Tupakansavu hiljaa leijailee

Jaa kaverilleTilaa Seura

Belgradissa on muutama asia, jotka hieman häiritsevät. Yksi on autoilun ylivalta, jonka takia isojen autokatujen ylittäminen kestää ikuisuuden. Toinen ovat graffitit, joita yleensä on tietenkin sudittu vanhojen talojen kivijalkoihin. Ja kolmas on tupakansavu.

Serbit polttavat paljon. Hyvin paljon. Tuttavamme vitsaili meille, että EU-jäsenyydessä serbejä arveluttaa eniten kielto polttaa sisällä julkisissa tiloissa. Tai vitsaili ja vitsaili.

Serbiassa useimmissa ravitsemusliikkeissä saa polttaa sisällä. Ei tosin aivan kaikissa. Saako vai eikö, on merkitty ikkunaan selkeällä symbolilla. Monet polttavat kotonaankin. Meidänkin vuokra-asunnossamme se olisi sallittua.

Mieleen tulee Japani, jossa tupakointi on hyvin usein sallittu ravintoloissa sisällä, ulkona kadulla taas vain tarkasti rajatuilla alueilla. Ei täälläkään juuri savuke suupielessä kadulla kävellä, vaikka sitä ei mikään kielläkään.

 

 

Tupakansavu leijalee kantabaarissammekin.

Myös kantabaarimme Kvart on iltaisin savuinen, vaikka katto on korkealla. © TM

Tähän mennessä olimme oleskelleet Belgradissa vain lämpimään vuodenaikaan. Kun kävimme ravintolassa tai baarissa, istuimme aina terassilla.
Tokihan sielläkin tupakansavu leijailee, mutta eihän se avoimessa ulkotilassa, tai edes päivänvarjojen alla niin tunnu. Mietimme kyllä, millainen tilanne mahtaa olla talvella.

Tilanne on totisesti toinen. Terasseilla tarkenee enää satunnaisesti ja iltaisin kaikki istuvat sisällä. Ja polttavat. Vaikka etenkin vanhoissa taloissa on huoneistoissa katto korkealla, on vaatteet syytä laittaa seuraavana päivänä omalle terassille tuulettumaan.

 

Ravintolatupakointi Serbia

Illan jälkeen on hyvä viedä pikkutakki ulos tuulettumaan. © TM

 

Ulkomaalaisia savu saattaa häiritä, mutta toisaalta meitä ei Belgradissa ole maanvaivaksi asti. Edes tupakoimattomat serbiystävämme eivät sen sijaan ole moksiskaan.

Jos tupakoitsija ehdottaa heille, että voisi kauniina kesäpäivänä hyvinkin mennä musiikkiklubilta ulos polttamaan, he vaativat tätä ehdottomasti jäämään, koska kukapa nyt suotta ulos tupakalle menisi kun sisälläkin voi polttaa, pöydässähän on tuhkakuppikin.

Toinen puoli asiassa on toden sanoakseni se, että tupakointi sopii täkäläisiin baareihin ja klubeihin. Itse en tupakoi, tosin muutaman kerran vuodessa poltan ison tai pienen sikarin.
En siis lähde liikaa sisällä polttamista romantisoimaan, saati kannustamaan tupakointiin, mutta monissa täkäläisissä paikoissa se jotenkin kuuluu asiaan.

Niissä soi useimmiten jazz, äänilevyltä tai livebändin soittamana, ja kieltämättä ilmassa leijuva tupakansavu sopii hämyisiin jazzpaikkoihin, niin omituiselta kuin se kuulostaakin. Hämyisiä ne tietysti ovat osittain juuri sen savun takia.

Myös Japanissa muuten jazz on yleistä taustamusiikkia. Sattumaako?

X