Maailmanmatka jatkuu kolmatta vuotta

Kaksi vuotta sitten, 31.10.2016, alkoi maailmanmatka, joka vastoin ennakko-odotuksia jatkuu yhä. Aloitin tuolloin hartaasti odotetun puolen vuoden vuorotteluvapaan ja lähdimme saman tien Balille. Tarkoitus oli palata sen jälkeen normaaliin arkeen koti-Suomessa, mutta toisin kävi.

Olimme jo pitkään suunnitelleet, että tilaisuuden tullen tekisimme yhdessä pitkän matkan, jonka aikana voisimme käydä sellaisissakin paikoissa, joihin ei lyhyellä lomalla tulisi lähdettyä. Matkamme työnimi oli maailmanympärireissu, vaikka ihan maailmaa emme sentään aikoneetkaan kiertää.

Meillä oli viisumi Indonesiaan kahdeksi kuukaudeksi ja halusimme matkan aluksi lähinnä rentoutua käyden hieronnoissa ja joogassa ja tuijotellen merta ja viidakkoa. Vietimme kuukauden Ubudissa, kävimme Gili-saarilla ja loppuajan vietimme rantalomaa Sanurissa.

Olemme aloittaneet maaimanmatkamme kaksi vuotta sitten ja saapuneet Ubudiin. © IL

Tanjan piti tehdä töitäkin, mutta onnistuimme silti irrottautumaan arjen rutiineista. Budjetti oli niukka, mutta siksipä aioimmekin viettää aikaa edullisilla seuduilla.

Matkasuunnitelmamme olivat silloin ja ovat edelleen joustavat. Koska Indonesiassa pitää olla menolippu taskussa, olimme varanneet lennot uuden vuoden alle Melbourneen. Sen tarkempaa ajatusta matkakohteista meillä ei ollut, vaikka Uusi-Seelanti kyllä houkutteli.

Melbourneen lensimme, koska halusimme käyttää tilaisuuden hyväksi ja käydä Australiassakin, kun siellä vieläpä oli kesä. Uusi vuosi esimerkiksi Sydneyssä taas olisi ollut tolkuttoman kallista.

Olimme ajatelleet viettää Ausseissa vain lyhyen aikaa, koska maa ei totisesti kuulu maailman edullisimpien seutujen kärkikymmenikköön. Saimme kuitenkin Gileillä tapaamiltamme ystäviltämme talonvahdin paikan heidän lomansa ajaksi ja säästimme näin reilusti rahaa, joten loppujen lopuksi kiersimme joka osavaltion ja teimme välissä Etelämeren-risteilynkin.

Lähdimme vierailemaan Uudessa-Seelannissakin ja siellä saimme tietää, että koko elämämme tulisi todennäköisesti muuttumaan. Tuli viesti työpaikan yt-neuvotteluista ja päättelimme aivan oikein, että tällä kierroksella lyhyt tikku jää auttamatta käteen.

Tässä vaiheessa Uutta-Seelantia tiesimme jo, että tiemme on muuttunut mutkaiseksi. © IL

Kävimme vielä Marokossa ja Espanjassa, ennen kuin lensimme Tukholman kautta takaisin Suomeen, kaksi viikkoa alkuperäisen paluupäivän jälkeen. Emmekä menneet jäädäksemme, vaan lähteäksemme. Maailmanmatka jatkuisikin paljon suunniteltua pidempään.

Irtisanomisilmoitus oli tullut Marokon Fesissä ja päätimme jäädä maailmalle. Espanjassa keksimme muuttaa kesäksi Belgradiin.

Lähtiessämme Helsingistä koleana syyspäivänä kaksi vuotta sitten, olimme lähdössä seikkailuun. Emme tienneet varmuudella, mitä puolen vuoden matkamme toisi eteemme ja missä, mutta olimme uteliaita ja valoisalla mielellä.

Nyt olemme ulkomailla töissä. Koko matkustustapamme on muuttunut. Menemme sinne, mistä meiltä halutaan juttuja ja matkustamme hitaasti, jos mahdollista. Voimme olla kohteessa pitkäänkin, jos vain budjetti sallii.

Säännöllistä kuukausipalkkaa ei ole enää kummallakaan. Joudumme miettimään tarkasti, millä matkustaa ja missä majoittua. Neljän ja viiden tähden hotellit ovat nykyään enimmäkseen poissa laskuista, vaikka poikkeuksia ne olivat ennenkin. Tilalle ovat tulleet hostellit, pensionaatit ja majatalot, toki halpoja hotelleja ja erityisesti AirBnb:tä unohtamatta.

Puolen vuoden reissumme antoi hyvät eväät nykyiseen elämään. Totuimme matkustamaan ja elämään pienellä budjetilla. Opimme myös, että pystymme tulemaan toimeen keskenämme ympärivuorokautisesti ja -vuotisesti.

Tapasimme myös mahtavan määrän uusia ihmisiä, joista monista tuli ystäviämme. Tämä jatkuu edelleen. Erityisesti uusia ystäviä tulee tietysti nykyisestä asuinpaikastamme Belgradista.

Toisaalta jatkuva reissaaminen opetti myös sen, että tarvitsemme yhä enemmän paikallaan olemista ja kiinteitä tukikohtia. Jos lähdemme pitkälle työmatkalle, emme enää halua vaihtaa kaupunkia ja majapaikkaa päivästä toiseen, vaan huomaamme jäävämme yhä helpommin aloillemme. Repun pakkaaminen tuntuu yhä rasittavammalta ajatukselta.

Joskus mietin, että onko seikkailujen aika nyt ohi. Olemmeko jo niin mukavuudenhaluisia, että emme enää jaksa lähteä tutkimaan maailmaa ja uusia kohteita, vaan pysyttelemme mieluummin paikallamme ja palaamme aina uusiin tuttuihin kohteisiin, silloin kun matkustamme?

Ei sentään aivan. Haluamme yhä kokea uutta ja innostumme edelleen uusista paikoista, vaikka vanhoissakin riittää kyllä koettavaa. Haluamme jakaa näitä kokemuksia myös muille, kuten tämän blogin lukijoille. Maailmanmatka jatkuu, mutta toisella tapaa.

Emme kuitenkaan ole enää kovin innostuneita puhtaasta kiertolaiselämästä, vaikka puhummekin majapaikoistamme koteina. Tarvitsemme myös oikean kodin, sellaisen, joihin palata reissujen jälkeen.

Tällä hetkellä sellaiselta tuntuu vuokrakaksiomme sisäpihan vanhassa talossa Belgradissa, Skadarlijan kaupunginosassa.