Niš – historiaa, katukahviloita ja ulkoilmaelämää

Jaa kaverilleTilaa Seura

Keskellä nišiläistä puistoa seisoo kivinen korkea paviljonki. Sen edessä on muistolaatta ja sisällä opas esittelee meille kammottavan muiston 210 vuoden takaa: 59 kiveen upotettua ihmisen pääkalloa.

Niš ja sen asukkaat ovat kokeneet menneisyydessä monenlaista. Kaupungin sijainti idän ja lännen välisen strategisen reitin varrella on tehnyt siitä valitettavasti vielä halutumman valloitus- kuin matkakohteen.

Niš todellakin on Balkanin sydämessä: sekä Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan, Romanian rajalle, Kosovon Prištinaan ja Skopjeen Pohjois-Makedoniassa on matkaa 150 kilometriä tai reilusti alle.

Ravintolaseurueemme nuorin, Dobrilan ystävän tytär, opiskelee kauppakorkeakoulussa ja kertoo puhuvansa paremmin kreikkaa kuin englantia.

Ja miksipä ei, Thessalonikiin on matkaa maitse vain 310 kilometriä.

Niš on vaihtanut omistajaa usein ja kuulunut muun muassa Bulgarialle, Bysantille, Itävallalle, pitkään Ottomaanivaltakunnalle ja tietysti Serbialle, jonka hallintokaupunkinakin se toimi lyhyesti ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Belgrad oli jo valloitettu.

Vuonna 1809 serbit nousivat ensimmäistä kertaa ottomaanivalloittajia vastaan. Yksi epäonnisen kapinan kuuluisimmista taisteluista, Ćegarin taistelu, käytiin Nišissä, lähellä ottomaanien rakentamaa mahtavaa linnoitusta.

 

Niš on tunnettu linnoituksestaan.

Stambolin portti johtaa Nišin kävelykadulta ottomaanilinnoitukseen. IL

 

Serbit aloittivat linnoituksen piirityksen maaliskuussa, mutta toukokuussa ottomaanit saivat vahvistuksia ja hyökkäsivät. Alivoimaiset ja huonosti koordinoidut serbit joutuivat ottomaanien rynnäkössä pian alakynteen.

Komentaja Stevan Sindeliċ räjäytti toivottomassa tilanteessa ruutivarastonsa. Räjähdyksessä kuolivat hänen jäljellä olevat miehensä, Sindeliċ mukaan luettuna, ja suuri määrä hyökkääjiä.

Ottomaanikomentaja Hurshid pasha ei ollut erityisen jalomielinen voittaja. Hän antoi katkaista kaatuneiden serbien kaulat ja lähetti nyljetyt ja täytetyt päät voitonmerkkeinä Konstantinopoliin. Sieltä ne lähetettiin takaisin ja niistä tehtiin valtava kallotorni, Ćele kula, varoitukseksi muille kapinaa miettiville.

 

Niš on tunnettu myös kallotornistaan.

Kallotorni kertoo synkkää historiaa. Oikeanpuoleisessa kallossa näkyy päälaella sapeliniskun jälki. © IL

 

Kapinalliset uhkasivat paitsi linnoitusta, myös kaupungista ja Serbiasta Konstantinopoliin johtavaa tärkeää Via Militarista, jonka lähelle torni myös pystytettiin. Myöhemmin tornin ympärille rakennettiin suojaksi nykyinen rakennus.

Vuosien saatossa lähes tuhannesta kallosta osa putosi omia aikojaan, osan veivät omaiset haudattaviksi ja osa jopa ryöstettiin matkamuistoiksi. Nykyiselläänkin torni on synkän vaikuttava. Opas näyttää yhtä kalloa, jossa on sapelin jälki, toista, jonka kuula on lävistänyt ja kolmatta, joka lienee kuulunut lapselle.

Serbit rinnastavat Ćegarin taistelun Thermopylain taisteluun, jossa kolmesataa spartalaista piti puolensa ylivoimaisia persialaisia vastaan ja siihen muistotaulukin viittaa.

Kapinallisten havittelema Nišin linnoitus seisoo myös edelleen vankasti pystyssä kaupungin ytimessä, Nišava-joen varrella. Sen vankan Stambolin portin edessä olevalta sillalta alkaa kaupungin kävelykeskusta.

Kävelykatu on serbialaiseen tapaan täynnä kahviloita ja ravintoloita, joiden terassit ovat lämpimänä kevätsunnuntaina jo täydessä iskussa. Muutamia vanhoja ja hienoja taloja on säästynyt pommituksilta ja muilta tuhoilta.

 

Kävelykadulla sijaitseva kahvila Tramvaij eli Raitiovaunu on sisustettu raitiovaunuksi. © IL

 

Linnoituksen muurien sisäpuolella on vehreää. Alue on nykyään puistoa, jossa on kahviloita (monet Stambolin portin vieressä), arkeologisia muistomerkkejä, entisiä hamameja ja myös yksi säilynyt moskeija.

Nišiläiset käyvät siellä mielellään ulkoilemassa ja kahvittelemassa ja olemme sopineet myös ystävämme ja oppaamme Dobrilan kanssa treffit yhteen linnoituksen kahviloista.

Linnoitus rakennettiin samaan aikaan kuin Suomenlinna ja niinpä sen rakenne on hyvin samanlainen bastioneineen. Meren puuttuessa ympärillä on vallihauta.

Toisenlaista balkanilaista ja serbialaista paikallistunnelmaa halajavat voivat vierailla Stambolin portin vierestä alkavalla isolla torialueella, tai paremminkin basaarissa. Se jatkuu linja-autoasemalle asti. Joen rannassa taas on paljon kahviloita.

Kävelymatkan päässä keskustasta sijaitsee ehkä kaikkein synkin muisto kaupungin historiasta. Siellä on neliskulmainen alue, jota ympäröivistä muureista kohoaa muutama vartiotorni. Muurien sisäpuolelle pääsee koppien vahtimasta portista.

Muurissa on pieniä tirkistysaukkoja. Muurien sisäpuolella on aukio ja sen kauemmalla laidalla on piikkilanka-aidassa toinen, lahonnut portti, joka vartioi pääsyä muutaman rakennuksen ympäröimälle pihalle. Lähimmän rakennuksen oven yläpuolella lukee saksaksi WACHE SS.

 

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää, versio Niš.

Keskitysleirin sisempi portti ja vahtitupa. © IL

 

Tämä on natsien 1941 perustama Crveni Krstin eli Punaisen Ristin keskitysleiri. Nimensä se sai läheisistä Punaisen Ristin tiloista. Leirin kautta kulki 35 000 serbiä, juutalaista ja romania, joista kymmenen tuhatta ei selvinnyt elävänä.

Crveni Krstiin koottiin serbejä erityisesti panttivangeiksi. Jokaisesta partisaanien tappamasta saksalaisesta ammuttiin läheisellä Bubanjin vuorella sata serbiä, haavoittuneesta viisikymmentä. Lisäksi serbivangeissa oli partisaanien tukijoita tai sellaisiksi epäiltyjä.

Pienien tirkistysaukkojen kautta vangit saattoivat jonkin verran pitää yhteyttä omaisiinsa. Silti, vaikka Crveni Krst ei ollut tuhoamisleiri, kuri oli raakaa. Kidutus, varsinkin poliittisten vankien, oli päivittäistä.

 

Keskitysleirin vahtitupa, Niš.

Vahtitupa kertoo, että SS kävi täälläkin. © IL

 

Kidutus tapahtui useimmiten Gestapon päämajassa ja suurin osa vangeista surmattiinkin jossain muualla kuin leirin sisällä. Kuitenkin vankeja kidutettiin myös sellien edessä käytävillä. Tällöin kiduttajina olivat usein bulgarialaiset ja se tapahtui yöaikaan.

Useimmat surmatut ammuttiin Bubanjissa, paitsi juutalaisnaiset ja -lapset. Heidät vietiin junilla kaasutettaviksi Belgradiin. Rautatieasema on näköetäisyydellä leiristä.

Osa vangeista vietiin muille leireille ympäri Eurooppaa, myös Auschwitziin.

Vankien asuinrakennus on hyytävän kylmä, vaikka ulkona on lämpöä yli kaksikymmentä astetta. Tuntuu, kuin sen asukkaiden kovat kohtalot olisivat jäähdyttäneet sen ikiajoiksi. Selleihin rakennetun näyttelyn tekstitaulut, kuvat ja esineet kertovat todella murheellisia naisten, lasten, miesten ja kokonaisten perheiden kohtaloita.

Ullakolla on vielä rivi eristyssellejä, joista päivänvaloa näki vain pienestä katossa olevasta aukosta.

 

Kylmä ja karu on keskitysleirin selli. Niš.

Leirin selleissä ei ollut sen paremmin lämmitystä kuin muitakaan mukavuuksia. © IL

 

Pääsyliput kallotorniin ja keskitysleiriin maksavat kaksisataa dinaaria. Leirin lipunmyynti sijaitsee loogisesti vanhassa vahtirakennuksessa. Kuvittelimme käyvämme pienessä leirissä vain pikaisesti, mutta aikaa vierähtää puolitoista tuntia ja sulkemisaika tulee jo vastaan.
Lipunmyyjä on ymmärrettävästi tarkka sulkemisajasta, hänellä kun on kiire bussille ja kotiin.

Ulos tullessamme ilma on viilentynyt sielläkin, mutta olemme helpottuneita siitä, että voimme kävellä vapaasti portista ulos ja lähteä takaisin kaupungille.

Kävelemme linnoituksen halki kohti keskustaa. Sillalta ovat jo lähteneet mummot, jotka kaupittelivat käsitöitään. Suuntaamme kävelykadulta erkanevalle kapealle Kopitareva-kadulle, joka oli 1700-luvun puolivälissä tunnettu kuparisepistään. Nykyään rakennuksissa on kahviloita ja ravintoloita, monet erittäin viihtyisiä.

Viehättävä Kopitareva on luonnollisesti myös turistien suuressa suosiossa. Vain viidenkymmenen metrin päässä sen loppupäästä eteenpäin löytää myös mukavia ruoka-ja juomapaikkoja, joihin satunnaiset turistit eivät selvästikään eksy. Istahdamme kuitenkin eräälle Kopitarevan terasseista ja otamme oluet ja viinin.

 

Niš on täynnä kivoja kahviloita ja ravintoloita.

Cafe Tesla Kopitarevalla tarjoaa capuccinon lisäksi muun muassa hyviä tuorepuristettuja mehuja. IL

 

Nišiläiset eivät murehdi synkkää historiaa. Nykyään kaupunki on vilkas ja viihtyisä ja myös sen ympäristössä on paljon tekemistä. Vuoret ovat näköetäisyydellä kaupungista ja niiden kätköissä on muun muassa yksi maan suosituimmista kylpylöistä, patikkareittejä ja laskettelukeskuksia, sekä huomattavia roomalaisajan raunioita.

Eikä unohtaa sovi paikallisia pljeskavicoja! Olemme näiden Serbian hampurilaisten, maan kansallisruoan suuria ystäviä ja Dobrila on hehkuttanut nišiläisiä pljeskavicoja, jotka ovat kuulemma belgradilaisia parempia.

Väite ei olekaan aivan tuulesta temmattu. Leipä, lepinja, on parempi ja rapeampi kuin belgradilaisversioissa yleensä ja chilijauhetta on reilummin. Lisäksi lisukkeena on sipulia. Yksinkertaista ja hyvää. Tarjolla olisi myös kanaversio.

Vaikka Nišissä tekemistä riittäisi, me olemme siellä nyt vain pari päivää. Suunta on vielä etelämmäs, Pohjois-Makedoniaan ja sen pääkaupunkiin Skopjeen.

X