Ulkomailla on aurinko aina - tai sitten ei

Ihanaa, mäkin haluaisin talveksi lämpimään! Näin hihkaisi muutama ihminen, kun kerroimme lähtevämme pysyvästi ulkomaille.
No, lähdimme syyskuun puolivälissä Moskovan kautta Siperian radalle. Krasnojarskissa taksikuski kertoi meidän saapuneen sinne vuoden ensimmäisenä talvipäivänä, minkä totisesti huomasi, ja Baikalilla lokakuinen tuuli puhalsi suoraan luiden läpi sieluun. Kiva siinä sitten seistä ruumis ja sielu jäässä.
Tokioon saapuessamme lämpöä oli sentään lähemmäs parikymmentä astetta, mutta pian matkasimme Japanin Alpeille, joissa lämpötila oli jälleen nollan ja kymmenen plusasteen välillä. Vuorille satoi ensilumen ja laaksoon välillä muuten vain. Iski alueelle taifuunikin.

Terassilla tarkenee

Laukussa lyhythihaisia paitoja vaan

Pelkällä pienellä, seitsemän kilon repulla matkustamisessa on se huono puoli, että kovin vaihteleviin sääoloihin on hankala varustautua. Kunnon talvitakkia ei ollut kummallakaan mukana, sellaiset ostettiin lopulta Kiotosta. Itselläni ei ollut mukana edes villapaitaa, pipo sentään. Jotenkin nyrjähtäneesti ajattelin kai itsekin, että olemme matkalla saman tien tropiikkiin, vaikka todellisuudessa vietimme kuukauden Siperiassa ja kolme Japanissa. Olin siis varustautunut enimmäkseen lyhythihaisilla paidoilla. Pitkähihaisen alla ne toki lämmittivätkin vähän.

Talvitakeista tuli pieni ongelma. Ne olivat sen verran kalliit, että Japaniin niitä ei tullut mieleenkään jättää ja viime vuotisen kokemuksen perusteella niille saattaa olla käyttöä jo Uuden-Seelannin kesässä helmikuussa. Reppuihin niitä oli turha edes yrittää tunkea, joten kuljimme välilaskulla Kuala Lumpurin lentokentällä tyylikkäästi pitkät villakangastakit käsivarrella.
Täällä Balillakin ne ovat jokseenkin tarpeettomat, joten ne vievät turhaan muutenkin niukkaa säilytystilaa.

Makuusali karaisee

Jos oli ulkona kylmää, oli sisällä jäätävää. Sekä Venäjällä, mutta varsinkin Japanissa hostellien lämmitys on usein niukkaa, kuten japanilaistaloissa perinteisestikin ja lämpötila lähes sama kuin ulkona.
Totesimme tämän saapuessamme Tokiosta vuoristoon pieneen Shibu Onsenin kylpyläkaupunkiin, josta olimme ottaneet edullisen kahden hengen huoneen hostellista. Ilmalämpöpumpun kaukosäädin oli kateissa, joten ainoa lämmönlähde huoneessa oli ruokailuun tarkoitettu perinteinen matala pöytä, jonka alla hehkuu sähkövastus.
Se on itse asiassa paras keino ihmisen lämmittämiseen talvipäivinä – heti keskuslämmityksen jälkeen.
Huone oli muutenkin tyyliltään hienon perinteinen, minimalistisen niukka. Lattia oli tatamia, vuoteina toimivat sille levitettävät futonit ja viileässä kieltämättä nukkui erinomaisesti. Ainoat huonekalut olivat lämpöpöytä ja verannan pöytä tuoleineen. Huoneessa oli oma vessa, jonka istuin oli onneksi sähkölämmitteinen, kuten Japanissa usein on. Suihkut olivat hostellin oman onsenin eli kuumavesilähdekylpylän yhteydessä.
Japanilaiset rakastavat onseneita melkein kuin suomalaiset saunaa, ja melko samoista syistä.

Tämä oli kuitenkin vasta harjoitus. Varsinaiseen karaistukseen pääsimme hieman myöhemmin Japanin ensimmäisessä pääkaupungissa, viehättävässä Narassa. Sinänsä upea hostellimme oli pieteetillä remontoitu entiseen soijatehtaan varasto- ja toimistorakennukseen, jossa lämmitettyä tilaa olivat vain ravintola ja oleskeluhuone. Makuusali oli vanha varastotila, joka oli korkeaan kattoon asti auki.
Ulkona oli aamuisin marraskuiset kolme astetta ja sisällä suunnilleen sama, joten vuoteissa oli sähkölämmitteiset patjat. Kun makuusalista kömpi kohti kuumaa suihkua yrittäen ehtiä sinne ennen hypotermiaa, tiesi totisesti elävänsä.

Naramachi Hostel on 160-vuotiaassa perinnetalossa