Sairas mediamaailma – miksi kuolemalla leikitään?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Viime viikon keskiviikkona vuoden 2006 ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan maailmanmestari Nicky Hayden törmäsi kohtalokkaasti polkupyörällään autoon Italian Riminillä. Hayden jaksoi kamppailla hengestään tähän päivään asti.

Pahat aivovammat todettiin nopeasti, Hayden ei tullut enää tajuihinsa ja menehtyi maanantaina vain 35-vuotiaana.

Nuoren elämää täynnä olevan ihmisen menettäminen on aina karmeaa, mutta karmeaa oli myös mediajupakka, mikä Haydenin ympärillä pyöri.

Eräs feikkiuutisista sairasta nautintoa saava nettisivusto julisti Haydenin kuolleeksi jo kolme päivää sitten.

Sivusto jopa siteerasi ilmeisesti itse keksimäänsä Haydenin perheen tiedotetta, missä kerrottiin pojan kuolemasta. Kovin moni oikea media ei tähän retkuun onneksi mennyt. Suomalainen ihan arvostettu moottoripyörälehti MP Maailma meni. He julkaisivat nettiuutisen, mitä ei ollut julkistettu yhdelläkään varteenotettavalla uutissivustolla maailmassa. Miksi?

Näin käy itse asiassa tämän tästä. Joku media näkee valtavat klikkimäärät silmissään, eikä jaksa tai viitsi miettiä lähdekritiikkiä. Vahinkoja toki sattuu, mutta kun on kyse vakavista asioista, ei saa sattua. Kun Hayden tänään oikeasti kuoli, ei MP Maailma ainakaan toistaiseksi ole uutisoinut asiasta mitään. Aiemman kuolinuutisensa he sentään olivat korjanneet.

Mutta jätetään MP Maailma rauhaan ja mennään isompaan ongelmaan. Nettimaailma on täynnä sivustoja, jotka julkaisevat vähän väliä mitä sattuu; huhuja, toisen tai kolmannen käden tietoa, ihan mitä tahansa, millä voi saada klikkejä – joskus keksittyjäkin juttuja. Siitä ei ole kauan, kun brittiläisen Coach-lehden kerrottiin haastatelleen maailman parasta jalkapalloilijaa Lionel Messiä. Kävi ilmi, ettei Messi ollut koskaan tehnyt moista haastattelua. Senkin oli joku keksinyt päästään.

Mikä saa ihmiset tekemään tällaisia asioita? Miksi joku haluaa julkaista väärän uutisen, vaikka tietää, että siitä jää nykyaikana aina kiinni? Onko hetken klikkikiima liian suuri? Vai tehdäänkö tällaista ainoastaan piruuttaan? Kysyn, en vastaa – kun en tiedä. Mielestäni viimeisillä äärirajoilla ollaan, kun uutisoidaan elävän ihmisen kuolemasta. Valitettavaa on, että nettiä ei voi kukaan kontrolloida; kuka tahansa voi perustaa sivuston ja uutisoida ihan mitä haluaa.

Nettimaailma on täynnä sairaita liveilmiöitä. Jos edes työkseen toimittajan hommia tekevät ihmiset eivät erota feikkiuutista oikeasta uutisesta, miten tavallinen kuluttaja voisi?

Voisi ainakin paremmin, jos vaikkapa koulujen opetussuunnitelmaan otettaisiin osaksi medialukutaito. Nykynuoriso – jopa lapset – elävät enemmän mediassa kuin reaalimaailmassa, jos hiukan kärjistän. Vai kärjistänköhän edes? Tosin tämä tismalleen sama ongelma pätee moneen aikuiseenkin. Olisi äärimmäisen tärkeää osata erottaa oikeat uutiset ja huijaus. Voin vain kuvitella, mitä omat 10- ja 13-vuotiaat lapseni puhelimiltaan ja netistä lukevat. Ja mihin niistä he uskovat. Olen yrittänyt kannustaa lukemaan sanomalehtiä. Osin se on onnistunutkin, kunhan riittävän kiinnostavia juttuja löytyy.

Juuri edellä mainituista syistä huhut paperilehtien kuolemasta ovat enemmän kuin ennenaikaisia. En usko, että paperille painettu journalismi häviää koskaan, vaikka erilaisia nettiä lukevia päätelaitteita keksittäisiin kuinka paljon lisää. Ainakin minä jaksan uskoa, että luotettavalla journalismilla on tässä maailmassa aina paikkansa.

X