Serbialainen ruoka vie sydämen – jopa hautaan

Ruuasta kiinnostuneina meitä kiinnostaa aina tutustua paikallisiin erikoisuuksiin, eikä serbialainen ruoka tee poikkeusta. Olemme matkoillamme olleet sikäli onnekkaita, että lautaselle ei ole ilmestynyt juuri lehmän vatsalaukusta tehtyä kastiketta, kanansydämiä ja luuydintä kummempaa ja täällä perusruokavalio on melko turvallinen, ainakin, jos ei ole kasvissyöjä.

Serbiassa on omatkin erikoisuutensa, mutta suosituimmat ruuat ovat yleisbalkanilaisia ja yksinkertaisia. Kansallisruuan asemassa on pljeskavica, valtava jauhelihapihvi, jota saa sekä ravintoloista että grilleiltä. Ravintolaversiossa on pelkkä pihvi, joka tarjoillaan useimmiten ranskalaisten, sipulin ja pihvin päälle sulatetun tuorejuusto kajmakin kanssa. Onnea siis vain aortalle selviytymistaisteluun.
Grilliversiossa, joka on ehkä perinteisempi, pihvi on sämpylän välissä, eli kyseessä on paikallinen hampurilainen. Pihvin seuraksi leivän sisään lykätään grillin valikoimista halutut kastikkeet ja kasvikset. Hintaa pienemmälle, 250 gramman perusversiolle tulee alle kaksi euroa.

Pljeskavica ravintolaversiona. (IL)

Toinen perussuosikki on ćevapi, pieni jauhelihapötkö. Kantaravintolassamme Jedno Mestossa (”Yksi paikka”) puoli metriä eli viisisataa grammaa ćevapeja maksaa alle kuusi euroa ja annos on kahdelle. Lisukkeena tässäkin ranskalaiset sekä pari lajia majoneesia ja ketsuppi. Jedno Meston annos on sopivan kuiva, rasva ei valu lautaselle eikä suupielistä.

Serbialainen ruoka sisältää myös runsaasti erilaisia kanaruokia, kokolihaa ja kun Belgradissa kahden ison joen risteyksessä ollaan, kalaa. Kala on täällä hintavaa, niin kuin kaikkialla nykyään, mutta kaikki on suhteellista. Kaloista kallein, lohi, maksaa keskustan Maxi Marketin tiskillä kympin kilo ja vajaan kympin näytti myös olevan kala-annos eräässä keskustan tuntuman ravintolassa, jonka listaa juuri selasin.

Kotiversio ćevapista (TM)

Myös salaatteja listoilta löytyy. Ne on tarkoitettu yleensä alkuruuaksi, mutta ainakin kesäiseen lounastarpeeseen kolmensadan gramman annos riittänee toimistotyöläiselle hyvinkin. Yksinkertaisimmillaan salaatti on iso keko tomaatinsiivuja, mutta huomattavasti monimutkaisempiakin löytyy.
Salaattien kuningas täällä on raikas shopska. Se on sukua kreikkalaiselle maalaissalaatille, horiatikille, joka Suomessa tutummin vain kreikkalaisena salaattina tunnetaan. Shopskassakin on tomaattia ja kurkkua, mutta useimmiten myös paprikaa ja sipulia. Oliiveja ei ole.
Shopskan kruunaa murusina tai raasteena päälle ripoteltu paikallinen tuorejuusto, joka meidän mielestämme hakkaa fetan mennen tullen. Sitä saa myös Maxi Marketin juustotiskistä naurettavaan hintaan.

Sekä pljeskavicoja että ćevapeja saa myös jokaisen kaupan kylmäaltaasta, joten laitamme nimenomaan jälkimmäisiä usein myös kotona pannulla sipulin kanssa. Meidän lisukkeemme on versio capresesta, tomaatti-mozzarella-basilikasalaatista. Tuoretta basilikaa käytämme, jos kaupasta löytyy, mutta mozzarellan korvaamme täkäläisellä tuorejuustolla, joka, kuten todettua, on todella hyvää ja halpaa. Jos basilikaa ei ole, ripottelemme päälle kuivattua oreganoa.

Lautasen reunalle on hyvä laittaa iso lusikallinen vielä yhtä balkanilaista erikoisuutta, ajvaria eli mausteista paprikatahnaa. Ajvaria tehdään tietysti etenkin maaseudulla kotona, mutta sitä löytää kyllä tölkkikaupalla marketeista. Kun tutkin lähikaupan valikoimaa epätietoisena, viereen pysähtyi vanhempi rouva ja näytti yhtä purkkia. ”Tuo on hyvää!”, sanoi hän ja minä uskoin. Ja syytä olikin, parasta valmis-ajvaria täällä tähän mennessä.

Ei kasvissyöjienkään silti kannata aluetta väliin jättää. Vaikka serbialainen ruoka ja laajemminkin balkanilainen on perinteisesti lihapitoista, muillekin kuin sekasyöjille riittää purtavaa. Ruokaisien salaattien lisäksi aivan paikallisia kasvisruokiakin löytyy ja ainakin Belgradin keskustassa on nykyään ravintoloita, joiden ruokalistalla on vähintään huomioitu kasvissyöjien tarpeet.

Oman kotikeittiömme kasvisruokavalmiutta helpottaa blenderi, johon smoothieaineksia alkaa löytyä entistä enmmän, kun satokausi pian pääsee kunnolla käyntiin. Lempikasvisruuaksi kotona on kuitenkin tällä viikolla noussut nopea ja yksinkertainen kaalikeitto, tai oikeastaan kaalipata. Silputun kaalin lisäksi pataan menee kaksi kokonaista sipulia ja vihreä chilipaprika paloiteltuna, sekä tuoretta inkivääriä, oreganoa, suolaa ja mustapippuria. Kun on muutaman päivän syönyt jauheliharuokia tai hakenut edellisenä päivänä ruuan lähipizzeriasta, kaalipata keventää kummasti oloa, muttei kukkaroa. Koko kattilallinen maksaa noin euron. Ja maistuu tietysti hyvältä.

Lähipizzeriassa on aito puu-uuni. (IL)