Siperia ja maailma odottaa, juna lähtee raiteelta kaksi

Jaa kaverilleTilaa Seura

Syyskuun 18. päivä 2017 seisoimme taas reput selässä, tällä kertaa Helsingin rautatieasemalla. Mukanamme oli nyt myös iso kassi, jossa oli ennen kaikkea evästä. Meitä odotti Siperia.

Olimme lähdössä Moskovan kautta Vladivostokiin pitkin Trans-Siperian rataa. Aikaa olimme varanneet viisumin kestoajan eli kuukauden ja Vladivostokista meillä oli lentolippu Tokioon, joten Siperia ei tulisi olemaan päätepisteemme, mikäli se meistä olisi kiinni.

 

 

Siperia on tunnettu Baikal-järvestä.

Olhon on Baikalin suurin saari. Lokakuinen Siperia vaati jo lämmintä vaatetta. © IL

 

Toukokuussa olimme saapuneet Helsinkiin, lähteäksemme pian taas. Työpaikkani oli mennyt alta, joten emme palanneetkaan takaisin entiseen elämäämme, kuten olimme kuvitelleet. Piti alkaa valmistautua uuteen.

Puolen vuoden reissussa olimme oppineet, että tulemme hyvinkin vähällä tavaralla toimeen, joten myimme omaisuuttamme netissä ja Siivouspäivässä Helsingissä.

Sitten tuli aika suunnata kokka ulkomaille. Olimme vuotta aiemmin ihastuneet Belgradiin ja päätimme viettää siellä kuukauden. Kaupunki olisi hyvin edullinen ja onnistuimme löytämään sieltä mukavan oloisen AirBnb-asunnon, saman, jossa parhaillaankin asustamme.

Pakkasimme reppumme vähän uudelleen, reissussa kaipaamani pikkutakki esimerkiksi pääsi nyt mukaan. Kesäkuun puolivälissä Tallinnan-lautta irtaantui Länsisatamasta ja matkasimme etelänaapurin kautta kohti Serbiaa, lähes päivälleen vuosi sen jälkeen, kun olimme käyneet siellä ensimmäisen kerran. Silloin mietimme, milloin mahtaisimme palata.

Kuukausi venähti kahdeksi ja puoleksi. Tutustuimme paremmin kaupunkiin ja teimme töitä. Olimme siirtyneet kokoaikaisiksi reissaaviksi journalisteiksi ja diginomadeiksi.

Palasimme Suomeen elokuun puolivälissä perhesyistä. Harrastimme Suomeen päästyämme kotimaan matkailua. Olimme löytäneet halvat lennot Tampereelta Kuusamoon, joten kävimme siellä tapaamassa Tanjan sukulaisia, patikoimassa Rukalla, marjastamassa ja kalastamassa mato-ongella.
Turussakin kävimme pitkästä aikaa tapaamassa vanhoja ja uusia kavereita.

Uusimme Helsingissä myös jälleen reppumme sisällön. Pikkutakki jäi taas Suomeen ja tilalle tulivat pipo, hanskat ja tuulitakki. Edessä olivat kuitenkin syksyinen Siperia, talvinen Japani ja kesäinen Uusi-Seelanti.

Sukulaisten syrjäisellä mökillä jännitystä elämään toi läheltä kulkeva karhujen suosima reitti. Kolmensadan metrin päähän mökistä oli karhu pari vuotta aiemmin tappanut poron. Suomessakin riittää eksotiikkaa.

Sitä riitti Siperiassakin. Olimme miettineet junamatkaa sen halki jo pitkään, mutta nyt meillä oli vihdoinkin kunnolla aikaa ja otollinen ajankohta tehdä se. Alkusyksystä pahin turistikausi oli ohi, mutta säät vielä inhimilliset. Siperia alkoi vasta valmistautua talveen.

Kuukausi rautateillä ja väliasemilla hurahti kuin siivillä, tai ennemminkin kiskoilla. Kävimme viimeisen tsaarin kuolinkaupungissa Jekaterinburgissa, venäläisten suosimassa Krasnojarskissa, puutalojen Irkutskissa, Baikalilla Olhonin saarella ja burjaattein kaupungissa Ulan-Udessa, kunnes lokakuun puolivälissä saavuimme Vladivostokiin Venäjän Kauko-Itään.

Olimme miettineet, matkustammeko kolmannessa vai toisessa luokassa. Tanja taivutti minut onneksi kolmosluokan eli platskartan matkustajaksi. Matkustaminen siinä oli mukavaa ja turvallista ja oli kiintoisaa tarkkailla venäläisten matkustustapoja. Juttuseuraa löytyi helposti, vaikka omissa oloissaankin sai olla halutessaan.

Iso kassi toimi edelleen eväskassina, sillä ravintolavaunujen tarjonta oli heikkoa ja juomavesi piti myös ostaa kaupasta ennen matkaa. Vaunussa oli tarjolla kuumaa vettä, joten kaikki joivat teetä (paitsi me kahvia) ja söivät pikanuudeleita. Myös piirakat olivat suosittu matkaeväs.

Meiltä oli kesällä pyydetty tätä blogia Seura.fi-sivustolle ja koska päivien pituisilla kaupunkien välisillä rupeamilla oli aikaa ajatella, keksimme tämä blogin nimen matkalla jossain päin Siperiaa.

Japanissa vierähti kolme kuukautta. Maa oli meille ennestään jo tuttu, Tanjalle etenkin.

Aloitimme Tokiosta ja siirryimme Naganon lähettyville vuoristoon katsomaan kuumassa luonnonlähteessä kylpeviä lumiapinoita.

 

 

 

Siperia takana, nyt jo Japanissa lumiapinoita katselemassa.

Yamanouchi lähellä Naganoa on kuuluisa kylpevistä Japanin makakeistaan. © IL

 

Kylvimme itsekin onseneissa aina kun mahdollista ja valitsimme majapaikkojammekin sen mukaan, onko niissä onsen.

Kiersimme maata junaillen. Kävimme Kanazawassa, Fukuissa, Kiotossa, Osakassa, Narassa ja Nagoyassa, sekä jo vuoden 2015 joululta tutussa Takayaman kaupungissa Japanin Alpeilla. Joulun vietimme tällä kertaa sen lähistöllä pienessä vuoristohotellissa, jossa jokaisessa huoneessa oli oma onsen!

Siellä näimme ja koimme lunta lähietäisyydeltä ensimmäistä kertaa sitten kevättalven 2016. Lähtiessämme hotellilta takaisin Takayamaan oli lumimyrsky ja kymmenen astetta pakkasta. Bussi oli myrskyn vuoksi tunnin myöhässä, joten Kiotosta ostamamme talvitakit tulivat todelliseen tarpeeeseen.
Iso kassimme oli hajonnut jo Siperiassa, mutta pelkillä repuilla emme enää pärjänneet, sillä meillä oli muovikassillinen päiväkotilasten lahjoittamia origameja. Ylimääräiselle kassille oli tarvetta myös, kun palasimme talvivarusteinemme tropiikkiin.

Joulukuun puolivälissä Tanja julkaisi Osakasta ensimmäisen bloggauksemme tänne.

Tokiosta otimme tammikuussa lennot Balille, jossa Ubudissa vierähti kuukausi paljolti sadetta pidellen. Agung-tulivuori oli lakannut riehumisensa, mutta sen raivoa pakoon lähteneet olivat yhä telttamajoituksessa poikkeuksellisen märän sadekauden armoilla.

Helmikuussa kävimme taas Uudessa-Seelannissa, tällä kertaa pohjoissaarella. Tarkoitus oli patikoida Tongariro Alpine Crossing, yksi maailman kuuluisimmista päiväpatikoinneista tulivuorimaisemissa. Kesäsateet pitivät reitin kiinni päiväkausia, joten kiersimme saarta busseilla.

Oleskelimme Rotoruassa ja kävimme katsomassa laavakenttiä ja menimme Gisborneen, jossa aurinko nousee kesäisin ensimmäisenä koko maailmassa ja jossa James Cook rantautui Uuteen-Seelantiin. Napierissa ihastelimme yhtenäistä art deco -keskustaa ja kävimme syntymäpäivänäni viinitilakierroksella yhdellä maan parhaista viinialueista.

Ostimme sieltä myös vielä entisiäkin pienemmät pikkureput, joita käytimme vaelluksella ja muulloin kaikenlaisen kertyneen pikkusälän kuljettamiseen, muovikassien sijasta.

Lopulta sateet loppuivat ja pääsimme Tongariron jyhkeisiin maisemiin, joista löytyy myös malli Taru Sormusten herrasta -elokuvien Tuomiovuorelle. Vajaat kaksikymmentä kilometriä parhaimmillaan lähes kahden kilometrin korkeudessa sujui yllättävän helposti.

 

Tongariron smaragdijärvi.

Smaragdijärvi on Tongariron tunnetuimpia nähtävyyksiä. IL

 

Kiwilandiasta palasimme vielä Balille ja samaan home stayhin. Siellä saimme kokea muun muassa balilaisen uudenvuoden ja hiljaisuuden juhlan, Nyepin, sekä Ubudin kuningashuoneen jäsenen näyttävät hautajaiset.

Lopulta oli tullut kuitenkin aika palata Eurooppaan ja Suomeen. Vietimme pari päivää Singaporessa ja yhden yön ilmaiseksi viiden tähden hotellissa Dohassa, Qatarissa. Saavuimme Suomeen pääsiäiseksi, talvisten hankien ja jään keskelle.

Ympyrä oli jälleen sulkeutunut. Möimme Helsingissä lisää tavaroitamme ja matkustimme vapuksi takaisin Belgradiin, jälleen Tallinnan ja Wienin kautta. Kesän vietimme Belgradissa, loppukesästä kävimme Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa ennen paluuta Suomeen tyhjentämään asuntoamme. Sitten palasimme jälleen Belgradiin.

Täältä olemme käyneet ainoastaan työmatkalla Bratislavassa ja hakemassa passiin leimat Pohjois-Makedoniassa.

Reissattuamme kaksi vuotta oikeastaan yhtä kyytiä huomasimme ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olevamme hieman väsyneitä matkustamiseen. Kaipaamme pitkästä aikaa paikalla oloa ja kiinteää tukikohtaa elämällemme.

Elämän ahtaminen pieneen reppuun, tai ehkä kahteen, ei ole ollenkaan mahdotonta ja huomasimme, ettemme suurta tavaramäärää lopulta tarvitsekaan. Toimme Belgradiin kuitenkin muuttokuormassa muun muassa jonkin verran keittiötarvikkeita ja kirjoja tehdäksemme vuokra-asunnostamme täällä enemmän kodinomaisen.

Ympyrä sulkeutuu siinäkin, että Lähtee raiteelta kaksi loppuu Seuran sivulla toukokuun lopussa. Kesän jälkeen siirrämme sen oman matkablogimme Please Be Seated for Takeoff alle.

X