Teksti:
Lauri Hollo

Matti Heikkinen hiihtää perjantaina näiden kisojen päämatkansa, kun edessä on vapaan tyylin 15 kilometriä väliaikalähdöllä. Ennusmerkit eivät ole kummoiset.

Heikkinen on ollut tällä kaudella vapaalla maailmancupissa parhaimmillaan kahdeksas joulukuun puolivälissä Toblachissa. Viime vuonna Heikkinen otti MM-Lahdessa 50 kilometrin vapaalla pronssia. Mutta silloin hänellä oli tasaisen vahva kausi alla. Nyt on ollut todella ailahtelevaa. Mutta toisaalta niin oli myös 2011, kun Heikkinen voitti juuri tällä matkalla Oslossa maailmanmestaruuden – tosin perinteisellä tyylillä. Tuolloin Heikkisellä oli ennen MM-kilpailuja vain kolme TOP10-sijoitusta maailmancupissa. Puhuttiin pöljästä päivästä.

Niitä ei kuitenkaan usein tule. Viime kauden mitalin takana oli vahva vire, hyvä valmistautuminen ja tasainen kausi. Nyt kaikki on ollut toisin. Syitä voimme vain arvailla. Yhdistelmähiihdossa Heikkinen oli avauskilpailussaan vapaalla seitsemänneksi nopein, joten ei tilanne ihan toivoton ole. Miehen kommentit ja kehon kieli vain puhuvat hiukan synkän oloista mantraa. Mutta huomennahan se nähdään.

Muut suomalaiset kilpailussa ovat Lari Lehtonen, Perttu Hyvärinen ja Anssi Pentsinen. Jos joku heistä on 20 parhaan joukossa, se on nappionnistuminen. Lehtonen oli yhdistelmäkisan vapaan osuudella 23:s, Hyvärinen 39:s, Pentsiselle tämä on kisojen ensimmäinen startti.

Tismalleen sama matka hiihdettiin Seefeldin maailmancupissa vajaa kolme viikkoa sitten, tosin yhteislähdöllä. Tuolloin Sveitsin Dario Cologna voitti, Kanadan Alex Harvey oli toinen ja Norjan Martin Johnsrud Sundby kolmas. Heikkinen oli 13:s ja Lehtonen 18:s. Toblachissa joulukuussa mentiin väliaikalähdöllä. Silloin voittaja oli Norjan Simen Hegstad Krüger, kakkonen Ranskan Maurice Manificat ja kolmas britti Andrew Musgrave. Kun näihin mainittuihin nimiin lasketaan vielä Venäjän Aleksander Bolshunov, alkavat suosikit olla kasassa. Norjan ihmepoika Johannes Hösflot Kläbo huilaa tämän kilpailun.

Andreas Romar on ollut näissä kisoissa alppiyhdistetyssä 24:s ja syöksyssä 31:s, nyt on vuorossa Super-G. Romarin kauden paras sijoitus tämän lajin maailmancupissa tältä kaudelta on 41, joten tuskin odotettavissa on juuri parempaa.

Mäkimiehet karsinnan edessä

Suurmäen karsintakilpailussa Suomea edustavat Antti Aalto, Janne Ahonen, Andreas Alamommo ja Jarkko Määttä. Pikkumäki meni kauniisti sanottuna persiilleen, joten nyt olisi kasvojenpesun paikka. Harjoituksia on hypelty, niissä suomalaiset ovat olleet keskenään suht tasaisia hypellen 115-120 metrin haminoille. Kärkeä on oltu perässä 15-20 metriä, joten parantaa pitää. Tosin perjantain karsinnassa nirhaistaan itse kilpailusta vain seitsemän ukkoa pois, joten eiköhän tästä nyt saada kaikki miehet mukaan itse kilpailuun. Avauskisan jälkeen Suomen paras sijoitus on 38, rukoilkaamme, että suurmäessä menisi hiukan paremmin, vaikkei juuri nyt siltä välttämättä näytä.

Leijonat pelaa toisen alkusarjan ottelunsa. Avaus Saksaa vastaan sujui mallikkaasti 5-2-voitolla. Nyt vastassa on Norja, joka otti avauspelissään kiukaaseen Ruotsilta 0-4. Jos Leijonien paketti pysyy kasassa yhtä hyvin kuin avauspelissä, ei huolta pitäisi olla.

Perjantain ohjelma:

02.05 Curling: M, 4. kierros
02.30 Skeleton: M, finaali
03.00 Alppihiihto: N, pujottelu, 1. lasku
03.00 Taitoluistelu: M, lyhytohjelma
03.00 Lumilautailu: N, cross-karsinta
04.00 Alppihiihto: M, supersuurpujottelu, Andreas Romar
05.10 Jääkiekko: M, USA – Slovakia
05.15 Lumilautailu: N, cross-finaalit
06.15 Alppihiihto: N, pujottelu, 2. lasku
07.05 Curling: N, 4. kierros
08.00 Hiihto: M, 15 km (v), Matti Heikkinen, Lari Lehtonen, Perttu Hyvärinen, Anssi Pentsinen
09.40 Jääkiekko: M, OAR (Venäjä) – Slovenia
13.00 Pikaluistelu: N, 5 000 m
13.00 Freestyle: N, hypyt, finaali
13.05 Curling: M, 5. kierros
13.20 Skeleton: N, 1. ja 2. erä
14.10 Jääkiekko: M, Suomi – Norja
14.10 Jääkiekko: M, Ruotsi – Saksa
14.30 Mäkihyppy: M, suurmäki, karsinta, Antti Aalto, Janne Ahonen, Andreas Alamommo, Jarkko Määttä

X