Teksti:
Lauri Hollo

F1-kausi alkaa sunnuntaina Melbournessa. Kun Valtteri Bottas pääsi Mercedekselle voittaja-autoon, ja Kimi Räikkösen Ferrari osoitti testeissä selviä piristymisen merkkejä, on edessä epäilemättä kaikkien aikojen suomalaiskausi.

En muista, koska kaksi suomalaista olisi ajanut samaan aikaan yhtä kilpailukykyisellä kalustolla. Teoriassa molemmilla on allaan voittaja-auto.
Mutta toistaiseksi vain teoriassa. F1:ssä ei nimittäin mikään ole selvää, ennen kuin ajetaan kauden ensimmäinen kilpailu. Monet innostuvat testiajoista ja vetävät johtopäätöksiä – kuten juuri tällä kaudella Kimi Räikkösen testien huimasta ykkösajasta.

Fakta on, että testeissä tiimit piilottelevat vauhtiaan, ja kokeilevat täysin eri asioita. Kukaan ei myöskään tiedä, millaisilla polttoainekuormilla kukakin on parhaat aikansa ajanut. Siksi niistä ei voi vetää mitään johtopäätöksiä. Toistan vielä, ei mitään.

Melbournen avausviikonlopun kahdet ensimmäiset harjoitukset ajettiin viime yönä. Niistäkin vedettiin heti isoja johtopäätöksiä; jahas, Sebastian Vettel näyttää olevan Räikköstä nopeampi, eikä Bottas ehdi lainkaan Lewis Hamiltonin kyytiin. Se niistä mestaruus- ja menestyspuheista…

Mutta jälleen kerran; myös harjoituksissa – etenkin alkukaudesta – kokeillaan täysin erilaisia asioita, eikä ajoilla ole mitään tekemistä, kun lauantaina lähdetään aika-ajoihin. Totuus paljastuu vasta sitten. Tai ei oikeastaan sittenkään – eikä edes avauskilpailussa. Melbournen katurata on täysin poikkeava normaaleista kilparadoista, joten kunnon näkemys tiimien voimasuhteista nähdään vasta Kiinassa kahden viikon päästä ja Bahrainissa viikkoa myöhemmin.

Mutta takaisin alkuperäiseen kysymykseen. Onko realismia odottaa suomalaisilta maailmanmestaruutta? Vastaan, että on. Lewis Hamilton on totta kai Bottakselle kovin mahdollinen tallikaveri – ja samalla tavalla Sebastian Vettel Räikköselle se toiseksi kovin mahdollinen.

Bottas on osoittanut urallaan menestyvänsä jokaisessa sarjassa, missä on ajanut. F1:ssä hän ei ole koskaan aiemmin ollut voittaja-autossa, mutta tehnyt silti Williamsilla lositojälkeä keskinkertaisella kalustolla. Nyt hän on autossa, jolla pitää voittaa. Ja kun hänellä on vain vuoden sopimus, on kaikki ”ilo” otettava irti. Jos kausi menee kehnosti, tuskin samanlaista mahdollisuutta enää uralla tulee.

Lewis Hamilton on yksi kovimmista kuljettajista maailmassa, mutta viime kaudella hän alkoi osoittaa heikkouden merkkejä. Hamilton hajottaa fokustaan pitkän kauden aikana ravaamalla kaiken maailman kissanristiäisissä julkkisystäviensä kanssa ottamassa selfieitä – siinä ohessa ”satetaan” samalla hippasen juhliakin. Ja kun Nico Rosberg pystyi viime kaudella haastamaan ja voittamaan hänet, meni Hamiltonilla myös hermo. Hän ei ole enää sama mies kuin pari vuotta sitten. Tässä on Bottaksen sauma. Jos hän pystyisi voittamaan Hamiltonin joko Australiassa tai Kiinassa, olisi Hamiltonin kuupan jumiutuminen jo lähellä.

Kimi Räikkönen puolestaan yllätti monet viime kaudella. Häntä pidettiin jo menneenä miehenä, mutta hän tulikin takaisin. Hän pystyi pieksemään Vettelin kuudessa kilpailussa, mitä kukaan ei odottanut. Mitä pidemmälle kausi eteni, sitä paremmalta Räikkösen vauhti näytti suhteessa tallikaveriin. Ja monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että vuoden 2017 autot ja säännöt sopivat nimen omaan Räikkösen ajotyyliin kuin nenä naamaan.

Miksi puhun nyt vain Mercedeksen ja Ferrarin kuljettajista? Onhan siellä paljon muitakin. Siksi, että F1 on äärimmäisen raaka laji. Jos allasi on auto, joka ei ole parasta A-luokkaa, sillä ei maailman nopein kuljettajakaan tee yhtään mitään. Nyt näyttää siltä, että juuri Mercedes ja Ferrari ovat ne, jotka tällä kaudella dominoivat. Red Bull on ainoa, joka voi pakkaa sekoittaa, mutta he myöntävät tällä hetkellä itsekin olevansa suht kaukana kärkivauhdeista.

Onhan tämä nyt ainutlaatuinen tilanne. Suomella on samaan aikaan kaksi kuljettajaa, jotka taistelevat huipputiimeissä ja voittaja-autolla mestaruudesta. Kummalle sinä toivoisit maailmanmestaruutta?

Bottas on vaatimaton, hiljainen ja hillitty työn sankari, joka tekee pedantisti kaiken, ja keskittyy joka ikiseen pienimpäänkin detaljiin. Räikkösellä on yrmyn raikulipojan maine, mutta perheen perustamisen myötä hänestä näyttää kuoriutuneen melkein semisympaattinen pehmoisä. Tosin radalla hän on yhä tappaja.

Itse toivon, että Valtteri Bottas voittaisi mestaruuden. Se tekisi F1:llekin hyvää. Lewis Hamilton ei olisi enää kuningas, jolle vain sattui viime kaudella pieni lipsahdus. Lisäksi Bottas on aidosti miellyttävä kaveri, joka ei koskaan sorru minkäänlaiseen politikointiin tallissaan. Ei siihen tosin syyllisty Räikkönenkään.

2000-luvulla Suomeen on tullut yksi maailmanmestaruus, Kimi Räikkönen otti sen vuonna 2007. Olisi jo aika seuraavan. Lopulta ei kai ole väliä, olisiko se Bottas vai Räikkönen. Nyt ollaan siksikin ainutlaatuisessa tilanteessa, että me menestyshullut pääsemme pitkästä aikaa katsomaan F1-kisoja, joissa suomalaisilla on ihan oikeasti mahdollisuus voittaa. Jopa puuduttavaa jonoajoa on silloin mukavampi katsella.

Ja juuri tästä samasta syystä talousvaikeuksissa kamppailevan MTV:n johtoportaassa skoolataan varmasti vähintään vissyllä tai Pommacilla. Jos Bottas ei olisi siirtynyt Mercedekselle – ja jos Ferrari ei olisi pystynyt parantamaan vauhtiaan, maksukorttien myynti olisi takuuvarmasti pudonnut entisestään. Lukemia en tiedä, mutta veikkaanpa, että ne ovat tällä kaudella aika paljon isommat kuin 2016.

Niin pienestä kaikki on kiinni – sekä F1:ssä että maksu-TV-bisneksessä.

X