossa sekä silmiemme että suidemme ilona.

Basilika ennen istuttamista. © IL

Vinkki: Laita vaalean leivän päälle voita tai margariinia, juustoa ja juustosiivujen alle (tai päälle) huuhdeltuja basilikanlehtiä. Syö. Todennäköisesti pidät.