Reppu selkään ja vuorotteluvapaalle

Jaa kaverilleTilaa Seura

Olin viiden viikon Persianlahti-Balkan -kiertueella kesällä 2016 pieni reppu selässä itsekin huomannut, että minimalisti matkaa mukavammin ja kevyemmin. Minimalisti-Tanjahan tämän jo tiesikin. Vaatteita ja muuta tavaraa oli vain sen verran, kuin reppu veti ja vielä jäi tilaakin.

Havainnolle tuli pian käyttöä, kun pitkäaikainen haaveemme toteutui. Olin etsinyt itselleni vuorotteluvapaasijaista jo pitkän aikaa ja heinäkuussa sopiva löytyi. Lokakuun viimeisenä päivänä olimme lähtevä Tanjan kanssa yhdessä kuudeksi kuukaudeksi maailmalle.

Paluu Suomeen koittaisi seuraavaksi vapuksi. Balkanin-kierroksellammekin suunnitelmat muuttuivat matkan myötä, eikä meillä nytkään ollut tarkkaa ajatusta siitä, missä kaikkialla viettäisimme puolen vuoden ajan.

Indonesian viisumin olimme hakeneet kahdeksi kuukaudeksi. Balilta olimme varanneet kuukaudeksi edullisen uima-allaspaikan bungalowin Ubudista, jossa lepäisimme, joogaisimme, lukisimme ja tekisimme kävelyretkiä.

Ja koska Indonesiaan matkustaessa pitää olla myös tiketti maasta pois, otimme lennot Melbourneen uuden vuoden alle. Siitä eteenpäin kaikki oli avoinna.

Lähdimme innokkaina ja luottavaisina matkaan 31. lokakuuta tietämättä, ettemme enää palaisi entiseen elämäämme. Pomoni kysyi vielä ennen lähtöä hieman huolestuneena, että palaisinhan varmasti takaisin töihin. Vakuutin, että näin tulen tekemään.

 

Reppu selässä Balille

Balin majapaikka odottaa temppelin takana. © IL

 

Onnistuimme pakenemaan maasta juuri ennen syksyn ensimmäistä lumimyrskyä. Kaikkiaan meillä menikin lähes kaksi vuotta, ennen kuin näimme lunta muuallakin kuin kaukaisen vuoren huipulla.

Reppu oli tällä kertaa hieman täydempi kuin kesälomareissulla. Mukana oli muun muassa enemmän lämmintä vaatetta pipoa myöten, emmehän tienneet, mihin vielä päätyisimme.

Mukanani oli mustia ja valkoisia vaatteita. Reissun aikana opin, että valkoiset kannattaa jatkossa jättää pois pyykkäämisen helpottamiseksi. Minimalisti minussa alkoi päästä valtaan.

Balin ja Gili-saarten jälkeen jatkoimme Australiaan, jossa meillä oli tiedossa talonvahdin pesti kolmeksi viikoksi Gileillä tapaamamme aussipariskunnan, Fredin ja Shirleyn kotona heidän lähtiessään retkeilemään.

Molempien ilme oli epäuskoinen heidän nähdessään pienet reppumme, eivätkä he olleet matkan aikana ainoita.

”Are you travelling six months with only those? Bloody hell!”, huudahti Fred spontaanisti.

Taloon kuului iso tontti kasvimaineen ja -huoneineen sekä kanaloineen. Säästimmekin asumis-ja ruokakuluissa niin pitkän sentin, että päätimme käydä saman tien Australian kaikissa osavaltioissa ja territorioissa.

Koska olimme luonnollisesti budjettimatkalla, yövyimme hostelleissa, milloin joku ystävällinen sielu ei majoittanut meitä omaan kotiinsa, kuten pari kertaa yllätykseksemme ja iloksemme kävi.
Australian, tai osin Uuden-Seelanninkaan paikat eivät täysin vakuuttaneet siisteydellään tai järjestelmällisyydellään, nettiyhteyksistä puhumattakaan. Pahin majapaikka oli Perthissä, todellinen rotanloukko.

Alice Springsistä Adelaideen matkasimme 1500 kilometriä ja kaksikymmentä tuntia yhtä soittoa bussilla. Myös Sydneystä Canberraan ja takaisin, sekä Ulurusta Alice Springsiin meidät vei linjavaunu. Kokeilimme Tasmaniassa myös liftaamista, joka olikin näppärä tapa päästä koko saaren halki.

 

Uluru oli vaikuttava.

Ulurun näkeminen oli yksi reissun kohokohtia. Lämpöä riittävät 42 astetta. © IL

 

Näilläkin reissuilla kevyet ja pienet matkatavarat osoittivat käytännöllisyytensä. Isoa rinkkaa tai trolleyta ei tarvinnut alkaa sulloa matkatavaratiloihin, kun taas reppu mahtui syliin tai hattuhyllylle. Peukalokyydin sai paljon helpommin.
Reppu myös avautui lähes kokonaan, joten tavarat olivat helposti saatavilla.

Cairnsissa kokeilimme sukeltamista ensi kertaa elämässämme, tai oikeastaan Tanja kokeili. Tämä tapahtui avomerellä, Ison Valliriutan päällä. Merenkäyntiä oli sen verran, että itselläni meni sisu kaulaan ja tyydyin snorklaamaan lyhyesti.

Sydneystä otimme edullisesti haaveilemamme Etelämeren-risteilyn, jolla kävimme Vanuatulla ja Fidzillä. Jälkimmäinen on itäisin paikka, jossa olemme käyneet.

 

Fidzillä reppu jäi laivaan, kun lähdimme rannalle.

Fidzillä harrastimme rantaelämää, kuten muutkin turistit. © IL

 

Risteily pakotti meidät menemään ostoksille. Meillä oli mukana vaelluskengät ja sandaalit, mutta koska laivan illallisille ei meidän näkemyksemme mukaan voinut mennä pukeutuneena miten sattuu, ostimme molemmat Australiasta kengät.
Ne eivät mahtuneet enää reppuihin, joten jouduimme kantamaan ylimääräisiä muovikasseja, mikä oli ärsyttävää.

Olemme molemmat aina inhonneet ylimääräisten, epämääräisten pussukoiden ja nyssäköiden kantamista. Siinä suhteessa olen kyllä aina ollut minimalisti.

Risteilyalus poikkesi myös Ranskalle kuuluvassa Uudessa-Kaledoniassa, jossa uusimme hieman vaatevarastojamme nykymuodin vaatimuksiin sopivammiksi.

Australiasta jatkoimme Uuden-Seelannin eteläsaarelle patikoimaan ja ihastelemaan upeita luonnonnähtävyyksiä. Liikuimme sielläkin lähinnä liftaamalla. Kaikki lämpimät vaatteet tulivat Uuden-Seelannin kesässä tarpeeseen, varsinkin vuoristossa.

Queenstownin pikkukaupungissa sain sitten viestin, että työpaikallani oli aloitettu yt-neuvottelut ja yli puolet väestä oli potku-uhan alla.

Tajusimme, että todennäköisyydet töiden jatkumiselle olivat pienet, mutta vielä oli vuorotteluvapaata jäljellä ja olisi turha pilata se murehtimalla tulevaa.

Lensimme Aucklandista tuolloin maailman pisintä lentoreittiä pohjoiselle pallonpuoliskolle Dohaan ja sieltä Marokkoon, Marrakeshiin. Tutustuimme kaupunkiin ja nautiskelimme riadien rikkumattomasta rauhasta. Kävimme ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen EU:n puolella Melillassa, joka tuoksui jo Espanjalta.

Fesin mystisessä kaupungissa sain irtisanomisilmoituksen tunnelmaan sopivan kapisessa riadissa. Kävimme vielä Rifin vuoristossa Chefchaouenin sinisessä kaupungissa, ennen siirtymistä Ceutan kautta Euroopan mantereelle Algećirasiin kaksi vuotta sitten maaliskuussa.

 

Fes on täynnä mystiikkaa.

Fesin kuuluisan Sinisen portin luona käydään vilkasta kauppaa. © IL

 

Chefchaouenissa hoksasimme, että meidänhän ei enää välttämättä tarvitsekaan palata vapuksi Suomeen. Suomessa oli surkeat kelitkin. Varmistin, että työvelvollisuuteni oli päättynyt ja päätimme jäädä Espanjaan pariksi ylimääräiseksi viikoksi suunnittelemaan tulevaisuuttamme.

Tarkoituksemme oli ollut kierrellä Espanjaa, mutta totesimme kierrelleemme kevään aikana jo sen verran, että hetken lepo tulisi tarpeeseen.

Kävimme vain Gibraltarissa pikavisiitillä ja Torreviejassa äänestämässä, sekä matkalla sieltä Granadassa. Muuten oleskelimme Málagan seudulla, josta menimme toukokuun puolivälissä Tukholman kautta Suomeen.

X