Teksti:
Ismo Lehtonen

Kun 1990-luvun alussa kumpikin meistä kävi ensimmäistä kertaa juuri itsenäistyneen Viron pääkaupungissa, Tallinna oli vielä toinen jalka neuvostoaikaan juuttunut kaupunki, harmaa ja ankea jopa suomalaissisariinsa verrattuna. Valuuttana oli rupla, ravintoloiden suosikkipaukku oli vodka mandariinimehulla tai ilman ja se hyvä ravintola löytyi Raatihuoneen kellarista. Vodkan ja naisten takia monet suomalaiset sinne matkustivatkin, vaikka toki moni jo hoksasi, että siinä Viru-hotellin vieressä on myös todella hieno vanhakaupunki.

Nykyään Tallinnaa ja Helsinkiä pidetään lähes kaksoiskaupunkina, jonka puoliskot erottaa toisistaan lyhyehkö ja vaivaton lauttamatka. Vodkaturismi on vähentynyt ja epämääräisten läävien ja strippiluolien sijaan huomiota herättävät enemmän viinibaarit, kahvilat ja erinomaiset ravintolat. Kaupoista saa mitä vain, eikä Kaubamaja ole enää ainoa vaihtoehto. Viru-hotellikin kuuluu isoon suomalaiseen ketjuun. Rosoisuutta silti löytyy, mutta Tallinna ei enää ole entisen kaltainen taskuvarkaiden paratiisi.

 

TAllinna on rosoisesti kaunis.

Tallinna tarjoaa roaoista kauneutta. (IL)

 

Helsingin-kotimme on kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä Länsisatamasta, joten Tallinnassa käymisestä tuli meille Suomessa asuessamme tapa. Nytkin olemme Suomen-visiiteillämme pyrkineet käymään siellä, tai ainakin lentämään Tallinnan kautta ja samalla viettämään siellä päivän tai pari. Nyt aikataulut eivät antaneet myöten ja jouduimme tyytymään Suomesta lähtiessämme pieneen aamuiseen kaupunkikävelyyn laivamatkan jälkeen ennen siirtymistämme Tallinnan kotoisalle lentoasemalle.

Viron elintaso on edelleen Suomea alhaisempi, mikä näkyy jopa sen selvästi vauraimmassa osassa, Tallinnassa. Hintataso miellyttääkin suomalaisturisteja, vaikka Raatihuoneentorin terassit eivät juuri Helsingin keskustan paikkoja halvempia olekaan. Pääkaupunkiseudun asukkaille piipahdus Tallinnassa on helpoimpia ja edullisimpia tapoja tehdä ulkomaanmatka ja turistibussit tuovat sinne toki väkeä ympäri Etelä-Suomen.

Meitä Tallinna houkuttelee erityisesti ravintolatarjonnallaan ja tunnelmallaan. Hinta-laatusuhde ruokaravintoloissa on erinomainen ja palvelu yleensä moitteetonta. Kellariravintoloita ja -oluttupia riittää, sillä riittää myös keskiaikaisia kellareita. Baareista saa lähes aina juotavan lisäksi myös syötävää, kuten joka suuntaan Suomesta lähdettäessä.
Meillä on lempiruokapaikkamme, joihin yleensä päädymme, vaikka uusiakin olisi kiva kokeilla. Saatamme kävellä Kadriorgin puiston läpi Kumuun, mutta usein vain vaellamme pitkin vanhankaupungin katuja ja kujia atmosfääriä aistimassa. Emme tee siis mitään erityistä, vaikka tarjontaa onkin, meille riittää hyvä ruoka ja hieno ympäristö.

Vaikka Tallinna ei varsinkaan talvella ole erityisen kävelijäystävällinen kaupunki, siellä pystyy silti liikkumaan jalan suhteellisen sujuvasti. Kadriorgin puisto, vanhakaupunki ja Toompea ovat tietysti oma lukunsa kävelykohteina. Kalamajaankaan ei ole matka eikä mikään. Vanhassakaupungissa historia, synkkäkin, tulee konkreettisesti näkyviin.
Viron kulttuurin ja historian tuntemus ei Suomessa ole kovin hyvällä tolalla, mutta paikan päällähän niitä on halutessaan kätevä oppia. Tallinna, samoin kuin koko Viro, on pitkästä neuvostajasta huolimatta selvästi vaikutteiltaan keskieurooppalainen, toisin kuin Helsinki tai edes Turku.

Suosikkipaikkani keskustassa vanhan kaupungin ulkopuolella on Kaubamajan päädystä löytyvä City Pub. Olen käynyt siellä joitakin kertoja oluella odottaessani Tanjaa läheisestä kampaamosta. Ulkoa lähiöbaaria muistuttava paikka on sisältä jopa tyylikäs, palvelu on mukavaa ja ruokakin hyvää ja kohtuuhintaista.
Muutama vuosi sitten taas päätimme lounastaa vähän enemmänkin tavallisesta poikkeavassa ympäristössä ja paarustimme Lasnamäen Sikupillissä sijaitsevaan kaukasialaisravintola Kishmishiin. Punaisella plyyshillä verhottu paikka löytyi karun liikerakennuksen yläkerrasta. Palvelu oli ystävällistä ja ruoka hyvää. Tallinna kätkee Kishmishin kaltaisia yllättäviä salaisuuksia enemmänkin ja jo ne ovat hyvä syy käydä siellä.

 

City Pub käy myös syömiseen.

City Pub tarjoaa kelpo pubiruokaa. (IL)

X