Tokio-Denpasar, lähtee portilta 46

Jaa kaverilleTilaa Seura

Taksikuski huutaa puhelimeen, eli käy ihan ystävällismielistä keskustelua ehkä vaimonsa kanssa pujotellessaan Denpasarin ruuhkissa kohti Ubudia. Välillä hän kysyy jotain normaalilla puheäänellä ja silloin me takapenkillä pitkän yölennon jäljiltä torkkuvat tajuamme, että mies puhuu meille. Balin kostea ja aistillinen vehreys on talvisen Tokion jälkeen kuin toiselta planeetalta, vaikka emme ole vaihtaneet edes maanosaa.

Ubud on vehreä kaupunki. (TM)

Lähteminen Japanista Balille suorastaan kauhistutti, vaikka tiesimme, mitä odottaa. Miten osaamme sopeutua balilaiseen elämänmenoon erittäin organisoidun, toimivan, kohteliaan ja hillityn Japanin jälkeen? Osaisimmeko enää syödä lusikalla ja haarukalla puikkojen sijaan? Jaksammeko tinkiä taksikuskien kanssa? Löydämmekö homeettoman asunnon kuukaudeksi? Muistammeko olla juomatta hanavettä? Mihin säilömme talvitakit?

Japanista lähteminen korvensi sydäntä, mutta balilaisuus alkoi vaikuttaa heti päästyämme asunnolle.
Vaikka Bali on Japania värikkäämpi, rehevämpi ja äänekkäämpi, täällä on yhä nähtävissä sellainen arkipäivän minimalismi ja henkisyys, jota japanilaisen kulutusyhteiskunnan alta on välillä vaikea hahmottaa, niin kuin Tanja edellisessä postauksessa kirjoitti. Lähes kaikki mahdollinen on koristeltu kukin, yksityistalot muistuttavat usein pieniä temppeleitä (alttareitakin on) ja yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota, mutta pröystäilyä on turha etsiä.

Hetki Ubudiin saapumisen jälkeen. (TM)

Kiireetön rytmi tuntui suurkaupunkien jälkeen rentouttavalta. Helle helli luita, luonto ja kauneus silmiä, sielu lepäsi muuten vain niillä sijoillaan. Omalle pikku terassille kelpasi istahtaa, vaelluskengät vaihtuivat sandaaleihin ja pitkät housut shortseihin. Ubudin ruuhkat olivat toki entisellään ja pääkadun ylittäminen vaatii edelleen lehmänhermoja, kotkannäköä ja kesäauringon vetristämän lumikon vikkelyyttä, mutta siihen oli jo tottunut edellisillä käyntikerroilla. Tutut hierontapaikat, kahvilat, ravintolat, joogasali ja baarit olivat paikoillaan ja pankkiautomaatilla käytyään oli taas hetken miljonääri. Gekot kiipeilivät nurkissa jahtaamassa hyönteisiä ja huutamassa yöhön omaa nimeään.

Helpottavaa arkipäivän minimalismia on sekin, että monta vaatekertaa ei tarvita. Pitkähihaiset- ja lahkeiset sekä sukat ja pipon voi huoletta varastoida repun pohjalle. Pyykkikonetta ei ole käytössä, mutta nyrkkipyykki sujuu vanhasta kokemuksesta ja kiotolaisesta hostellista ostetun pyykkijauhepussin voimalla. Vaatteiden kuivuminen trooppisessa kosteudessa tosin on välillä ongelma, sadekelillä varsinkin.

Myös balilaiset ovat japanilaisten tapaan ujoja ja kohteliaita, eivätkä kadun varressa palvelujaan tarjoavat taksikuskit ja hierojat tyrkytä. Elämänrytmi on rento, vaikka paikalliset eivät missään tapauksessa laiskottele. Henget kuuluvat arkipäivään ja niitä muistetaan pikkuruisin uhrilahjoin päivittäin. Vaikka Bali on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä turismin ja vaurastumisen myötä, perinteinen elämäntyyli elää yhä vahvasti. Enää lapset eivät pyydystä riisipelloilta liimakepeillä sudenkorentoja perheen päivällispöytään, mutta riisipellot kastelukanavineen ovat ja pysyvät ja yhä niille päästetään ankkaparvet syömään tuhohyönteisiä ja etanoita niin kuin aina ennenkin.

Metsästysankat on päästetty irti. (IL)

X