Salo – kappale kauneinta Suomea

Jaa kaverilleTilaa Seura

Siirtykäämme lähes kesäiseltä Balkanilta hetkeksi aurinkoiseen itäiseen Varsinais-Suomeen, sen pienten jokien halkomille savisille peltoaukeille, jalopuumetsiköihin ja korkeille kallioille. Suomen-vierailuillamme yhtenä käyntikohteenamme on aina synnyinkaupunkini Salo.
Vaikka Salo onkin ollut Saloran, Nokian, Salon Vilppaan, LP Viestin ja Sauli Niinistön kotikaupunki, monille tulee Salosta mieleen silti italialaisen Pier Paolo Pasolinin sensuurinkäryinen elokuva Salo – Sodoman 120 päivää. Suomen Salolla on varmasti menneisyytensä, mutta Sodomaa siitä ei saa tekemälläkään. Ja hyvä niin, sillä sen vanhat puutalokorttelit eivät kestäisi taivaalta niskaan satavaa tulikiveä.

 

Salo on täynnä puutaloja. (IL)

Salo on puutalojen kaupunki. (IL)

 

Käymme Salossa tapaamassa perhettäni ja maisemien katselu rajoittuu yleensä kävelyyn keskustan halki rautatieasemalle, mutta eipä kaupunki vuosien varrella paljon ole muuttunutkaan. 1970-luvulla Salo oli vauraan maatalousalueen keskus, pieni, mutta vilkas. Tuon ajan jälkeen keskustaan on rakennettu lähinnä kauppakeskus.
Purku-uhan alla olleet ydinkeskustan puutalot saatiin pelastettua ja niiden keskelle rakennettiin mittakaavaan täydellisesti sopiva kirjasto, puusta tietenkin. Vanhat liikerakennukset pitävät silti pintansa ja monet vanhat liikkeetkin. Tori on edelleen kaupungin keskus ja sitä muistetaan myös ehostaa aika ajoin. Keskustan ulkopuolella puutalokortteleita ja vanhoja viehättäviä omakotitaloja sitten riittää enemmänkin. Rautatieaseman seutu on erityisen hieno.

 

Salon asema on pieni ja viehättävä. (IL)

Salon asemalla on nykyään myös viihtyisä kahvila. Asemanseudun hienous ei täysin välity kuvasta. (IL)

 

Sittemmin ympäryskunnat on liitetty Saloon ja syntyi 60 000 asukkaan kaupunki, joka ulottuu vanhojen Turun ja Porin sekä Uudenmaan läänien rajoille asti. Nykyään siinä taitaa kulkea ely-keskusten ja aluehallintavirastojen toimivalta-alueiden välinen raja.
Vanhat keskiaikaiset pitäjät mahtikartanoineen ja kivikirkkoineen liitettiin 1800-luvulla perustettuun, vuonna 1960 kauppalasta kaupungiksi ylennettyyn taajamaan, jonka historia toki ulottuu keskiajalle myös vanhan Uskelan pitäjän muodossa. Salossa seisoo niin ikään 1800-luvulla rakennettu kivikirkko mäen päällä, ja kyseessä on nimenomaan Uskelan kirkko. Salon kirkko on vaatimaton puurakennus keskellä kaupunkia valtion virastotalon vieressä.

Osin edellä mainituista syistä kotiseutuhenki elää seudulla yhä vahvana, vaikka siellä yhtä suurta Saloa ollaankin. Salonseutulaiset ovat ylpeitä identiteetistään, eivätkä tahdo tulla liikaa samaistetuiksi vaikkapa turkulaisiin. Salossa ei esimerkiksi puhuta Turun murretta, toisin kuin muualla Suomessa helposti luullaan. Ei siellä puhuta myöskään Salon murretta, vaan suurta joukkoa paikallismurteita, jotka hämäävästi muistuttavat toisiaan, mutta joiden nyanssit saavat naapurikunnan asukkaan ymmälleen. Puhumattakaan ulkopaikkakuntalaisista, mutta heitä toisaalta tuskin kiinnostaa, minkä entisen ympäristökunnan asukkaan puhetta he juuri sillä hetkellä eivät ymmärrä.
Kokeilunhaluiset voivat tutustua vaikkapa puhuttuihin Kuusjoen ja Perttelin murteisiin, tai ruotsista sopivasti ammentavaan perniöön.

Varsinaissuomalaisia pidetään joskus umpimielisinä ja jopa tylyinä. Osasyynä on juuri nopea ja melko töksähteleväkin puhetapa, joka ei juuri korulauseita harrasta. Tyly maine onkin suuresti liioiteltu ja ulkopaikkakuntalaisen on yllättävänkin helppo päästä sisälle salonseutulaiseen elämänmenoon – kunhan hän ensin saa selville, mitä hänelle puhutaan. No joo, ehkä vähän sulkeutuneita joskus ollaan.

Harvalle satunnaiselle matkailijalle muuten keskustassa käppäillessään ja ruskeaa Salonjokea tuijottaessaan pälkähtää päähän, että Salo on aina ollut myös merenrantakaupunki. Joki virtaa keskustan jälkeen halki pienteollisuusalueiden ja soljuu Vuohensaaren ulkoilusaaren sivu matalaan ja yhtä lailla ruskeaan Halikonlahteen. Kuntaliitoksen jälkeen Salolla on Itämeren rantaviivaa kilometrikaupalla ja sen paras satama taitaa löytyä Teijolta, mutta joka syksyisille markkinoille ovat silakkakauppiaat aina päässeet mereltä jokea pitkin Salon torin kupeeseen tuotteitaan myymään.

 

Salo on joenrantakaupunki. (IL)

Hiljaa virtaa Salonjoki. (IL)

 

Olen asunut Salon seudulla lapsuuteni ja nuoruuteni. Salossa, siis siinä alkuperäisessä kaupungissa, olen käynyt sairaalassa syntymässä, mutta asunut vain kahdeksan kuukautta 13-vuotiaana. Synnyinkuntani oli Suomusjärvi, tismalleen Helsingin ja Turun puolivälissä (vaikka toden sanoakseni varhaisessa lapsuudenkodissani sijantia ruuhka-Suomen ytimessä ei olisi voinut päätellä mistään) Sen jälkeen olen asunut Salon lisäksi Perniön Koskella (lapsuus) ja Halikossa (nuoruus). Muualla olen asunut jo yli kolmekymmentä vuotta, mutta seutu on edelleen iso osa mielenmaisemaani. Aika varmasti kultaa yhtä lailla muistot kuin nykyisyydenkin, mutta silti sydän sykähtää kieltämättä aina, kun bussin nokka kääntyy Helsingistä sinne päin, vaikka se nykyään tekeekin sen turhan harvoin.

 

Salo sai nähdä reissureppumme. (IL)

Viime kesänä Salossa olivat mukanamme jo Belgradiin lähtöä varten pakatut reput. (IL)

X