Teksti:
Lauri Hollo

Pyeongchangin olympialaisten perjantai oli suomalaisittain todella murheellinen. Kaikkiaan neljä suomalaista oli mukana, eikä yksikään onnistunut.

Curlingin parikilpailuissa Oona Kauste ja Tomi Rantamäki menettivät viimeisetkin mahdollisuutensa jatkoon hävittyään ensin Venäjälle 5-7 ja sitten Kanadalle tyystin pystyyn 2-8. Suomalaiset ovat hävinneet nyt kaikki neljä matsiaan, jäljellä on siis kolme käytännössä merkityksetöntä peliä.

Hiukan särähti kyllä korvaan Tomi Rantamäen kommentti päivän päätteeksi.

”Kaikki nautinnolliset hetket on saatu. Tuleeko voitto vai ei, niin se on pieni nyanssi lopuksi.”

Onko tämä huippu-urheilijan puhetta? Ei ole. Moni urheilija vähättelee mahdollisuuksiaan ennen kilpailuja lähinnä poistaakseen paineita niskastaan. Mutta enpä muista koskaan ennen kenenkään olympiaurheilijan sanoneen suorituksen jälkeen, että on ihan sama voittaako vai häviääkö. Mitähän Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö olisi mahtanut ajatella, jos Rantamäki olisi sanonut näin ääneen ennen olympiavalintaa? Olisiko kisareissu toteutunut?

Oona Kausteelle sen sijaan voittaminen ei ollut pieni nyanssi, hän itki eilen vuolaasti YLE:n TV-lähetyksessä missattuaan viimeisen heittonsa karvaassa Sveitsi-tappiossa. Silloinkin Rantamäki höpisi, että hei, tämähän on vain aikuisten leikkiä. En tiedä, mitä tällainen nautiskelijaharrastaja tekee olympialaisissa?

Freestylen kumpareista ei jäänyt yhtään enempää jälkipolville kerrottavaa. Suomalaiskaksikko Jimi SalonenJussi Penttala miehitti nimittäin karsinnan kaksi viimeistä sijaa 27 ja 28. Molemmat kaatuivat. Tuloslistalla taakse jäi vain norjalaislaskija, joka ei selvinnyt maaliin asti. Tästä ensimmäisestä karsinnasta suoraan 20 laskijan finaaliin pääsi 10 laskijaa, edessä on vielä toinen karsintakilpailu, josta valitaan 10 lisää. Suomalaisilla on siis vielä toinen mahdollisuus, mutta ei tämä kovin hyvältä näytä.

X