Musta kissa vei paikan sydämistä ja sohvalta

Maaliskuun alussa kirjoitin kulkukissa Nerosta, joka uskalsi piipahtaa meillä sisällä ja jopa nukkua sänkymme alla. Tulipa pikkuinen jo puskemaan jalkaa terassilla. Annoimme sille nimen Nero, koska se on musta kissa ja fiksu.

Harmittelimme, että siitä ei sitten kuitenkaan tullut kotikissaa, vaan puoliksi kulkuri, mutta osaapahan sitten olla omissa oloissaan, jos menemme matkoille.

Tästä siis lähdettiin kaksi kuukautta sitten. Pieni musta kissa Nero uskaltautui silloin kynnykselle asti. © TM

Kahdessa kuukaudessa asiat ovat edenneet nopeasti, hyvin nopeasti. Ensin Nero (joka on tyttö ja lähes pentu vielä, pienikokoinenkin) suostui yllättäen silitettäväksi ja alkoi kehrätä. Sitten se päivänä muutamana sisälle uskaltauduttuaan hyppäsi kuin hyppäsikin sohvalle.

Pian se oli löytänyt oman paikkansa sohvalta meidän välistämme. Nykyään se haluaa, että sille muotoillaan huovasta pieni pesä, johon se käpertyy mielellään. Nerosta on tullut meidän kissavauvamme.

Neron paikka sohvalla, tässä ilman peitosta tehtyä pesää. © IL

Kissa sohvalla kyllä rentouttaa ja tuo hyvää mieltä. Sen silittäminen on elämän yksinkertaisia iloja, meditatiivista puuhaa ja mukavaa vaikka työnteon lomassa. Tulee tunne, ettei tästä ole kiire mihinkään kerällä olevan kehräävän karvakäärön vierestä.

Sitä ennen sen seurassa pihaan ilmestyi myös toinen, isompi kissa. Ajattelimme ensin sen olevan Neron kaveri ja nimesimme sen Kamuksi, mutta pian tulimme siihen tulokseen, että se onkin Neron lähisukulainen.

Kamu käyttäytyi kuin henkivartija ja suhtautui meihin suurella epäluulolla. Se oli selvästi huolissaan siitä, millaisiin oloihin Nero luonamme joutuu. Päätyykö musta kissa kenties kansainvälisen lemmikkieläinkaupan uhriksi, vai kohdellaanko muuten kaltoin?

Ennen pitkää Kamu kuitenkin rentoutui ja kävi varovasti itsekin tarkastamassa Neron tulevat asuinsijat. Toisaalta se hyökkäili Neron kimppuun, mistä emme yhtään tykänneet ja menimme väliinkin.

Sänkyyn Nero ei tahtonut tulla millään nukkumaan. Sängyn päälle hyppääminen tuntui olevan sille tabu. Lopulta se teki pitkällisten houkuttelujen jälkeen ratkaisevan loikan jalkopäähän ja löysi oman unipaikkansa siitä.

Aluksi kissa tosin vain vietti yhä piteneviä aikoja sisällä ja häipyi öiksi ulos seikkailemaan. Eräänä iltana se kuitenkin jäi sohvalle tyytyväisenä uinumaan, eikä mennyt mihinkään.
Tanja vietti yön sohvalla Neron vieressä, mutta totesi seuraavana iltana Neron nukahtaessa jälleen sohvalle, että hän haluaa kyllä omaan sänkyyn.
Me vetäydyimmekin vuoteeseen, emmekä hennonneet herättää nukkuvaa kissaa.

Aamulla varhain Nero heräsi ja reagoi, kuten kuka tahansa lapsi, joka herättyään huomaa vanhempien kadonneen: alkoi itkeä. Sitten se meni suruissaan istumaan keskelle eteistä, mutta ilahtui, kun se tultiin hakemaan sänkyyn nukkumaan. Sen jälkeen se onkin viettänyt lähes kaikki yöt Tanjan peiton päällä.

Neron paikka sängyssä on peiton päällä Tanjan jalkojen päällä. © IL

Kun Nero herää, se haluaa aamiaisen syötyään leikkiä. Lempipuuhaa on hyökkäillä peiton alla olevien varpaiden kimppuun. Tämä tapahtuu yleensä kuuden maissa, jolloin isi ja äiti eivät ole erityisen innostuneita lapsukaisen toimeliaisuudesta. Niinpä se pian kyllästyy ja haluaa pihalle leikkimään.

Nykyään kissamme kuitenkin jo ymmärtää, että emme ole pirteimmillämme vielä siihen aikaan ja touhuaa sisällä omiaan. Se on keksinyt, että makuuhuoneen ikkuna on kiinni ollessaankin mainio tarkkailupaikka pihan tapahtumille. Siirsimme myös olohuoneen pikku hyllyn ikkunan alle, jotta se voi siitäkin katsella pihalle.

Nero seuraa mielellään, mitä ihmiset puuhaavat. © IL

Nero on kaikkiaan osoittautunut oppivaiseksi, uteliaaksi, kiltiksi, puheliaaksi ja persoonalliseksi kissaksi. Sille on joka asialle oma ääni. Tyytyväisenä se sanoo piip, kur tarkoittaa, että paijaukset olisivat paikallaan.

Vaimea kurNAU kysyvällä äänensävyllä aamulla on tiedustelu, haluavaisitko ihmiset jo tulla viettämään aikaa Neron kanssa. Se myös kujertaa. Nälkäisenä voi vähän naukua, mutta yleisemmin silloin mennään kuitenkin jääkaapin oven taakse ja kun ovi avataan, jääkaappiin.

Sisään halutessaan se ei nau’u, mutta kun ovi avataan, niin pikkuneidistä lähtee ääntä, kuin oltaisiin aiottu uksi lukita ja salvata loppuiäksi naaman edestä.

Jossain vaiheessa Nero kyllä hoksasi, että kun se haluaa ulkoa sisälle, niin ihmiset eivät huomaa sitä, kun se istuu hiljaa oven takana. Niinpä se keksi hypätä terassin piirongin päälle olohuoneen ikkunan taakse.

Me tosiaan havaitsimme sen ja päästimme sisään. Tosin kun pimeydessä istui musta kissa, siitä näkyi vain kaksi teevadin kokoista keltaista silmää.