Tampere, sä helmi Näsijärven

Palattuamme pitkäperjantaina Suomessa käymään oli ensimmäinen kohteemme käytännöllisistä syistä Tanjan synnyinkaupunki Tampere. Olisimme menneet sinne joka tapauksessa sukuloimaan ja tapaamaan ystäviä ja Helsingin-kotimme ei ollut vielä vapaa, joten otimme junan lentokentältä suoraan kohti sisämaata.

Huhtikuu on kuukausista julmin, kuten T.S. Eliot kirjoitti modernistisessa runoteoksessaan Autio maa. Emme oikeastaan olisikaan halunneet viettää juuri huhtikuuta Suomessa, mutta aika täällä käymiselle oli muuten otollinen. Tammerkosken rantoja käyskennellessämme tiedostimme, että tasan sata vuotta aikaisemmin huhtikuu oli Tampereella todella julma.

Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki Tampere oli tuolloin tantereena Pohjoismaiden historian suurimmalle kaupunkitaistelulle, jossa kuoli satoja suomalaisia, jälkiselvittelyissä vielä moninkertaisesti enemmän. Nyt ihmiset ihastelivat tyhjennettyä koskea ja ihmettelivät siltaremonttia. Sata vuotta sitten nykyistä siltaa ei vielä edes ollut.

Tammerkoski oli autio ja hiljainen. (IL)

Päätimme sivuuttaa omalta osaltamme olankohautuksella Eliotin yhdeksänkymmentä vuotta täyttävät visiot ja otimme Tampere-visiitin lomana. Huhtikuun alkukaan ei itse asiassa ollut hullumpi. Me paistattelimme pääsiäisen auringossa, kävelimme lumisen järven jäällä, söimme ja saunoimme. Tuijotimme ikkunasta jäisen ja lumisen Pyhäjärven yli toisella puolella siintävää kaupungin siluettia.
Kavereita tapasimme minkä suinkin ehdimme. Suomeen palatessamme tiedossa on aina sellaisten asioiden hoitamista, joita ulkomailta netin kautta on vaikea järjestää, mutta vielä ei ollut niiden aika.

On myös joitain yksinkertaisia asioita, joita Suomesta kaipaa ja joita täällä käydessä pitää kokea. Meille ne ovat ennen kaikkea sauna, hapankorput, ruisleipä, juusto ja Fazerin sininen. Tampereella pitää saada maistaa myös, ei mustamakkaraa, vaan Tampereen lihajalosteen lenkkimakkaraa. Kaikkea tuota oli onneksi tarjolla joko asunnossa tai kaupassa.

Pyhäjärven takana siintää keskusta. (IL)

Kävin Turussa opiskellessani usein Tampereella kulttuuririennoissa, lähinnä teatterissa. Kaupungista jäi miellyttävä kuva, joka on vahvistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun siellä on tullut vietettyä kunnolla aikaa.
Keskusta-alueen mittakaava on ihmisen kokoinen, isot järvet tuovat avaruutta ja jopa merellistä tunnelmaa ja kaupunkia kehitetään jatkuvasti, vaikka se ei tunnu kaikkia miellyttävänkään (ja kehittämisellä en tarkoita vanhojen talojen purkamista). Teollinen historia näkyy kaikkialla.

Tunnustan salatamperelaistuneeni siihen pisteeseen, että kun viime vuonna Torremolinosissa seurasimme baarissa jääkiekon SM-liigan viimeistä loppuottelua, kannatin täysin rinnoin Tapparaa.
En toki ollut ainoa, niin teki yhdeksänkymmentä prosenttia muistakin asiakkaista ja sekä baari että tarjoilija oli koristettu Tapparan värein. Kun peli ratkesi ja kansa siirtyi terassille juhlimaan, tööttäsi ohi kulkenut kaupungin bussi kannustukseksi.

Meillä on Tampereella myös kantapaikkamme, joissa meidät tunnetaan. Aika siellä kului liiankin nopeasti, mutta viikon päästä oli aika suunnata taas kohti etelää, Helsinkiin.

Tunnelmallinen gastropub Tuulensuu on vakiopaikkojamme Tampereella. (IL)